sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Viikon kuulumiset

Viikko on mennyt yhdessä hujauksessa. En enää edes muista, mitä alkuviikosta tapahtui ;D
Mutta keskiviikosta lähtien olin taas töissä, viimeisimpänä kaksi yövuoroa ja perjantaina nukuinkin koko päivän. Eilen en mennyt enää yövuoron jälkeen nukkumaan, vaan lähdimme Usva-neidin aamukävelyn jälkeen käymään yhdellä kirppiksellä.

Olen jo pitkään halunnut tuolla kyseisellä kirpparilla käydä, ajatuksena mennä sinne ehkä itsekin myymään lähiaikoina. Kirppis oli melko suuri ja myyjiä oli laidasta laitaan, mutta jotenkin ei vaan iskenyt.  Sisustusjuttuja ei ollut meikäläisen makuun mitään, pari jotain vanhaa aarretta, mutta ei mitään, mikä olisi ollut pakko saada. Ei edes posliineissa löytynyt mitään sinne päinkään...

Pari löytöä tein silti... Nämä suloiset nallet Burberry-lookissa vetivät puoleensa ja myyjä kertoi tekevänsä näitä itse. Pakkohan ne oli ottaa mukaan ;) Pääsivät Peipposen hattuhyllylle istumaan.





Äidilleni löysin kauniin vanhan posliininuken. Äitini rakastaa vanhoja nukkeja, joten tämä söpöliini talonpoikaistyylisine mekkoineen ja koululaukkuineen lähti matkaan myös. Ensin ajattelin jemmata sen ja antaa äidilleni synttärilahjaksi maaraskuussa, mutta jo kotimatkalla lähetin viestin ja kerroin "yllätyksestäni", hih... Sain taas muistutuksen, miksen voi ostaa esim. kesäaleista joululahjoja... Ei ne säilyisi syyskuun alkua pidemmälle, kun jo malttamattomana jakelisin niitä ystäville ja perheelle. Lahjojen antaminen vaan on niin ihanaa!


Sain itsekin ihanan lahjan postissa perjantaina! Mummun huushollin Pepin paketti ilahdutti sekä Peipposta että minua! Suloinen vaaleanpunainen pallopaperi huusi avaamaan paketin samointein. Kiitos Pepi vielä tätäkin kautta, oli aivan ihana yllätys :)))
Peipponen sai Nalle Puh -tarroja ja niillä piti heti koristella ennen niin tylsä valkoinen potta. Kyllä nyt on pissiminen (ja muutkin toimenpiteet) niiiin paljon hauskempaa!




En ole vielä luopunut toivosta, että Pepi vielä palaa ilahduttamaan meitä ihanilla, hauskoilla postauksillaan joku kaunis päivä...


Ihmiselle, jonka omat virkkaus- ja neulomistaidot on miinus sata, on tällainen pehmoinen, lämpöinen yllätyslahja kaukaa kotosuomesta jotain ihan liikutukseen asti ilahduttavaa. Varpaiden lisäksi lämpesi myös sydän :)

Ai niin! On sisustusrintamallakin jotain pientä uutta tapahtunut, heh.. Väkersin tuossa joku päivä tämmösen lyhdyn. Suolakurkkupurkista etiketit pois ja rautalankaa ympärille... Päivänvalossa ei päässyt palava tuikku oikein oikeuksiinsa...


Otinkin lyhdyn toistaiseksi vielä sisätiloihin, meillä on nimittäin taas kesä... Eilen kohosi taas melkein 30:een asteet... 



Vaikka rakastan kesää ja aurinkoa, ja nautin todella lämmöstä ja, vaikka tämä kesä ei ollut täällä meillä päin mikään mahtava, niin nyt saa mun puolesta jo syksykin tulla. Rasittavaa, kun ei tiedä koskaan mitä laittaa aamulla päälle, kun yhtäkkiä onkin taas helle. Sitten laittelen sadepäivän iltana kynttilöitä ja seuraavana päivänä ne näyttää jokseenkin dorkalta, kun saa pyyhkiä hikeä otsalta vaan istuessaankin... Haluaisin vetää farkut ja saappaat jalkaan, villatakin päälle ja lähteä pirtsakkaan syysilmaan kävelylle, tulla kotiin ja vetää ensitöikseni villasukat jalkaan... poltella kynttilöitä hikoilematta...

