maanantai 28. helmikuuta 2011

Kurkistus keittiöön

Eilen pääsin vauhtiin kurkistella vähän enemmänkin tuonne meidän keittiöön. Edelliset ottamani kuvat olivat joulunajalta, joten näpsäsin muutaman aktuellimman... Joulun jälkeen on tietysti taas tapahtunut niiiiin paljon ;)


Varsinaista keittiötä en kuitenkaan teille paljasta. Kun löysimme tämän kodin vajaa vuosi  sitten, oli ainoa miinus matkassa jo olemassa oleva keittiö. Saksassa asunnot ovat usein ilman keittiötä, joten monet kuljettavat omaa keittiötään asunnosta toiseen, niin mekin. Muutama vuosi sitten suunnittelin meille silloiseen asuntoomme valkoisen, maalaisromanttisen keittiön, jonka otimme myös sitä seuraavaan asuntoon mukaan.  Tänne muuttaessamme myimme sitten osan vanhasta keittiöstämme, kuten kaikki alakaapit sekä koneet, mutta melkein kaikki yläkaapit ja vitriinit otimme mukaan ja laitoimme tässä asunnossa olevaan pikkuruiseen kodinhoitohuoneeseen. 
Ja se olemassa oleva keittiö... noh, sanotaan vain, että se ei ole minun makuuni ;) Suunnitelmissa on kuitenkin tehdä sille tulevaisuudessa pieni kohennus...eli hiotuttaa ja maalaututtaa kaikki rungot ja ovet sekä vaihtaa samalla kaikki vetimet. Työtaso on graniittia, ja muutenkin keittiö on tosi toimiva ja hyvälaatuinen, joten ei sitä kokonaan kannattaisi vaihtoon laittaa.

Mutta siis tässä nyt keittiömme muuten...

Heti, kun Peipponen lakkaa heittämästä ruokaa lattialle syödessään, hankin tuohon lattialle sellaisen jättikokoisen sisalmaton, joka meillä on olkkarissakin. Siihen asti on kaakelit ehkä pikkusen helpommat puhdistaa...



Keittiön pöydän olen päällystänyt beigevalkopilkullisella vahakankaalla. Pöytälevy oli aivan kamalassa kunnossa, vaihtoehdot olivat tämä tai koko levyn uusiminen. Päädyin tähän ratkaisuun ainakin siihen asti, kun eräs pieni vähän isompi...


Keinutuoli on muuten samaiselta ullakolta kuin lautashylly. Senkin maalasin ja ompelin uuden istuinpehmusteen.


Erilaiset tarjottimet ovat yksi keräilykohteistani ;) Niitä onkin sitten ripoteltuna vähän sinne sun tänne läpi kotimme...


Meillä on keittiössä neljä ikkunaa. Ikkunalautojen asetelmat vaihtuvat nekin aika tiuhaan. Ennen unelmoin aina ikkunalaudoista ja nyt, kohta seitsemän vuoden jälkeen täällä Saksassa, ikkunalautojen luvatussa maassa ;) en niitä enää välttämättä kaipaisi. Etenkään neljää samassa huoneessa ;) On nimittäin homma keksiä niille "täytettä"...Tyhjänä ne saavat koko huoneen vaikuttamaan kolkolta.


Kaikki keittiön verhot ovat made by me. Allaoleva ikkuna on ns. pääikkuna, se on eri seinällä kuin muut ikkunat ja sieltä on myös näkymä naapureille, joten halusin lisäksi alakapan. Kuvausta varten, siis valon takia, oli pakko laittaa ikkunanpimennin alas, ei näytä kivalta, mutta muuten tuli liian pimeä kuva...pahoittelen.



Tällaista meillä siis kotimme sydämessä :) Toivottavasti pääsen vielä jonain päivänä näyttämään teille ennen ja jälkeen kuvia siitä varsinaisesta keittiöstä!

Nyt toivottelen mukavaa maanantai-iltaa kaikille!

