lauantai 25. kesäkuuta 2011

Ihanat, ihanat aarteet...

Ihan itsellänikin jo sormet syyhyää päästä esittelemään teille eilen löytämiäni wanhoja aarteita!
Voih, olisi taas tehnyt mieli niin paljon enemmänkin, mutta eihän kaikkea voi saada ;)
Viime kerroilla tuossa kyseissä antiikki-/ romukaupassa silmäilin yhtä ihanaa, vanhaa keittiövaakaa... Olin päättänyt, että nyt se lähtee mukaan, jos on siellä vielä. No, eihän se tietenkään ollut :( Ensin olin vähän pettynyt, mutta löydettyäni niin monta muuta ihanaa juttua, häipyi pettymys sen siljän tien ;D

Varoitus: Nyt tulee paljon kuvia wanhoista tavaroista, voi aiheuttaa heikkohermoisille sydämentykytystä ja himon päästä ostoksille!

Tadaaa!


Vanha, kaunis, puinen tuoli vaati päästä mukaan, hintaa 12€. Ei paha minusta. Istuinosassa ihana reikäkuviointi, täysin ehjä! Voi kyllä olla, että tuolivanhus muuttuu jossain vaiheessa (luultavasti melko piankin ;)) väriltään valkoiseksi. Vaikka kaunis se on näinkin. Näitä oli siellä enemmänkin, myös jokunen valkea yksilö, mutta tykkään kerätä erilaisia tuoleja ja tuunata itse pensselin ja hiekkapaperin kanssa, joten tyydyin nyt tähän yhteen, puun väriseen...



Vanha, emaalinen siivilä, sopivan ruosteinen sieltä täältä, ihana muoto ja hyvän kokoinen... Hinta 10€. Vieressä nökötti valkoinen emaalipotta vitosella, mutta en voinut tätä vastustaa, joten tein valinnan... Nyt vähän harmittaa, etten ottanut molempia ;) Pitäisköhän käydä pelastamassa se potta alkuviikosta..?!



Siivilä lähti ulkoruokintaan... Ensi viikolla aion loman kunniaksi käydä hakemassa siihen vähän elinvoimaisempaa sisältöä ;)


Puinen, vanha viinilaatikko, kuten kyljessä lukee ;) Vitosen...


Mieheni viherkasvit saivat siitä uuden kodin ylätasanteella. Itse en ole mikään kovin suuri huonekasvejen ystävä, varsinkaan suurten sellaisten... En tykkää viidakkotunnelmasta omassa kodissa. Mutta täytyyhän tuon rakkaan ukkosenkin saada jotain pitää, onhan tämä kuitenkin senkin koti ;)


Ja sitten tämä. Uskotteko, että sydämeni alkoi lyödä kahta kiivaammin (siis lähestulkoon sain hengitysvaikeuksia!!!) tämän nähdessäni. Hinta 5€!!! Uskotteko??!!

Nätisti olen saanut myös matossa olevan pienen tahran kuvaan mukaan ;D

Mulla ei nyt sitten ole enää täkkiä, koska ihana, ihana ruostunut ja ränsistynyt rautakorini suorastaan huusi kukallista täkkiä seurakseen... No, on pitänyt joka tapauksessa ostaa mulle uusi täkki. Nyt on sitten vihdoin ostettava! Onneksi miehellä on vielä tänäänkin yövuoro, ettei mun tarvii palella ilman täkkiä, kun voin käyttää hänen, hih ;)



No joko ne loppu?! 

Otin vielä kuvan ylätasanteelta pikkukaapin päältä, jossa komeilee (?!) miehen havupuu... Ai, miten niin olen jotenkin soluttanut kaikki viherkasvit ylätasanteelle pois ihmisten ilmoilta...?! Perustelen huonevalinnan sillä, että ne saavat siellä hyvin valoa, kun siellä sitä joka puolelta tulvii ikkunoista sisään. No ei, tuosta havupuusta tykkään kyllä vähän ehkä itsekin. Se sai nyt siis ruukkunsa ylle ompelunurkan roskikseni, kauniin emalisen ruusuämpärin. Aika jaloa multa, vai mitä!? Ja ämpäri nököttää toisessa niistä Cafe Latten tuliaiskoreissa.


