lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vapputervehdys ja ARVONTA SUORITETTU!!!

Eilinen työpäiväni venähti suunnitelmien vastaisesti iltayöhön, jonka seurauksena tämänpäiväinen pitkä kokopäivävuoroni muuttui varuillaoloksi ja varuillaolo muuttui vapaaksi, kun ei kutsua töihin kuulunut. Pienestä rahallisesta menetyksestä huolimatta iloitsin suuresti, sillä nyt sain viettää päivän rakkaideni kanssa ja siitä, että sain viettää illan rakkaan mieheni kanssa juhlistaen seitsemää yhteistä vuottamme :) Onko siitä tosiaan jo niin kauan, kun meillä oli ns. ekat treffit???
Samalla tietty juhlistamme vähän Vappua! (Tai ainakin minä juhlistan...täällä Saksassahan ei varsinaisesti Vappua tunneta, vaikka täälläkin 1.5. pyhäpäivä onkin..)
Kaivoin siis valkolakkini kaapin kätköistä esiin :)


Myös arvontani päättyi tänä iltana. Ihana mieheni auttoi minua arpalipukkeiden leikkelyssä ja taittelussa ja toimi myös onnettarena (??? mikähän on miespuolisen onnettaren nimike???). Ukkosen takia paniikissa oleva Usva-neiti toimi arvonnan virallisena valvojana, vaikka hiukan epäilenkin hänen arviontikykyään, mikäli otetaan tärinän ja läähätyksen määrä huomioon... Toinen ehdokas, Peipponen, oli arvonta-aikaan jo syvässä ruususen unessa, joten Usva-neitiin oli nyt vain luottaminen...



Ja voittaja on.......


Sirutuuli Tuulenpesä-blogista!!!

Onnea valtavasti Sirutuuli! Iloitsen puolestasi! Laitathan minulle sähköpostitse, vaniljainenblogi@gmail.com osoitetietosi, niin saan paketin postiin! Tässä vielä palkinnosta kuva, ja lisäksi pakettiin sujahtaa pieni yllärilahja, kuten lupailin :)


Kiitos kaikille osallistumisesta ja ihanista kommenteistanne! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, kiva, kun niin moni löysi Vaniljaisen arvonnan myötä, toivottavasti viihdytte matkassa ;) Yritän käydä blogeissanne vastavierailuilla ja jättää tassunmerkkiäkin, mutta olkaa maltillisia, nyt juuri ehdin hirmu vähän, valitettavasti, oleilla täällä blogistaniassa :(

Nyt vielä hauskaa vappuaaton myöhäisiltaa kaikille tutuille ja tuntemattomille! Toivottavasti sää suosii huomenna, Vappupäivänä! Minä palaan sorvin ääreen huomenna ja palailen sitten taas vapailla tänne henkireikääni uusien postausten merkeissä :)

Iloisin terveisin

Liisa

torstai 28. huhtikuuta 2011

Hiljaista on...

Kylläpä nyt on sisustusrintamalla... ja muutenkin... hiljaista!
Vietellään koko perheen vapaita ja tehdään ihan tavisjuttuja, ei suuria ohjelmanumeroita, ollaan vaan ja möllötetään ;) No ei nyt aivan, kyllä koira ja pieni tyttö pitävät siitä huolen!
Sääkin ollut viileämpi pari päivää, eilen satoi vettäkin ihan kaatamalla. Nyt aurinko tekee taas tuloaan, juuri sopivasti, kun työputki alkamassa...