Terkuin Liisa






sunnuntai 27. helmikuuta 2011

V.I.P. eli Very Important Posliinikaappi

Tuossa aamuna eräänä Peipposen kanssa keittiössä aamiaistaessa aloin ihmetellä posliinikaappiani ja sen aarteita. Mikä niissä astioissa viehättää niin kovasti?  Miksei niitä voi vastustaa kirppareilla ja löytötoreilla? Miksei niitä kuitenkaan tule vielä useammin otettua esille? Ja miksei voisi kuvitellakaan niistä luopuvansa...? Samalla muistelin tarinoita astioiden taustalla, mistä mikäkin niistä on kaappiini kulkeutunut...
Ja hetken päästä olinkin jo räpsimässä niistä kuvia... tarkoituksenani tietenkin postata posliinikaapistani ja sen sisällöstä. 

Samana, vai olikohan se seuraavana päivänä luin Bean emännän postauksen mikättimistä . Alkoi hymyilyttää, kun juuri olin itse ollut samoissa aatoksissa...

Nyt on siis pari viikkoa kulunut ja aina on tullut jotain muuta postattavaa, mutta tänään päätin vihdoin raottaa Niin Tärkeän Posliinikaappini ovia Teillekin :) 

Kaappi on Ikean Leksvik-mallistoa, oli alkujaan antiikkipetsattu, eli ruskea. Kerran, pari vuotta sitten tuumailtua tarpeeksi kauan, sai kaappi pintaansa harmaanvalkoisen maalipeitteen, takaseinä ja hyllyt herkän kukkakuosin ja hyllynreunat, mitäs muutakaan kuin, pitsiä :)


Kaapin päällä asetelmat vaihtuvat usein ja fiilisten mukaan...


Erikokoisia kannuja en vain voi vastustaa... Pienet maitokannut ovatkin aina tilaisuuden tullen kahvipöydässä käytössä.


Suurin osa aarteistani on omia kirppislöytöjäni, osa Suomesta, osa Saksasta ja jokunen Tanskastakin, kuten tuo allaoleva valkoinen kannu. Se onkin yksi ehdottomia suosikkejani koko kaapissa :)
Loput ovatkin oikeastaan lahjoja rakkailta ihmisiltä, jotka taitavat tuntea minut aika hyvin ;)



Myös erilaiset ja erikokoiset, yleensä ruusukuvioiset kupit ovat heikkouteni...



Nämä teekuppi-ihanuudet ovat synttärilahja ystävältä parin vuoden takaa. 


Allaolevat kipot ovat uustuotantoa ja netistä tilatut (Jantuma) ja niistä tykkään ihan kamalasti. Käyvät niin aamiais- kuin tarjoilukulhoinakin, ja jouluaattona niistä syödään aina riisipuuro :)


Muutamat kupposistani kaunistavat keittiötä seinällä lautastelineessä. Se lojui erään ystävän äidin ullakolla tunkkaisen tummanruskeana ja heräsi uuteen eloon saatuaan ensin hieman vaaleamman sävyn ylleen ;) Tarkoitukseni on ollut laittaa ylähyllylle rima, jotta siinä tosiaan voisi niitä lautasiakin säilyttää...



Taidankin mennä laittamaan itselleni kupposen kahvia ja nauttia sen jostain kauniista ruusukupista... Kahvi maistuukin jotenkin paremmalta, kun sen juo kauniista, vanhasta posliinikupista, eikö vain maistukin?

Leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Terkuin Liisa

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kuukausi Vaniljaista ja käsilaukkuhaaste

Vaniljainen täyttää tänän kuukauden! Onnea meille! Oon ihan ällikällä lyöty, miten moni on jo astunut kelkkaan ja seuraa meidän menoa :)
Ja tervetuloa mukaan taas uudet lukijat, oon kyllä jokaisesta niin iloinen, samoin kuin kaikista kivoista kommenteistanne! Kiitos niistä!!!

