tiistai 14. kesäkuuta 2011

Suolainen piirakka ja Wanilla Rose

Tänään ja eilen olemme taas saaneet nauttia vähän auringostakin :) Ei nyt helteisiin asti, sillä pilviä ja pari sadekuuroakin on kuulunut kuvaan, mutta on ollut oikein kivan lämmin ja suureksi osaksi aurinkoista. Olemme nauttineet perheen laatuajasta ulkoillen, syöden hyvin ja vain oleskellen. Tekee välillä hyvää, kun ei tarvitse tehdä mitään, lähteä mihinkään. Noh, eilen siivosin, tänään käytiin ostamassa tytölle parit kengät ja ruokaostoksilla, mutta silti olo on leppoisa ja melko levännyt.

Eilen illalla, viikonlopun ja toisen pyhän päätteeksi jääkaapissa oli oikeastaan vain valo jäljellä... Iltapäivällä ulkoillessamme ihmeteltiin mieheni kanssa, mitä syötäisiin tytön mentyä nukkumaan. Ajateltiin jo tilata noutopizzat oman kylän (ja ehkä maailman parhaasta) italialaisesta, mutta tietysti niillä oli maanantai lepopäivä :( Kotona sitten tutkittiin kaappejen sisältöä ja saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi suolainen piirakka. Voita oli jäljellä juuri oikea määrä, ei yhtään ylimääräistä ;) Jaouhoja ja munia löytyy oikeastaan aina... Täytteeseen löytyi yksi tomaatti, pari sipulia, tomaattipyrettä, tuoretta basilikaa, valkosipulia, leikkelesalamia ja leikkelejuustoa... Nam, että tulikin hyvää! Näitä suolaisia piirakoita pitäisi harrastaa enemmänkin. Ja tämäkin syntyi tarpeista, joita "ei ollut"... Helppoa, nopeaa ja herkullista!


Pohjan resepti:

125g voita tai margariinia nypitään 3dl jauhoja kanssa.
Joukkoon lisätään teelusikallinen suolaa, 1 munan keltuainen sekä 2-3 ruokalusikallista kylmää vettä. 
Taikina levitetään piirakkavuokaan ja paistetaan ensin ilman täytteitä 200-225 asteessa n. 15 min.

Täytteeksi, mitä mieli tekee/ kaapista löytyy ;) Joukkoon hyvä lisätä yksi muna sitomaan "pakettia". Piirakkaa paistetaan täytteiden kanssa vielä 200 asteessa 15-20 min.
Paiston jälkeen hyvä antaa "vetäytyä" tovi.


Tänään teimmekin sitten suunnitellummin täysin kotitekoista pizzaa, mutta siitä kuvien kera toisella kertaa. Voin kuitenkin jo varoittaa sen verran, että kyseessä on aivan taivaallinen pizzapohjaresepti ja ihanan mehukas, kielen mukana vievä pizza ;D

Pari viikkoa sitten Peipposen kanssa Suomessa ollessamme kävimme äitini ja Peipposen kanssa Nurmijärvellä Wanilla Rosessa (klikkaa nimeä, niin pääset Wanilla Rosen blogiin ja sitä kautta myös nettikauppaan!), ihanassa, ja yllätyksekseni melko isossa sisustuskaupassa. Kauppa koostuu neljästä huoneesta, jotka ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia sisustusesineitä, käyttötavaroita, huonekaluja, tekstiilejä. Joukossa paljon myös oikeasti vanhoja aarteita mm. Ranskasta ja Ruotsista, esim. kylpyhuonetilbehööriä sekä erilaisia pikku jakkaroita (jollaisen äitinikin osti :)). Maalaisromantiikan ja vanhojen tavaroiden ystävän paratiisi! Nyt harmittaa, kun en tajunnut ottaa kaupasta sisältä kuvia, tuskin Riitalla olisi mitään sitä vastaan ollut... Lähtiessämme otin (kaupantädin luvalla tietenkin) ulkoa pari kuvaa.