Eilen iski paniikki, kun ystävän tiistaisen vierailun innoittamana aloin mietiskellä lähestyvän lomamatkan garderoobia... (he tulivat juuri lomalta samaisesta paikasta, johon me olemme lähdössä). En ole ostanut itselleni juurikaan (siis jotain pakollisia lukuunottamatta) kesävaatetta tai -kenkiä tooosi pitkään aikaan, sillä toissakesän olin raskaana ja viime kesänä ei vaan jotenkin huvittanut, mieluummin ostelin Peipposelle :) Eikä rahaakaan nyt liikaa ollut (niin kuin sitä nyt olisi...) Eikä ollut kotisuomea kummempia lomiakaan tiedossa...ja taisi raskaudestakin vielä jokunen kilo olla jäljellä... Ja jotenkin tuntui, että kaapissa oli niin paljon ihania vaatteita, joita ei ollut saanut pitkään aikaan käyttää, ja ne tuntuivat taas kuin uusilta :)
No, eivät tunnu enää... Niinpä eilen lähti pikkuinen kesävaatetilaus menemään henkkamaukalle... Ja taisi samalla lähteä vähän mopo käsistä... tuli nimittäin samalla titetenkin tilattua yhtä jos toista Peipposellekin kesäksi, eikä sinne Homen puolelle olisi tietenkään pitänyt kurkata laisinkaan... No onpahan nyt sitten luvassa pientä uutta sisustusrintamallakin :) Ja en voi muuta sanoa kuin, että kylläpä teki hyvää!!! Nyt en vaan malttaisi millään odottaa, että tilaukseni toimitetaan! "Yliensiviikolla" pitäisi pakettia pukata ja lopputilaus toukokuun lopulla. Vähän jäi harmittamaan muutama juttu, jotka olivat loppuunmyytyjä, eikä enää saatavilla lainkaan, mutta minkäs teet. Ja kuten miehenikin sanoi, onhan noita muitakin kauppoja ja aikaakin vielä hiukan lomaan ;) Ja ettette luule minua ihan epäihmiseksi, niin kyllä mieskin jotain pientä saa tilauksen mukana, hih ;)


Loppuun vielä tärkeä muistutus!!! ARVONTA päättyy vappuaattoiltana, MUISTAKAA OSALLISTUA, jos ette vielä ole!!! Osallistumaan pääset klikkaamalla TÄSTÄ.

Mulla alkaa huomenna neljän päivän työputki, niistä ekat kolme ihan kammopitkiä kokopäivävuoroja, joten älkää ihmetelkö, jos ei musta kuulu... Lukemassa yritän käydä teidän juttujani kuitenkin, vaikken aina ehtisi tassunmerkkiä jättääkään. Arvonnan suoritan, kuten lupasin, heti viikonloppuna :)

Kiitos vielä ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen, olette kyllä aivan huippuja kaikki :) Ja tervetuloa taas uusille lukijoille! Toivottavasti tykkäätte Vaniljaisesta jatkossakin :)

Aurinkoisin torstaiterkuin

Liisa

ps. Osaako muuten joku kertoa/ neuvoa, miten saan poistettua lukijarajan (100) blogiasetuksistani?? Huomasin vasta pari päivää sitten, että siellä edes on moinen raja, enkä saanut sitä poistettua... :(

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Oma aika

Mies on iltavuorossa, Peipponen unten mailla, tämä on minun aikaani! Pitkästä aikaa kävin ihan rauhassa lukemassa teidän tuoreimmat postauksenne ja viestejäkin yritin rustailla parhaani mukaan :)
Nälkä tuli juttujanne lukiessa, niin ihania herkkuja olitte pääsiäisenä nautiskelleet... Niinpä kävin kuvien ladatessa laittamassa iltapalaa ja kunhan tämä postaus on purkissa, jatkan matkaani uusien lukijoiden blogeihin tutustumaan. Tänään saa mennä myöhään, sillä edessä on kolme päivää vapaata!

Eilen askartelin tällaiset kyltit yrteilleni. Tai ne mitään yrttejä vielä ole, ja nyt epäilen suuresti, että tulee koskaan olemaankaan. Jokin siellä purkissa vihertää, mutta taitaa olla rikkaruoho :( Ostan varmaan viimeistään ensi viikolla yrtit purkkeihin Lidlistä... Oisin vaan niiiiin tykännyt ottaa yrtit ruokiin ja salaatteihin omasta "yrttitarhasta"... Noh, unelmia pitää olla ;)


Tämän pienen onnellisen kylpijän muikistuksen haluan vielä jakaa teidänkin kanssanne :) Ja sen myötä toivottelen ihanaa uutta kevätviikkoa ja paluuta arkeen kaikille tänne kurkistaville!


Kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Lämmittivät mieltä kovasti :)

Terkuin Liisa



sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen kuulumisia

Peipponen on päiväunilla, minä nautin kahvikupillisestani ulkona terassilla, auringonpaisteessa :) ja ajattelin rustailla teille vähän pääsiäiskuulumisiamme...

Sain kuin sainkin narsissit hankittua vielä kiirastorstaina, niitä on nyt terassilla, keittiössä sekä olohuoneessa ruokapöydällä...