Mun oli tarkoitus tänään postata ihan jostain muusta, mutta se saa nyt jäädä toiseen kertaan, sillä Pepin Mummun huusholli-blogissa oli haaste, joka oli pakko ottaa vastaan :D
Tässä nyt kuitenkin pari kuvaa makkarin nurkasta... Ikean rottinkituoli sai eilen "oman leiman", samoin kävi olkkarin valkoiselle vastaavalle ;) ...sekä yhdelle rottinkiselle lampunvarjostimelle...hih, taisi vähän karata pensseli käsistä ;) Tuossa toisessa kuvassa näkyy muuten myös taas yksi niistä seinäteksteistä... Musta se on jotenkin aika kiva tuossa sängyn päädyssä :)




Sitten se haaste:

JOS SINUSSA ON YHTÄÄN KÄSILAUKKUFRIIKKIYTTÄ, OTA TÄSTÄ KUVA BLOGIISI MUKAAN, KUVAA KÄSILAUKKUSI SEKÄ SEN SISÄLTÖ! Salaisuuksia, jokapäiväisyyttä, yllätyksiä??? TOHDITKO PALJASTAA?






Tässä on minun tän hetken lemppari laukkuni sisältöineen. Se on vintage gucci, noin 30 vuotias, ihanan kulunut ja ajan patinoima, hih ;) Ostin sen itselleni synttärilahjaksi yhdestä Helsingin vintageliikkeestä raskaana ollessani. Se on etenkin nyt, useimmiten lastenrattaiden kanssa kulkiessa tosi kätevä, koska kädet ovat vapaana ja sinne mahtuu kaikki tarpeellinen, muttei mitään turhaa. 





Eli lompakko sekä pikkurahakukkaro (rakastan pussukoita pussukoiden sisällä!!), puhelin, kotiavaimet ja yleensä myös autonavaimet... Toinen pussukka, jonka sisällä särkylääkettä, hätävara ob:t jne. 
Huulikiilto, aurinkolasit, nenäliinoja, purkkaa, tällä kertaa myös tictac:ja, oho! ja käsivoide. Ilman käsivoidetta en voi elää!!! 
Siis kovin onkin tavanomainen tällä hetkellä tuo minun laukkuni sisältö... Johtunee kyllä varmaan siitä, että mulla usein laukku vaihtuu, sen mukaan minne meen, lapsen kanssa vai ilman jne. Usein lapsen kanssa liikenteessa otan isomman käsilaukun mukaan, johon mahtuu myös Peipposen tavarat samaan kassiin.


Ja jos joku ei usko, että tuohon pikkuiseen laukkuun voi mahtua tuo kaikki, niin tässä todiste!






Ja menee se vieläpä kiinnikin ;)



Olen helpottunut, ettei haasteeseen kuulunut kuvata laukkukaappia...siis kaappia, jossa säilytät laukkujasi...siis sitä, jonka ovea vain raotettaessakin laukkuja vyöryy lattialle...


Mukavaa keskiviikkoa kaikille crazy bag ladyille ja kaikille muillekin tietysti myös!


Terkuin Liisa








tiistai 22. helmikuuta 2011

KIITOS!!!!!!

Ihan mieletöntä! 
Olen tosi otettu tunnustuksista, joita sain tänään kaksin kappalein! Vau, ja Vaniljainen täyttää ylihuomenna vasta kuukauden... Pitkään pähkäilin aloittaisinko ylipäätään edes kirjoittaa blogia. Mietin, mahtaisiko ketään kiinnostaa lukea höpinöitäni, olisiko kotimme tarpeeksi persoonallinen tai kaunis esiteltäväksi blogimaailmassa... Ihanaa huomata, että näin on! Tästä on kiva jatkaa aktiivisena ja innokkaana bloggaajana, kun tietää, että 'jollekin siellä' jutuistani saattaa olla iloa :) Ja sitten, näin nopeasti, eli kuukauden sisään, kaksi tunnustusta! Olen vilpittömästi tosi onnellinen!!
Kiitos Susanne 'Susanne'-blogista ja Pepi 'Mummun Huusholli'-blogista tunnustuksesta!


Tunnustukseen kuuluu vastata viiteen blogiani koskevaan kysymykseen...