Nukuin tosi huonosti viime yönä ja aivan liian vähän. En meinannut millään saada unta ja sitten heräsin vielä kerran, pari yön aikana. Kello soi 02:55. Huominen iltavuoro vaihtui yhtä aikaiseen aamuun kuin tänään, mutta olen silti tyytyväinen, koska se iltavuoro oli aika kökkö-pitkä päivä. Nyt pääsen huomenna jo puolen päivän jälkeen kotiin :) Miehellä tosiaan vielä yksi yöhugi, joten Peipponen nukkuu vielä tämänkin yön "omalassa" (= mummolassa). Meidän kakkosauto on rikki, joten se aiheuttaa pientä lisäsäätöä näihin kuvioihin... Mun pitää viedä mies töihin illalla, jotta pääsen itse töihin aamulla. Mies ajaa sitten aamulla auton kotiin ja joutuu tulla hakemaan mut päivällä kotiin. Yhdensuuntainen työmatkamme on 45km, joten vähän sapettaa... Mutta onneksi on sentään yhteinen tuo työtaipaleemme ;)

Nyt alkaa uunista tulvia niin herkullinen ruuan tuoksu, että lähdenpäs kurkkimaan miltä siellä näyttää :)
Kiitos kovasti kaikista viesteistänne ja toivotuksistanne, on ollut muuten tosi ihana saada lukea parin uudenkin "naaman" viestejä kommenttilootasta! Kiitos!
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana Juhannus! Nyt toivottelen sitten vielä leppoisaa Juhannuspäivän iltaa!

Terkuin Liisa 

ps. Joku saattoi laskea ostosten hinnaksi 32€. No, maksoin kuitenkin lopulta sopivan pakettihinnan 25€.  Ja taas säästyi (!?) rahaa... ;D

pps. Loman alkuun tj 2!!!

28 kommenttia:

  1. WHAAAAAAAAAAAT, vitosen.
    Nyt riitti, mä muutan saksaan!

    Mua on aina kiinnostanut mitä sä teet työkseis kun on tuollaisia työvuoroja, uskallatko paljastaa?

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, mahtavaa, huippulöydöt!!
    Anna ihmeessä tuolin olla tuon värinen, on niin kaunis!

    Sulla loppuu kohta kammasta piikit, onnitteluni ;D

    Lämpiminen juhannuspäiväterkuin, Satu.

    VastaaPoista
  3. Oi,oi,oi, miten ihania löytöjä!!! Ihan mahtavia!! Kyllä nyt tekisi mieli kipaista kirpputorille saman tien, tosin ei sieltä löytyisi tuollaisia. Pääsisipä joskus sinne Saksaan ostamaan vanhoja aarteita!:) Mukavaa loman alkua sinulle!!:)

    VastaaPoista
  4. Mäkin taidan muuttaa Saksaan ;) Ihania aarteita ja hinnat just sellaisia kuin pitääkin! Suomessa on mun mielestä nykyisin ja pääsääntöisesti ihan liian kovat hinnat kirppareilla!

    Ihanaa kun pääset kohta lomalle :) Mukavia viimeisiä työpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Onneksi ei kateus kuulu muuten niin valitettavan pitkään pahelistaani,naama vihreänä täällä muuten istuisin ja lähellä se on nytkin;)Aivan mielettömät löydöt olet tehnyt,onkos tuo "yleistä" hintatasoa siellä vai oliko sulla yksinkertaisesti onnenpäivä?Mukavaa lomanodotusta,ihan kohta pääset itse asiaan=D

    VastaaPoista
  6. Mahtavia hankintoja, onnittelut! Kyllä niin toivoisin, että vanhoja puulaatikoita saisi täältä alle 20 euron....

    VastaaPoista
  7. Outi ;D

    Satu: annankin varmasti ainakin vähän aikaa...yritän nyt saada ensin tuon lipaston vihdoin tuunattua...katsellaan sitten, kun taas maalauskärpänen puraisee seuraavan kerran ;)

    Heidi, ei muuta kuin tuloksi! ;)) Vien sut sitten kaupoille täällä!

    Virpi, tänne vaan, hih ;) Hinnat täällä mun nurkilla on kyllä yleensä ihan kohillaan, juu!