Rakkaalta ystävältä Suomesta tuli kaunis, herkkä pääsiäiskortti postissa... Ihan minun näköiseni :)


Toinen ihana ystävä piipahti pitkänäperjantaina ja toi pääsiäislahjaksi tämän kauniin laatikon...


...sen sisältä paljastui suloinen, pikkukukallinen lyhty terassin kesäöitä valaisemaan :)


Eilen olin aamun töissä, päivän vietin Peipposen kanssa anoppilassa, jossa tyttö oli hoidossa meidän ollessa töissä. Ihana hellepäivä (+25), istuttiin parvekkeella nauttien lämmöstä ja auringosta :) Myöhemmin iltapäivällä tulikin sitten nopea rankkasade. Ihanan lämmin sellainen, oikea kesäsade :) Ukkosenkin kuulin jossain kauempana mörisevän. Raikasti tuo sade ihanasti ilmaa. Lintuhäkki pääsi sadetta suojaan sisälle...kultaiset suklaapuput sujahtivat heti häkkiin piiloon ;)



Tänään on oleilupäivä...mieheni on vielä töissä, mutta tulee jo parin tunnin päästä kotiin hänkin... Ulkoillaan, syödään suklaata, kotoillaan...


Huomenna pitäisi vielä toinen pikku aamuvuoro käydä tekemässä, sitten taas muutama päivä vapaata.
Ihanan paljon tullut kommentteja arvontaan ja viimeiseen postaukseen, kiitos niistä ja tervetuloa uusille lukijoille! Yritän pikkuhiljaa vierailla teidänkin blogeissanne :) Muistaakahan siis kaikki muutkin, jotka eivät vielä ole osallistuneet, osallistua arvontaan! Sinne voit klikata itsesi tästä!

Nyt toivottelen oikein mukavaa ja aurinkoista pääsiäissunnuntaita kaikille tänne kurkistaville!

Terkuin Liisa

torstai 21. huhtikuuta 2011

Peipposen huoneen pieni muutos ja pääsiäistoivotus!

Olen ihan ällikällä lyöty, miten paljon nyt jo on tullut osallistumisia arvontaan! Monta uuttakin lukijaa lähtenyt matkaan, tervetuloa teille ihan jokaiselle! Ja ihana tietää myös, että siellä "ruudun takana" on paljon muitakin innokkaita lukijoita, vaikkeivät olisikaan lukijaksi liittyneet, ihanaa!
KIITOS teille kaikille aivan mielettömän ihanista viesteistänne ja kauniista sanoistanne!!! En osaa edes sanoin kuvata, miten ne ilahduttavat...

Muutama päivä sitten kertoilin muratistani, joka lähti kasvien taivaaseen ;) ja siitä renkulasta, jonka otin uusiokäyttöön.. Arvaako joku jo mikä siitä tuli?!

Peipposen sängyn päälle "verhotanko" (ei nyt tuu mitään muutakaan sanaa mieleen...)!
Jotenkin se kyllä on vähän vinossa pitää yrittää tehdä asialle jotain...




Samalla koki tytön huone pienen muutoksen... Vaihdoin vaatekaapin ja hoitopöydän paikkaa. Jotenkin huoneesta tuli näin paljon toimivampi, huomasin imuroidessakin, että näin on parempi :)
Ja sitten, kun hoitopöytää ei enää (toivottavasti pian) tarvita, niin sen paikalle on juuri sopiva tila pienelle piirustuspöydälle ja tuolille... Kattoikkunasta tulvii ihanasti valoa sisälle...




Näiden muiden tytön huoneesta näpsittyjen kuvien myötä toivotan teille kaikille onnellista, rauhallista, iloista, hauskaa, suklaamunan makuista, narsissin keltaista, aurinkoista ja kevään tuoksuista pääsiäistä!!! Nauttikaa yhdessäolosta läheistenne kanssa ja pyhien kiireettömyydestä, kauniista kevätsäästä, hyvästä ruuasta...







Itse tosin olemme enemmän tai vähemmän töissä pääsiäisen aikaan, vuorotyön ihanuutta ;) Mutta onneksi melko vähällä pääsen ja aikaa jää myös kotoiluun, ulkoiluun ja anoppilassa oleiluun... Miehelläkin aamuvuoroja, joten myös iltapäivät ja illat saamme viettää rauhassa koko perheen kesken. 