1. Milloin aloitit blogisi?



Kahta päivää vailla kuukausi sitten, eli 23.1.2011.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Enimmäkseen maalaisromanttista sisustusta ja omia tuunailuitani sekä kotimme muutoksia arkielomme keskellä.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Se, että se on minun blogini ;) Kirjoitan blogiani sydämestä, kuten varmasti jokainen muukin bloggaaja, mutta Vaniljainen tulee minun sydämestäni, eikä toista samanlaista voi olla... Jokainen sydämestä kirjoitettu blogi on erityinen omalla tavallaan...kirjoittajansa näköinen.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Rakkaus sisustamiseen ja halu höpistä tästä asiasta ;) ...tarve jakaa tämä 'rakkaus' ja intohimo samanhenkisten ihmisten kanssa. 

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Toivon blogini ainakin kehittyvän ajan saatossa...aika näyttää mihin suuntaan... Olisi kiva, jos Vaniljainen miellyttäisi oikein monia lukijoita :) Mutta ennen kaikkea toivon, että Vaniljainen säilyy minun näköisenä. Jos haluaisin nyt jonkin asian olevan toisin, olisin jo muuttanut sen ;)

Ohjeen mukaan tätä tunnustusta jatketaan viiteen blogiin... Annan sen seuraaville ihanille, persoonallisille blogeille, vaikka hyvin sen jokainen lukemistani blogeista ansaitsisikin...

1. Lennun "Werannalla" blogi on sympaattinen, kaunis ja omalaatuinen, ihanan nostalginen...
2. "Bea's" blogi viehättää erilaisella ideallaan. Kaunis koti, ihana pieni blogipuoti...
3. Jaanan "Aika on taikaa" blogi on kivan arkipäiväinen (positiivisesti:)) ja ihastuttava. Jaanan tuunailut ja käsityöt hämmästyttävät!
4. Kristan "Villa Blanco" blogi on antanut itselleni niiiin monta ihanaa ideaa ja ollut potku peppuun koko oman blogin aloituksessa! Niin kaunis koti :)
5. Iida Emilia bloggaa "Pieni pilvenhattara" blogissaan kauniiden kuvien kera ihanista arkipäivän asioista kahden pienen tytön äitinä ja saa hymyn huulilleni jutusteluissaan :)

Nämä kukkaset kiitoksena kaikille lukijoilleni sekä satunnaisille vierailijoille :)


Onnen kukkuloilla nukkumaan käy hän...

Liisa :)










sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kummiviikonloppu

Sain ihanan vieraan Kotisuomesta kokonaiseksi kolmeksi vuorokaudeksi! Nimittäin rakkaimman ystäväni ja Peipposen kummin :) Siispä tässä talossa tällä hetkellä monta iloista tyttöä!

Silti haluan teille, ihanat lukijat, laittaa pienen viikonloppupostauksen (ja ehkäpä juuri siksi ;)) !

Ensinnäkin, olen ihan äimänkäkenä, miten monta lukijaa liittynyt joukkoon tän viikonlopun aikana, jei! Tervetuloa mukaan!

Perjantaina olin muuten anopin kanssa pienellä retkellä Ikeassa... Ei pitänyt mun kyllä ostaa juuri mitään, mutta kummastikaan sieltä ei ihan tyhjin käsin pääse koskaan ulos. Kohta varmaan aattelette, että eikö se osaa muusta puhua kuin siitä iän ikuisesta olkkarista, mutta voin lohduksenne sanoa, että postaus toisensa jälkeen olkkari alkaa muodostua enemmän ja enemmän mieleisekseni... ainakin siihen asti kunnes taas alkavat taas uudet tuulet puhaltaa ;)

Ikeasta lähti nimittäin mukaan kivat, ilmavat verhot olkkariin! Heitin ne heti pesukoneeseen ja sieltä suoraan kuivausrumpuun ja sieltä viivana esille, ilman silitystä. Ne olivat ihan liian prässätyt paketista ja halusin niistä vähän kulahtaneemman oloiset. Nyt mietin vuorotellen, että pitäsköhän ne sittenkin silittää ja että vitsi, ne on just ihanan ryppyset tuollaisena... Tässä kuvassa nyt ei valitettavasti oikein hyvin niitä näe, muuten kysyisin teiltä, mitäs mieltä olette...