    Kirsi, tuo mun muutama kuukausi sitten löytämäni aarreaitta on kyllä oikean kultakaivos...on kaupungissa tuntuvasti kalliimpaa oikeissa "antiikki"putiikeissa, vaikka samaa romuahan se sielläkin on ;) Hyvin samanlaisen rautakorin osti yksi ystäväni viime syksynä täällä yhdeltä isolta ja tosi suositulta (on vain kerran vuodessa) kirppikseltä, ja maksoi siitä 20€...eli taisi lykästää meikäläistä :)

    Zoe, tuon sulle joskus täältä mukanani ;)

    Kiitos kaunis kivoista kommenteistanne ihanaiset!

    Nyt taas punkkaan mars, niin ehdin nukkua 6 tuntia..hohhoijaaa :O
    Tapaamisiin ;)

    VastaaPoista
  8. Voi mitä löytöjä!!Tosi ihania kaikki!!<3 Ja halvalla sait!!

    VastaaPoista
  9. Hittolainen! Aikamoisia löytöjä oot taas tehnyt, ihan kateeksi käy! :) Voi, jospa joskus pääsisin tuonne löytämääsi aarreaittaan!

    Täällä Juhannus pian lusittu, tiistaina pääsen auringon lämpöön ja tiedä vaikka reissusta jäisi käteen jotain sisustusjuttuja ;)

    No mutta, hauskaa viikonlopun jatkoa koko porukalle!

    VastaaPoista
  10. Voe pannahinen!!
    On meinaan oikein kunnon löytöjä ☺ -tuolla samaisella könttäsummalla saisi täällä suurinpiirtein lämmintä kättä ja kupin kaffetta...

    Mä olen koko ajan vain himoinnut lomalla Tallinnaan Musteriin (ihanin sisustusliike ikinä) mutta tänään taidettiin tehdä päätös pysyä täällä ja törsätä nekin rahat kotikaupungin puoteihin ☺

    Ja kierrellä kirpparit lähitienoolla....vaikkei tarvetta ole mihinkään!!! (uskookohan kukaan☺)

    Mun tarvis kanssa vissiin tehdä aamukampa ☺ -tai siis iltakampa, viisi iltaa ensi viikolla ja sitten alkaa loma ☺

    VastaaPoista
  11. Tiedätkö, se olisi kyllä ihan haaveiden täyttymys! Olisi ihana tavata sinutkin:) Joten olehan varovainen kutsujen kanssa, saatan vaikka repäistä ja tullakin!;)

    VastaaPoista
  12. Voi ihanaa, kun löysit noin mahtavia ja ennen kaikkea edullisia löytöjä! Joskus vain tärppää... Olen itsekin niin onnellinen, kun löysin alkuviikosta parilta "uudelta" kirpparilta hyviä ja edullisia löytöjä. Niillä pärjää taas pitkään. Hmm, tai no miten sen nyt ottaa... loma jatkuu vielä viikon ja ihan sen kunniaksi täytyy kyllä katsastaa jokainen matkan varrelle osuva kirppis, hih... =)

    VastaaPoista
  13. Voi mitä ihania löytöjä. Minulle olisi heti käyttöä noille. Minunkin kukkatäkkini suorastaan huutaa tuollaista rautakoria itselleen.
    Ja ihan uskomattoman edullisesti sait nuo kaikki.

    Raskaalta tuo työrumeasi matkoineen ja kuljetuksineen kuulostaa, mutta onnekesi lomaasi ei ole enää kauaa.

    VastaaPoista
  14. Ihania!!!Ja tuohon hintaan, ei voi olla! *vihertyy*

    Minunkin mielestä tuoli olisi hyvä noin. Jos siihen maalin laittaa päälle niin peittyy tuolin tarina...

    Mukavaa loman odottelua!!!

    VastaaPoista
  15. Ohhoh, onpas teillä ihana romukauppa, kun tuollaisia aarteita löytyy!! Rakastuin siihen viiden euron rautalankasankoon.