Noh, aikansa kutakin, eiköhän se syksykin sieltä vielä tule... Tiistaina menen hakemaan syyslookin kampaajalta. Pituudesta ainakin lähtee reilusti ja tuttuun tapaani vedän taas talveksi tummemman, itselleni luonnollisen lookin. Vapaapäivien ohjelmistoon kuuluu tulevalla viikolla myös ainakin omppuhillon tekoa, kahvittelua ystävien kanssa sekä ehkä antiikkikaupoilla pyörähdyskin... Jotenkin on nyt ihan sellanen pakonomainen tarve tehdä joku ihana löytö, hih ;)
Ai niin, ja lisäksi myös Peipposen leikkikerho pyörähtää taas pienen kesätauon jälkeen käyntiin heti maanantaina, kun täällä Etelä-Saksassa koulutkin taas alkavat. Jospa se syksy tuleekin koulujenalun myötä meillekin!

Tarkoituksenani on myös ehtiä vierailla täällä Blogistaniassa taas vähän aktiivisemmin. On jäänyt hirmu vähälle viime aikoina, kun ei ole vaan aika riittänyt töiden, kodinhoidon ja perheen "pyörityksen" ohella. Yritän siis myös omia tassunmerkkejäni jättää useammin teillä päin kyläillessäni.
Kiitos hirmuisesti kaikille, jotka "meillä" ovat hiljaiselostani huolimatta käyneet kurkkimassa ja kiitos taas ihanista viesteistänne :)

Oikein nautinnollista sunnuntaita kaikille tutuille ja tuntemattomille!

Terkuin Liisa

22 kommenttia:

  1. Hauskoja löytöjä ja Peipposen pottatuunailu oli hauskaa katsottavaa. Kyllä se yksy, sade ja saapaskelit sieltä vielä tulee. Ehkä jo parin vkon päästä saa tulla saappaat jalassa talsimaan Berliinin katuja :)

    VastaaPoista
  2. Hei =) Odottelinkin jo kuulumisia teiltä!
    Suloinen Peipponen,meidän pikkuinen makoilee soffalla kovassa kuumeessa...
    Hurmaavat on nallet ja nukke,minulla on samaa vikaa...kaikki lahjat pitää antaa heti,millään en voi odottaa esim.jouluaattoon...

    VastaaPoista
  3. Täällä on vaikka mitä ihanaa kuvissasi, suloisia kirppislöytöjä ja kaikkea ihanaa Pepiltä saadussa paketissa.
    Kuvasarja Peipposesta on niin söpö:)
    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kyllä noi nallet olis lähteny munkin matkaan :)
    Onpa teillä siellä tosiaan vielä lämpimiä päiviä!
    Leppoisaa sunnuntain viettoa teille ♥

    VastaaPoista
  5. tyttö tullut äitiinsä...tuunata ja sisutaa pitää...☺

    VastaaPoista
  6. Kivat nallet! Sä laitat ne sentään lastenhuoneseen, mä taas ripustelen kaikki olkkarin seinälle :D
    Ootkos muuten käynyt osallistumassa mun arvontaan? Pika katsoin ja en huomannut Sun nimeä..

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia!
    Me käytiin äsken Ruusan kanssa iltakävelyllä, ihanasti paistoi aurinko ja terkeni ihan paitasillaan, kuitenkin raikas ilma. Ihana syyssää!!

    Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
  8. Voi suloista Peipposta!! Kyllä nyt on mukava potalla istua ;D Niin ihana ja suloinen on toinen!