Eilen meillä vietettiin kummipäivää. Peipposen suomikummin lisäksi tulivat saksan kummit meille viettämään lauantai-iltaa. Ensin kahviteltiin ja Peipposen mentyä nukkumaan syötiin noutopizzat meidän lemppari-italialaisesta, joka on vain muutaman sadan metrin päässä meiltä kotoa! Ihana, hauska ilta!

Peipponen sai saksakummeilta tuliaiseksi ihanan pienen "mopon", keväämmällä sillä voi ajella ulkosallakin. Äiti ainakin ihastui siihen ikihyviksi :)


Äiti itse sai muuten suomikummilta tuliaiseksi ihanan valokuvakehyksen. Heti piti päästä sitä tesmailemaan tietenkin. Se sai sisälleen nyt ensalkuun pienen nostalgiakorttisen... Minusta se näyttää oikein somalta noin... Kuvassa muuten näette yhden niistä teksteistä, joista "varoittelinkin" aiemmin tällä viikolla, hih.



Nyt nauttimaan hyvästä seurasta, kokkailemaan illallista ja siemailemaan valkoista ihanuutta :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Terkuin Liisa

perjantai 18. helmikuuta 2011

Penne salmone

Meillä on mieheni kanssa tapana kokata ja syödä yhdessä Peipposen nukkumaanmenon jälkeen. Siis niinä iltoina, kun kummallakaan ei ole iltatöitä. Olemme siitä onnekkaita, että Peipponen menee jo seiskan aikaan nukkumaan...
Ajattelinkin vaihteeksi laittaa ruoka-aiheisen postauksen. Pari iltaa sitten kokkasimme nimittäin pitkästä aikaa ihanaa lohipastaa. Resepti on aito italiainen, aidolta italialaiselta ystävältämme :) Olemme muutenkin Italiafaneja ja laitamme usein italialaisia herkkuja.
Tähän reseptiin kuuluu liraus kuivaa valkoviiniä, niinpä ruokaa laittaessa ja syödessä voi hyvällä omalla tunnolla nautiskella pari lasillista... eihän avattua pulloa poiskaan kaadeta ;)



Ainekset:

-valkosipulia oman maun mukaan 4-10 kynttä (meillä käytetään PALJON valkosipulia :))
-cayanne-pippuria (jauheena)
-penne-pastaa 300g
-suolattua kylmäsavulohta 200g
-n. 1dl ruokakermaa
-2dl kuohukermaa
-oliiviöljyä paistamiseen
-kuivaa valkoviiniä (loraus oman maun mukaan)






Pilko valkosipulit pieniksi viipaleiksi ja lohi suikaleiksi.
Laita vesi pastaa varten kiehumaan.
Paista valkosipuleita öljyssä cayannepippurin kanssa. Lisää sitten lohet pannuun.
Kun lohet ovat kypsiä, lisää kuohukerma. Anna kiehua hiljalleen ja välillä hämmentäen, kunnes kerma paksuuntuu vähän. Lisää sitten ruokakermaa ja jatka hauduttamista. Lisää lopuksi liraus valkkaria ja cayannepippuria oman maun mukaan.
Keitä pasta.
Yhdistä ja sekoita lopuksi valmis pasta ja kastike ja tarjoile vaikka ciabatta-leivän kanssa. Koristeeksi voit käyttää vaikka basilikaa.

Tosi helppo ja nopea valmistaa ja vie kielen mennessään!

Buon Appetito! Ja hyvää viikonloppua!


torstai 17. helmikuuta 2011

Ihana päivä ihanan ystävän kanssa

Tänään vietin koko päivän hyvän ystävän kanssa. Emme olleet nähneet toisiamme moneen kuukauteen. Miehelläni oli vapaa päivä ja koska Peipponen on yhä kipeänä, jätin lapsukaisen hyvällä omallatunnolla kotiin ja lähdin ystäväni luokse.