Tänään menemme iltapäiväksi miehen veljen vanhimman pojan synttäreille ja tarkoitus olisi käydä sitä ennen ostamassa narsissit kotiin, joten nyt pitää lähteä valmistautumaan... ja pesemään Peipposen mansikkasormet ;)

Kiirastorstaisin terveisin

Liisa

tiistai 19. huhtikuuta 2011

N.Y.T. Nyt! Alkaa ARVONTA!!!

Vihdoin sain arvontapalkinnon "pakettiin" ja kuvatuksikin, eli nyt alkaa se lupailemani arvonta!

Haluaisin ensalkuun kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita, jotka jaksatte Vaniljaiseen kurkistella, sepustuksiani lueskella ja niin monet vieläpä kommentoidakin :) Joka kerta ilahdun viesteistä ja uusista lukijoista yhtä paljon! Blogini on nyt jotakuinkin kolme kuukautta vanha ja matkaan on lähtenyt tähän mennessä 66 lukijaa! En olisi ikinä uskonut, että näin tulisi olemaan...ainakaan näin nopeasti! 
Aloitin oman blogin jakaakseni sisustamisen ilon muiden saman henkisten kanssa, kuin päiväkirjaa kirjoittaakseni... Tänne kirjoittaessani ja kuvia laitellessani, tulee tunne, että kertoo jollekin tuon kaiken (ja säästää ehkä samalla jonkin verran miesparan korvia, hih ;)). Lisäksi olen saanut monta ihanaa blogiystävää, ja hassua kyllä, vaikkei heitä ole koskaan livenä nähnytkään ja monista ei edes tiedä, miltä he näyttävät, on tunne kuin olisi tuntenut iät ja ajat, että jotenkin vaan synkkaa erityisesti...

Kysyin teiltä jokin aika sitten, kumpi olisi mieluisampi palkinto, jotain uutta, vaiko jokin vanha aarre täältä Saksasta. Kaikki tuohon postaukseen vastanneet olivat vanhan aarteen kannalla. Niinpä lähdin viime torstaina aarteen etsintään...

Tällainen palkintopaketti olisi nyt sitten tiedossa voittajalle...


Kaksi vuoden 1915 syyskuulta olevaa 4-sivuista (!!!) sanomalehteä... Mielestäni nämä vanhat lehdet ovat  tosi monikäyttöisiä sisustuksessa... Kuka käärii kukkaruukkujen koristeeksi, kuka askartelee kortteja tms. kuka laittaa jonnekin esille "ihan vaan koristeeksi"...


Vanhojen tavaroiden kaupasta lähti mukaan aterimia... Haarukka ja veitsi kuuluvat yhteen, ne ovat luullakseni hieman uudempaa tuotantoa (saksalaisen WMF:n sellaista), mutta näyttävät ihanan vanhoilta, ajan patinoimilta. Lusikka onkin sitten varmaan vanhempi... Nyöritin yhteen söpöllä pitsinauhalla :)


Pari vanhaa valokuvaa lähti myös mukaan... Toinen on korttimainen, paksulla pahvilla oleva kuva, jonka tuunasin itse pitsillä ja nauhalla... 


Ja tässä se toinen "tavallinen" kuva, joka pakettiin sujahtaa... 


Löysin myös lisää noita hauskoja, vanhoja joulukuusen kynttilänipsuja. Eli palkintopaketissa 6 kpl niitäkin. Niillä voi kivasti kiinnittää yläolevan kuvan tapaan jotain jonnekin... Käyttää ihan "kynttilänjalkana" tarjottimen tai hyllyn reunassa tai vaikka ihan siellä kuusen oksallakin ;) 
Tai käyttää vaikka kattauksissa lautasen reunassa paikkakortin pidikkeenä...


Paketissa on vielä mukana suloinen sokeriotin, josta en näköjään ollutkaan erikseen kuvaa ottanut, näkyy kyllä ylimmässä kuvassa sekin :)
...ja lisäksi sujautan vielä mukaan pienen kevään värisen (uuden ;)) yllätyslahjan :)

Säännöt ovat samat kuin monilla muillakin, eli kommentti tähän postaukseen 1 arpa. Jos olet lukijani tai liityt nyt lukijakseni sekä jätät kommentin, saat 2 arpaa... Kolme arpa saat, jos edellämainittujen lisäksi liität arvonnastani linkin omaan blogiisi :) 
Linkitykseen saat toki käyttää kuvaa palkinnosta!
Anonyymit, muistattehan jättää nimimerkin!