Mukaani tarttui kaupasta vain pari pikkujuttua, kuten kaunis, kukkakuviollinen tiskiharja sekä riipus, joka vielä etsii paikkaansa meiltä. Lepää nyt vanhojen antiikkikaupasta löydettyjen kirjojen päällä. Hyvähän sen on siinäkin olla :)


Riitalla on valikoimissaan myös jonkin verran Green Gateä. Minä en voinut vastustaa kaunista, kukallista keittiöpyyhettä... Astioiden kanssa pelkään aina, että menevät rikki matkalaukussa... ja käsimatkatavaroihin en voi tytön kanssa yksin matkustaessani hirveästi ottaa ylimääräistä kannettavaa.




Myös Jeanne d'Arc Living-magazinen nappasin mukaani Wanilla Rosesta. 



Puotiin jäi hirmuisesti ihanaa tavaraa ihan siitä syystä, että matkustaessani yksin lapsen kanssa ja vieläpä lentokoneella, tulee jossain vaiheessa (paino)rajat vastaan... Tänne on kuitenkin ehdottomasti mentävä uudestaan :) Käykää ihmeessä tutustumassa, jos liikutte kulmilla!

Nyt taidan lähteä yöpuille, huomenna alkaa taas työputki... Iltavuoroja ensin pari ja siihen päälle kaksi yötä. Noh, jaksaa, kun tietää, että sen jälkeen on lähes kuuden päivän ruhtinaallinen vapaa! Ja lomalaskurikin raksuttaa lupaavasti ;) 

Hyvää yötä ja mukavia kesäpäiviä kaikille tänne kurkistaville...

...toivottelee Liisa

20 kommenttia:

  1. Suolaisia piirakoita tulee kyllä tehtyä ihan liian harvoin! Kiitos ohjeesta:)

    Ihania juttuja löysit Wanilla Rosesta, kuulostaa myös ihanalta paikalta:)

    Hyvää yötä ja mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. onneks tuo WR ei ole mulla missään matkan varrella, jos menisin sinne mun pitäis jättää lompakko ja kaikki vingutettavat kotiin ☺☺☺

    -noita pyyhkeitä kyllä ihan vähän himoitsen...

    VastaaPoista
  3. Tuommoset piirakat on ihania hellepäivinäkin,kun "oikea"ruoka ei maistu,ei se silloin kyllä maistu kokkaaminen eikä leipominenkaan,pitäis olla pakkasessa valmiina;) Kauniita juttuja olet löytänyt,minuakin nuo pyyhkeet huokailuttaa=D Nopeasti kuluvia työvuoroja toivottelen!

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköistä piirakkaa. Tuota reseptiä täytyy kokeilla vielä.

    Ihanalle vaikuttaa Wanilla Rose. Taidankin mennä linkkisi kautta tutustumaan siihen. Kivoja ostoksia teit sieltä.
    Jaksamista työputkeen!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa herkulliselta! Täytyykin taas itsekin tehdä piirakkaa tässä lähipäivinä :)

    VastaaPoista
  6. Piirakka olisi maistunut varmasti minullekin, näyttää hyvälle.
    Uudessa Nurmijärven puodissa en olekaan käynyt, mutta uskon että hurmaavia tavaroita löytyy pilvin pimein. Kauniita kuvia sinulla täällä. Mukavaa loman odotusta ja sitten myöskin sitä alkavaa lomaa.

    VastaaPoista
  7. Näyttääpäs oikein herkulliselta. Minullakin vihdoin onnistuu kommentointi :)

    VastaaPoista
  8. Piirakat on ihania! :b

    Ja ihana on Wanilla Rosekin ja Riitta! :) "Meidän kylä" ihanuusputiikki, jossa vierailen liian usein ;)

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköinen piirakka :) Tsempit työputkeen! Minulla vielä kaksi aamua ja sitten alkaa loma, ihanaa :)

    VastaaPoista
  10. Herkulta vaikuttaa piirakka! Pitäis tosiaan useammin inprovisoida ...
    En ole vielä tuolla Riitan puodissa käynyt,mutta toivottavasti kesälomalla saisi sen matkan varrelle!