Tämä ystäväni on samanlainen sisustushullu kuin minäkin, eli ensinnäkin oli ihana nähdä livenä hänen kotinsa niin pitkästä aikaa. Hänen asuntonsa on oikea Shabby-taivas. Kun astun ovesta sisään, alan ahmia silmilläni kauniita asetelmia ja yksityiskohtia, kuluneita huonekaluja ja romanttisia tauluja ja ihania tekstiilejä... Ensin kierretään yhdessä tuota kaunista kotia ja käydään läpi kaikki muutokset, uudet esineet ja vähän vanhojakin. Nautin suunnattomasti ystäväni luona olosta! Ainoa huono puoli on, että siellä kyläiltyä ei oma koti tunnu enää mitenkään erityseltä...

Sitten vaihdetaan lahjat ja tuliaiset :) ...sekä sisustuslehdet. Vein taas ystävälle selailtavaksi minun uusimmat lehteni, sain häneltä omat vanhat takaisin sekä monta uutta ihanaa lainaksi. Odotan jo huomista Peipposen päivuniaikaa, kun saan uppoutua niihin kaikessa rauhassa kahvikupposen kera.

Muiden juttujen ohella tapaamisiimme on aina kuulunut ruoka ja herkuttelu. Tällä kertaa sain ihania itsetehtyjä pinaatti-ricotta-tortellineja. Niitä tulen varmasti tekemään ihan lähiaikoina myös kotona, niin olivat viedä kielen mennessään!

Lounastelun jälkeen seurasi pari tuntia shoppailua. Kävimme yhdessä suuressa vanhojentavaroiden liikkeessä. Siellä myydään kaikkea mahdollista vaatteista ja kengistä antiikkihuonekaluihin. Tällä kertaa mukaan tarttui kuitenkin vain pari vanhaa, valkoista liinavaatetta. Toinen pitsiboordilla, toinen kauniilla kirjailulla. Toinen vanhojen tavaroiden kauppa, jossa kävimme, oli aivan mieletön aarreaitta, tosin tosi kallis sellainen, joten tyhjin käsin sieltä poistuimme. On kuitenkin ihana käydä ihailemassa vanhoja, patinoituneita esineitä... miettiä tarinoita niiden taustalla... Lopuksi piipahdimme eräässä uusien tavaroiden kaupassa ;) Sieltä löytyi alesta muutamalla eurolla kiva seinäkello keittiöön sekä pari arkillista seinätatuointikirjaimia... Saas nähdä, mitä meillä kohta lukee missäkin, hih :) Mulla on tällä hetkellä joku ihme vimma teksteihin, mitä sisustukseen tulee. Printtikankaat, tekstikyltit, seinätekstit jne. jne. Ihania!!

Lopuksi vielä kahvittelimme ja herkuttelimme ihanalla mandariinikermakääretortulla, jota tuli kyllä meikäläisen syötyä ihan liikaa!!!

Vielen Dank für den tollen Tag, liebe C!!!

Kyllä nyt jaksaa taas olla parempi äiti ja vaimo, kun sai päivän omaa, ihanaa aikaa... Varsinkin kipeän ja siitä johtuen suureksi osaksi EI niin aurinkoisen ja helpon lapsen kanssa viime päivät olleet ajoittain hieman hermoille käypiä, joten sitäkin enemmän nautin tästä päivästä! Silti pieni huonon omantunnon poikanen meinasi hiipiä mieleen, kun mies kertoi tytön päivänmittaan vähän väliä käyneen tuulikaapin ovella takomassa ja hokemassa "mama mama"... Odotan siis huomista jo kuin kuuta nousevaa, kun saan ottaa räkäsen raasupoloseni syliin ja halia ja suukottaa loputtomiin...

Jotta postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi, laitan loppuun eilen kauppareissulta mukaan tarttuneesta korijättiläisestä kuvan :) Sitä nytkin tässä ihailen vähän väliä toisesta silmäkulmasta. Pitkään olen juuri tuollaisesta haaveillut ja eilen en ollut uskoa silmiäni, kun se suorastaan käveli vastaan ja hintakin oli todella siedettävä! Sitä ei vaan voinut jättää kauppaan!