    Pepin lahjat ovat niin suloiset, varsinkin nuo tossut...ah, miten kauniit!

    Teillä on jo perään seuraava kesä siellä menossa *hih* Tule tänne, niin minä lainaan sinulle villapaidan ja saappaat ;D

    Ihanaa sunnuntai-illanjatkoa, ystäväiseni!

    VastaaPoista
  9. Kiva kun sait postin niin pian perille! Tuo Peipposen potan tuunailu kruunas kyllä koko homman ♥♥
    Aivan hurmaavat kuvat!!

    VastaaPoista
  10. Kyllä tuolla potalla nyt kelpaa istuskella:) Onhan se mukavampi, kun ihan yksivärinen.

    Se kylä/kaupunki jossa asutte, onko se iso? Mietin, että joudutko lähtemään kauaskin, jos haluat kirppiksille kiertelemään. Olet monesti tehnyt niin ihania löytöjä, että voisin kuvitella kirppistarjonnan olevan melko hyvä.

    Teillä on ollut ihanan pitkään lämmintä. Täällä tuntuu, että syksy on jo ihan "päällä". Lehdet putoilevat, mutta vaahtera on kuitenkin vielä kesävärissä:)

    Hyvää alkavaa viikkoa teille, ja innolla odottelen kuvia syyslookistasi;) Jos sen siis haluat näyttää.

    VastaaPoista
  11. Ihanat nalle- ja nukkelöydöt teit! :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinnepäin! :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat kuvat,Peipponen on selkeesti ottanu äidistä mallia tuunailujen suhteen,ootahan pari vuotta niin rupeaa "hihat tosissaan heilumaan",meillä ainakin tyttö kovasti tuunailee jo,oli esim.tässä kerran leikannu kauniin pitkän hameensa ihan lyhyeksi ja vinoon ja iloisena sanoi kato äiti minäkin tuunasin,eihän tommosesta voi olla edes äkäinen=D Ihanaa alkavaa viikkoa sinne teille<3

    VastaaPoista
  13. Voi tuota suloista Peipposta, ihana!

    Kivoja kirpparilöytöjä ja yllärisukat ovat kauniit. Voi hyvin ja kivaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  14. Niin on suloinen Tuo Peipponen.Tohkeissaan niin tarroja siinä liimailee=)
    Minä tykkäisin lämmöstä.Syksy saisi tulla myöhemmin.Vaikka tykkään kyllä syksystäkin.
    Kivaa viikkoa sulle=)

    VastaaPoista
  15. Voi mitkä nallet <3 terveisin nallepehmojen keräilijä, aivan ylisuloiset! Mulla alkaa nuokkua hyllyt täynnä bukowskin(kirjotettiinko se noin) nalleista, pentikin ja aina burberryn hajuveden mukana tulevista nalleista jotka on vain aina pakko saada! :D <3
    Nyt kyllä uskoisi pottailujen maistuvan itse tuunaamalla potalla, suloinen peipponen <3

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    ps. kyllä se syksy tulee!

    VastaaPoista
  16. Ihana pottatuunaus! Taitaa tulla peipponen äitiinsä kun noin innolla koristelee ja väkertelee :)

    Toivottavasti teet kivoja löytöjä tälläkin viikolla!

    Niin, ja patakinnas tuli perille. Kommentoin nyt tännekin. Piti jo aiemmin ilmoitella, mutta kaikessa hälinässä jäi. Kaunis on kinnas ja ollut jo useampana kertana käytössäkin. Nyt pitää vaan uunikin putsata, kun ei sen sotkuisuus oikein sovi yhteen uutukaisen patakintaani kanssa :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Hei Liisa!

    Pitkästä aikaa täällä! Ihastuttavia kuvia:-))

    Nyt lähden katsomaan aijempia postauksia..mitkä ovat jääneet väliin blogitaukoni aikana!
    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa<3

    VastaaPoista
  18. Ihanat nallet. Niin on tosiaan nämä ilmat vaikeita välillä ennustaa. Tuppaat päälle aamulla vaatetta, kun on niin kolean näköistä ja sitten onkin jo päivällä liian kuuma :) No, hyvä, että lämmintä vielä riittää syksyynkin.