    VastaaPoista
  11. Mietinkin tuossa aamulla, että mitä tekisin ruoaksi. Ei aina jaksaisi tehdä "kunnon ruokaa". Voisinkin kokeilla tuota reseptiäsi ja tehdä salaatin lisäksi:)

    Etelä Suomessa on tosi monta ihanaa sisustuskauppaa. Silloin harvoin kun sielläpäin liikumme, on meillä aina tiukka aikataulu :( Ihania löytöjä ja tosi kivannäköinen kauppa, kun yrittää näyteikkunan läpi katsoa ;)

    Tsemppiä työpäiville ja ehkä meillä on sitten jo paremmat säät. Itse nautin nyt näistä vähän viileimmistä, kun olemme pihaa laittanut.

    Terkkuja Peipposelle <3!. Elle muuten näki Peipposen kuvan ja sanoi SÖPÖ ;)

    VastaaPoista
  12. Ihanan piirakan olet tehnyt, jaksaispa itsekin.

    Wanilla Rose on ihana kauppa, aina kannattaa poiketa jos sielläpäin liikkuu ja netistäkin on helppo tilailla.

    VastaaPoista
  13. Hei Liisa, kiitos vierailustanne puodissani sekä blogi viestistäsi, sitä kautta löysin tieni tänne.
    Oikein ihanaa kesän jatkoa,
    terveisin, Riitta

    VastaaPoista
  14. Suomen sisustuskaupat on kyllä ihania :) Odotan jo niin innolla, että ylihuominen on ohi ja ollaan turvallisesti Suomen kamaralla!

    Hyvännäköistä piirakkaa. Harmi, että pizzakuvia ei ollu tarjolla :P Ois voinu jo melkein kävellä jääkaapille :D

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  15. Täytyykin tutkia tuon puodin sivut. Netti kun on täynnä toinen toistaan ihania puoteja, välillä joku jo unohtuu. Mukavaa viikonjatkoa :)

    VastaaPoista
  16. Hyvännäköinen piirakka! Nam ! Uskaltaisikohan kokeilla vai jättäisikö miehen tehtäväksi ;D

    Wanilla Rose on mahtava putiikki, olen monet kerrat netin puolella ihastellut!

    Aurinkoista torstaita, Liisa!

    VastaaPoista
  17. Wanilla Rose on ihana minunkin mielestäni ja Riitta on ihan supermukava :) Kivoja hankintoja teit sieltä, pitäisi itsekin pistäytyä puodissa pitkästä aikaa..

    VastaaPoista
  18. Kiitos piirakka ohjeesta.Jään odottelemaan suussa sulavaa pizza ohjetta;)
    Gg.n keittiöpyyhkeet ovat niin suloisia.Minä en edes raaski niitä käyttää.
    Työn iloja ja mukavaa viikon jatkoa:))

    VastaaPoista
  19. Ganz wunderbare Rosen, das Tuch ist sooo schön, ich liebe allles mit Rosen! Und auch alles von Jeanne d´arc, kann ich stundenlang lesen.
    hab ein schönes und sonniges Wochenende
    ganz liebe Grüße
    Astrid

    VastaaPoista
  20. Heissan pitkästä aikaa,ja ANTEEXI kun en ole kommentoinut...on ollut jotenkin nyt koko ajan niin väsy olo,ja kun koneelle tulee,niin ei saa edes omaa postausta tehtyä...ja sinä se olet postannut taas siihen malliin,että voihan...?!
    Joo,tuo Riitan kauppa on ollut alusta asti yks mun vakkareita..aivan ihana!!
    Siellä oli sisustuskirppis kuukausi sitten...sain menemään 700 euroa...olin itsekkin aika kauhistunut,kun laskin rahojani markkinoiden jälkeen...sen jälkeen en ookkaan siellä vieraillut.Pitäs mennä taas joku päivä ihastelemaan...
    Ihania taas noi sun kuvat...
    Ja täytyypi kokeilla tuota piirakkaa...jos vaikka maistuis meidän toipilaallekkin,jolle ei ruoka maistu...on valvonut nyt 2 yötä hirveissä säryissä..on kohta ihan zombi,kun ei nuku.Mikään lääke ei auta.Kantoside 6 viikkoa,ja kuntoutus puol vuotta...että kiva kesä meille tulossa...
    Noh,ehkä se tuosta helpottaa??
    Lähden tästä unten maille...oikein IHANAA viikonloppua sinne teille...Peipposelle♥♥♥♥♥ ISO kasa,ja sinulle halaus!!!
    Voi hyvin,lämmöllä,
    Marika

    VastaaPoista