Nyt hyvää yötä, nähdään taas pian!

Terkuin Liisa

tiistai 15. helmikuuta 2011

Lamppuasiaa ja muita pikku muutoksia

Pari viikkoa sitten, aivan Vaniljaisen alkumetreillä, kirjoitin hirveästä tarpeestani muuttaa meidän olkkaria. Noh, unelmakaappi löytyi ja raotin ovea olohuoneeseemme. Mutta muutoksen tarve vaan jäi jotenkin päälle ja nyt olkkariimme puhaltaa uusia muutosyritystuulia harvase päivä. Sen myötä tietenkin vähän koko kotiin, kun jälleen kerran tavarat vaihtavat paikkaa. Tuleehan joukkoon sentään pieniä uutuuksiakin, onneksi ;)

Myös ylätasanne sai siis taas kyytiä eilen illalla. Teki mieli vähän rustiikkia sinne, joten yksi viikonvaihteessa löytämistäni puulaatikoista pääsi suuren peilin kaveriksi, samoin pari koria. Ja valkoinen korituoli muutti kokeeksi olohuoneeseen.




Pieni valkoinen klappituoli muutti sohvan toiselta puolelle toiselle, kun sohvan ja kaapin välissä tuntui olevan sille juuri sopiva kolo. Lisäksi tuoli peittää nyt kivasti ruman patterin :)




Myös suuri puinen kynttiläjalka asuu tällä hetkellä olohuoneessa, liinavaatekaapin kupeessa, kaverinaan toinen niistä puulaatikoista...toisaiseksi. Tähän kyllä kaipaisin jotain isompaa, tai korkeampaa juttua, niin kun vaikka säleikkunaluukkua ;) Sitä ootellessa...


Lisäksi ovat parit lamput vaihtaneet huoneita, jalkalamppu makkarista muutti vierashuoneeseen, ylätasanteen pöytälamppu makkariin... Ja tänään, kun käytiin miehen ja Peipposen kanssa haahuilemassa parissa kaupassa (ostamatta yhtikäs mitään!), löysin monta kivaa juttua, joille voisi löytyä kolo meiltä :) Muun muassa pikkuinen söpö pöytälamppu, joka pienellä varjostintuunauksella voisi päätyä vaikka uuden kaapin päälle olkkariin...

Lampuista puheen ollen, tuossa alla on meidän tämän hetkinen makkarin kattolamppu. Sille pitäis tehdä jotain... Itse oon miettinyt seuraavanlaisia vaihtoehtoja: a) maalata valkoiseksi tämä lamppu b) tehdä tälle lampulle pellavasta ja pitsistä mekko c) vaihtaa lamppu varastossa lymyävään 5-haaraiseen Ikean kattokruunuun (musta sellainen, jonka kyllä olen jo pidempään halunnut maalata valkoiseksi). Kun taas toisaalta tekisi mieli jotain sellasta normirottingin väristä lamppua, Riviera Maisonin tyyliin... mitenkähän tästä saisi sellaisen... Eräs ystäväni oli tehnyt keittiön pöydän päälle sellaisen itse rottinkikorista, näyttää muuten tosi kivalta!
Nyt pyydänkin Teidän mielipiteitä ja ideoita tässä lamppuasiassa???!!!


Punaposki-Peipponen on muuten taas/ yhä kipeä. Vatsatauti muuttui lennossa yskään ja kovaan kurkkukipuun... Vähän tainnut olla lämpöäkin ajoittain... Tänä aamuna tyttö itki melkein pari tuntia, ennen kuin sai uudestaan hetkeksi unen päästä kiinni. Päiväsaikaankin jotenkin niin raasupolonen ääni käheänä ja yliväsyneenä. Silti jännä, miten noi pienet jostain repii energiaa leikkeihin ja jaksavat iloita vaikka mummin näkemisestä Skypen ruudulla :) Välistä hoipertelee leikeistä äipän syliin halimaan ja lepäämään hetkeksi, kunnes taas matka jatkuu kohti uusia seikkailuja...