    Mukavaa loman odotusta! Mulla alkoi pe loma ja nyt alkavat kelitkin muuttua kesäisempään suuntaan =D

    VastaaPoista
  16. Hienot on ostokset!! Varsinkin toi puulaatikko.
    Mulle on tullut ihan pakomieli noista, varsinkin kun ei noita mistään saa.
    Olen alkanut jo ahdistamaan asiakkaitani kyselemällä, et "eihän sul oo myytävänä vanhaa puulaatikkoa?" :D

    VastaaPoista
  17. Mahtavat löydöt oot tehnyt, kademielellä katselin kuvia! :)
    Nyt taitaa olla loma jo lähellä?

    VastaaPoista
  18. Kiitos ihanaiset!

    Niina, jep, niin sain, olen vieläkin ihan innoissani ja onneissani ;)

    Skilla, mitä mitä!? Minnes matka?? Ihanaa, kun pääset lämpimään, uskallatko lentää ;) ?

    Ihanaa, Pepi, että sullakin jo loma häämöttää :)
    Hyvä se on kuule niitä oman 'kylän' yrittäjiä tukea!

    Heidi, oliko tuo lupaus ;D ?
    Tapaisin sinutkin kovin mielelläni :)

    Voikukkapelto, kiva, kun sulla on vielä viikko lomaa jäljellä, mikäs sen mukavampaa puuhaa, kun kiertää parit kirppikset ;) Mitäs ihanaa sinä olit löytänyt?

    Susanne, sanos muuta, olen kyllä nyt just aika poikki, mutta huominen menee vaikka päällä seisten, kun sitten pitkä vapaa/ loma reissuineen edessä :) Ja huomenna onneksi ihan tynkä päivä..

    Sirutuuli ;D

    Senni, olen itsekin ihan kahden vaiheilla vielä tuolin suhteen, nyt aion sen ainakin pysyä puisena...on se niin kaunis. Katsotaan joskus myöhemmin, miten sen lopulta käy..

    hanni, vitosen rautakori on munkin suosikki ehdottomasti, huoh :)
    Ihanaa, kun sulla alkoi kans loma! Ihanaa oleilua teille Siirin kanssa!!

    Maanvaiva, sama täällä, kohta en tiedä, mihin niitä laitan ja ripottelen, alkaa löytyä joka huoneesta joku lodju, mutta ei niitä vaan voi vastustaa, kun löytyy ja vieläpä noin halvalla!

    Enna, tj 1 :) jes!

    Ihanaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!
    ps. meillä klo kuusi illansuussa, mittari varjossa 25, Peipponen viipotti juuri terassille vaippasillaan, ihana kesä :)

    VastaaPoista
  19. Ihania löytyjä, varsinkin tuo tuoli on oikein minun mieleen:) Saksassa tuntuu olevan huomattavasti parempi hintataso, kuin täällä meidän kaupungin kirppiksellä. Tuon tyyppisestä tuolista pyydettiin jokin aika sitten 30 euroa!!!

    Pian se loma alkaa, sekä sinulla että meillä:) Nauttikaa siitä oikein kunnolla ja OTA KUVIA lomamatkasta!!

    Aurinkoista alkavaa viikkoa (tai niin ne on ainakin luvanneet) :)

    VastaaPoista
  20. Siis IIIKS mitä löytöjä!!!??? Ja yhteishintaan 25!!!??? Törkeetä ;)
    Ihania kaikki <3 Etenkin tuoli ja rautakori :)

    Hih, että mua nauratti nuo viherkasvien "piilottelujutut". Itsekkään en jostain syystä viherkasveista välitä.

    Koitahan kestää vielä pari työpäivää. Mulla vielä neljä työpäivää, ja pääsen taas jatkamaan lomaani :)

    Iloa viikkoosi!

    Ps: Kiitos Smoothie-vinkistä. Piti heti pitkästä aikaa tehdä kanssa terveys-pirtelöt ;)

    VastaaPoista
  21. No jo vain kivat kaupat teit:)Upeita löytöjä!Mullakin on aina olo kun lottovoittajalla löydön osuessa kohdilleen.
    Mukavaa viikon jatkoa:))

    VastaaPoista
  22. Mitä löytöjä! Aivan ihania, ottaisin vaikka kaikki :) Ostin juuri tuollaisen rautakorin, mutta se oli uusi ja maksoi melkein samanverran kuin nuo sinun löytösi yhteensä, eikä taatusti ole noin kaunis kuin sinun korisi.