Arvonta päättyy vappuaattona, 30.4. klo 22:00 Suomen aikaa ja voittajan julkaisen viimeistään seuraavana päivän, eli vappupäivänä.

Ilahtuisin tosi tosi tosi isosti, jos vaivautuisit jättämään arpamääräsi lisäksi kommenttilootaan edes pari lisäsanasta... Kerro vaikka jotain itsestäsi, kevään lempivärisi tai mikä Vaniljaisessa miellyttää eniten :)

Nyt ei muuta kuin kommentoimaan!

Arpaonnea kaikille toivottelee

Liisa 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Viime päivien kuulumiset

Hups, kun meni taas viikonloppu pikakelauksella ohi ;)
Olemme olleet melko lailla menossa jo monta päivää, on vierailtu appiukon luona, juhlittu mieheni isoäidin 85-vuotis synttäreitä, käyty töissä, vietetty tuttuun tapaan lauantaita anopin luona, käyty aarteita etsimässä, hoidettu juoksevia asioita jne. Tänään oltiin kuitenkin koko päivä kotosalla ja sain vihdoin vähän tuunailtua kotona ja laiteltua taas terassia.

Aamupäivällä ulkoiltiin pitkästi toista tuntia Peipposen ja Usva-neidin kanssa ja keräsimme tytön kanssa vähän keväisiä kukkasia ja oksia kotiin maljoihin. Toivat taas vähän uutta ilmettä olkkarin ruokapöydän asetelmaan.



Peipponen nukkui tänään ihanan pitkät päiväunet, joiden aikana pääsin terassille touhuilemaan. Sain valmiiksi jo aiemmin viikolla aloittamani tuunauksen ja tällainen siitä tuli. Oma pieni yrttipöytäni :)





Pöydän maalattuani kylvin elämäni ekat yrtit! Jännityksellä odotan, mitä niistä tulee, vai tuleeko yhtään mitään... Laitoin basilikaa, ruohosipulia ja laventelia. Krassin (onkohan tuo sen suomalainen nimi..?!) siemenet ovat vielä laittamatta.



Terassille muutti tänään olkkarista lintuhäkki. Oikeastaan mulla on ollut toivelistalla rautainen pyöreä, korkeahko häkki, mutta sitä odotellessa laitoin tuon puisen roikkumaan terassille. Pitää yrittää muistaa ottaa sadesäällä sisälle, ettei menis ihan pilalle...


Iltapäivällä tuli vielä eräs ystäväpariskunta kyläilemään pitkästä aikaa, syötiin hedelmiä ja mansikoita, fetaa, leipää, ranskalaista salamia... Kahviteltiin ja jutusteltiin... Oli todella mukavaa :)  Mutta niin meni siis tämäkin päivä siis ihan hujauksessa.

Torstain aarteenetsintä oli muuten oikein onnistunut :) Tulevan arvonnan palkinto on nyt lähes "paketissa", yksi juttu puuttuu vielä, käyn heti alkuviikosta hankkimassa, että saadaan hyvissä ajoin ennen pääsiäistä arvonta käyntiin!
Omaan kotiin löytyi tällainen ihana, vanha, pienehkö kulho, vaikka pikku salaatille tai pienemmän porukan jälkiruualle sopivan kokoinen. Mulle tuli tästä ihan mieleen ne vanhat Arabian kulhot...


Jotenkin (??) olin onnistunut kuolettamaan toisen "rengasmurateistani", sen, joka oli olkkarissa leijonanpääkulhossa. Lauantain ostosreissulta lähti mukaan valkoinen hortensia, joka pääsi muratin tilalle kulhoon. Kunhan yötkin lämpenee, vaihdan tuon vähän isompaan ruukkuun ja siirrän ulkoruokintaan. Toivottavasti siitä tulis sitten vielä vähän isompi :)


Muratin renkaan otin tietty talteen ja sille on jo uusiokäyttö tiedossa, ei tosin liity kukkiin mitenkään ;) Mutta siitä lisää toisella kertaa... Nyt lähden lueskelemaan teidän kuulumisia!

Mukavaa Palmusunnuntain myöhäisiltaa kaikille tänne kurkistaville, kiitos vierailuistanne ja ihanista viesteistänne edelliseen postaukseen! Ja tervetuloa uudet lukijat, toivottavasti viihdytte matkassa :)

Terkuin Liisa