Ylläolevassa kuvassa Peipponen meidän Suomi-visiitillä tammikuun lopussa. Kuvan on ottanut rakas ystäväni ja Peipposen kummitäti, Milla (Carta Zoe -blogista). Tuona päivänä olimme kulkeneet kaupungilla sisustuskaupoilla 17 asteen pakkasessa, josta merkkinä ruusunpunaiset rusoposket :)

Toivottavasti Teillä ollaan ja pysytään terveinä! Tää lähtee nyt tankkaamaan unta! Hyvää yötä...

T: Liisa

ps. Mulla kävi näköjään tän postauksen kanssa pikku kämmi kuvien kanssa. Jos joku osaa kertoa, miten saan jälkikäteen keskitettyä kuvat poistamatta ja lataamatta niitä uudelleen, niin please, jaa viisautesi! Siihen asti joudutaan katselemaan tätä sekasortoa, höh..

Vielä ehdin...

...juuri ja juuri toivottaa Teille kaikille blogiystäville

ONNELLISTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!


"Todellinen Ystävä...
on ystävä joka avaa sinulle
oven keskellä yötä..."
-Tikrun pieni kirja pomppimisesta-

Terveisin Liisa

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lauantailöydöt

Minä sain sitten Peipposen taudin, mutta onneksi oli nopeaa sorttia ja meni oikeastaan päivän vuodelevolla ohi. Peipponen pääsi isoisänsä ja tämän vaimon luokse koko iltapäiväksi kyläilemään, kun mieheni oli iltavuorossa, ja minä sain levätä rauhassa. Oli kyllä niin kökkö olo, että onneksi menikin niin nopeasti ohi. Tänään siis taas elävien kirjoissa ja jopa vähän liikenteessä. No ei, mutta vietettiin Peipposen kanssa päivä tuttuun lauantaitapaan mieheni äidin luona ja sinne menomatkalla käväistiin leipä- ja kukkaostoksilla. Mukaan tarttui alepöydältä kolme tällaista söpöä harmaata koria. Ne on sisältä muovitettuja, eli lähinnä koristeruukuiksi tarkoitettu. Ja siis hintaa näillä oli huimat 1,49€/ kpl!


Toinen lauantailöytöni makasi maassa anoppilan kotioven edessä. Naapurit olivat siivonneet kellariaan ja kaatopaikalle lähtevät rojut odottivat talon ulkopuolella noutajaansa. Joukossa muutama tällainen laatikko. Minäpä heitin niistä samantien pari auton takakonttiin :) Saavat tietysti asianmukaisen käsittelyn, valkoista maalia, hiontaa jne. Katsotaan sitten mihin tehtäviin pääsevät meillä kotona. Oisko teillä ideoita??


Loppuun vielä pieni katsaus tulevaisuuteen... Anoppini vastapäiset talot tullaan lähiaikoina (voi olla venyvä käsite...) täysremontoimaan. Samalla tulevat vanhat, ihanat, rapistuneet ikkunaluukut hävitetyiksi. Kamalaa, eikö?! Noh, minä tulen niistä takuulla jokusen pelastamaan ja antamaan niille hyvän, rakastavan kodin. Näen jo sieluni silmin tuollaisen säleluukun (pienen kauneushoidon jälkeen) nojaamassa seinään olkkarissamme, ehkä makkarissakin... Anoppini on luvannut toimia vakoojana ja ilmoittaa mulle heti, kun taloja aletaan työstämään, jos en itse satu olemaan kulmilla ;) En malta odottaa, että pääsen niitä tuunailemaan!


Tuo laatikkokuva on muuten otettu liian huonossa valossa kännykän kameralla, joten laatu ei ole mitä parahin. Kamerasta loppui nimittäin totaalisesti akku, enkä malttanut odottaa postauksen kanssa sen latautumista... Pahoittelen malttamattomuuttani.
Nyt iltapalaa, suklaamöväriä jälkkäriksi ja sitten ukkosen kaikkuun telkkua katsomaan :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Terkuin Liisa