    Olin muutama kuukausi sitten käymässä siellä Saksassa, ja voi miksi en löytänyt tuollaisia ihania aarteita :(

    Mulla vielä 3 viikkoa töitä ja sitten lomalle :)

    VastaaPoista
  23. Kiitos ihanista viesteistänne!

    Mia, täällä nyt ekaa lomapäivää lusitaan, tuntuu kieltämättä hyvältä, mutta vielä hieman epäuskoiselta, että tosiaan nyt saa unohtaa työt moneksi viikoksi :)
    Ihanaa, kun teilläkin kohta loma!
    Juu, otan ihan varmasti PALJON kuvia reissusta!

    IidaEmilia, eikö olekin , törkeetä siis ;D !? Rautakori on munkin lemppari noista.
    Tosi ihanaa, että sullakin lomat jatkuu kohta! Mekin teemme tänään taas terveyspirtelöä, tällä kertaa banskun ja mustikoiden kanssa, namskis :)

    Pitsienkeli, kyllä, sitä tulee niin iloiseksi löydöistä, kantaa taas pitkälle (?!) nämä ostokset :)

    Marika, on sinunkin korisi varmasti ihana ;) Mutta mäkin olin haeskellut tuollasta vanhaa ja kun se nyt vielä löytyi tuohon hintaan, niin tuntemaani onnea on vaikea sanoin kuvata! ;)
    Missä päin Saksaa olit reissussa..?
    Ihanaa, että sullakin loma häämöttää muutaman viikon päässä!

    Oikein ihanaa viikon jatkoa teille kaikille, meillä on helle, eilen kipusi mittari yli 30 varjossa!! Sininen taivas, ihanaa... Näin on hyvä jäädä lomalle!

    VastaaPoista
  24. Uskomattomia löytöjä ja noin edullisesti.

    Meillä kaikilla kirppareilla on ihan poskettomat hinnat.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  25. Arvaas kaksi kertaa ketä ottaa pattiin kun olen tulossa saksaan ja mitä!!!! en voi ostaa yhtään mitään...kyytiin ei voi ottaa, tietty voishan sitä lähettää, mutta, mutta...No sinä olet tehnyt loistavia ostoksia, tuo valkoinen astiahan on aivan oiva kukka-astia. Onks tuo se "huono"pelargonia, ei sen nyt niin kaamelta näytä. Jotenkin tuntuu että kaikkien kukkaset on vähän heikunkeikun tänä keväänä, minäkin ( ! ) jouduin vaihtamana moneen kertaa etupihan ikkunoiden laatikoiden kukkaset, kun ei millään meinannut alkaa pelittämään.Tuli vaan mieleen, kun on ollut (ainakin täällä) kauhean tuulinen kevät, olskohan sillä jotain vaikutusta. Noh..nyt on mulla kuitenkin kesä pelastettu kun omat pelargoniat ovat alkanee pikkuhiljaa näyttää siltä että kukkiakin on tulossa.
    Eihän se ulkomailla ole ihan sama viettää juhannusta, ja eihän Saksassa ole silleen yötöntä yötä, kuin Suomessa, olin ystävän mökillä ja nukuimme aittarakennuksessa ja voi että sitä lintujen sirkusta, se oli aivan taukoamaton.Eipä se kyllä mua haitannut.
    Ollaanhan yhteyksissä tossa lähempänä meidän reissua, jos meidän pyörät pörähtäisi Tuija kyydissä vaikka tarkistamaan sun pelargonia tilanteen...:DD

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle ja perheellesi ja suloiset silitykset Usva-neidille.

    VastaaPoista
  26. Hei!

    Kun olin siellä suunnilla kävin muunmuassa: Bremenissä, Hannoverissa ja Bielefeldissä. Mukava maa kyllä, tykkäsin, mutta aikaa olisi saanut olla enemmän kuin viikko, että olisi rauhassa ehtinyt tutustumaan paikkoihin :)

    VastaaPoista
  27. wunderschön liebe Liisa!! Ich liebe alte Emaille und der Drahtkorb ist traumhaft. Genau mein Geschmack!!
    wünsche Dir einen schönen und sonnigen Tag
    liebe Grüße
    Astrid

    VastaaPoista