    VastaaPoista
  19. Heippa kaikille ja kiitos viesteistänne :)

    Ansku, hyvä kun muistutit...nyt vapailla yritän muistaa ja ehtiä katsella sulle niitä kauppoja!

    Nina, voi kurja, että pikkuinen on kipeänä, toivottavasti paranee pian! paranemisterkkuja hänelle siis :)
    Juu, mun on kyllä parampi ostella ainakin joululahjat vasta lähellä joulua, jotta on edes pieni mahis, että säilyvät aattoon salassa, hih ;)

    Susanne ja Riitta, kiitos :)

    Irmastiina, no sinäpä sen sanoit ;)

    Maanvaiva ;D Virhe korjattu, kiitti vinkistä!

    Senni, kiitos :) Syyskelissä on jotenkin ihana ulkoilla, niin raikasta ja tekee mieli vetää takkia tiukemmin kiinni :) Niin kauan kuin ei tuu ihan kaatamalla vettä niskaan siis, heh ;D

    Satu, istun jo koneessa, heh ;D Kiitos, on se pieni aika symppis, mutta osaa se olla välistä (kuten tänä aamuna) raivostuttavakin. Jos en ois niinä hetkinä itse niin "suutuksissa" niin kaivaisin kameran esiin, ja tekisin postauksen toisenlaisesta Peipposesta, hih ;)

    Kiitos Pepi <3 <3 <3

    Mia, vastailinkin sulle jo omaan blogiisi :) Kiitos!
    Niin ja katsotaan mitä siitä syyslookista nyt sitten huomenna tulee ja onko se esittelykelpoinen lainkaan, heh ;D

    Kiitos Enna!

    Kirsi, no ei voi olla, ei! Se sun tyttös on kyllä kans aika mahtava pakkaus, hih ;) Joo, saas nähdä mitä tosta meidän neidistä vielä tulee...kovasti sitä nyt ainakin kiinnostaa samat jutut kuin äitiä, aina apuna siivoamassa, ruuanlaitossa, leipomassa, pyykkäämässä, tänään se halusi ommella, kun korjasin sen unilelua. Istuin mun ompelutuoliin neulatyynyni kanssa ja irroitti ja tökki neuloja siihen eestaas...hih, aika symppis. Toisteli siinä samalla, että "Peipponen ompelee"...siis käytti kylläkin omaa oikeaa nimeään ;)

    Kiitos Merja!

    Kiitos Pitsienkeli. Niin en minäkään sinänsä lämmöstä valita, ihanaahan se on kun aurinko paistaa, mutta nämä helteet sais jo loppua, pitää vaihtaa vaatteet useamman kerran päivässä, ja aamulla kun lähtee pakkautuneena kävelylle niin puolen tunnin päästä onkin jo yhtäkkiä niin kuuma, että tarkeniskin shortseissa!
    Miksei nämä kelit voineet olla kuukausi sitten??

    Jasmiina, mullakin on pari Bukovskia! Ne on ihania :) Ja Pentikin pupuja on kerääntynyt "jostain" myös...hih. Olen yrittänyt nallet ja puput pitää tytön huoneessa, mutta ainakin vierashuoneeseenkin on pari nallea eksynyt ihmettelemään yöpöydän virkaa pitävälle tuolille..

    Kiitos Marika! Ja ihana, että kinnas oli mieleinen ja päässyt jo käyttöönkin, Omani roikkuu koristeena, hih ;) On se naulakko, missä se roikkuu vähän kaukana uunista niin tulee aina tottuneesti otettua uunin vierestä vetolaatikosta vanha kinnas...
    Tänään jo virittelin miestäkin antiikkikauppamielelle...ei sanonut vielä juuta eikä jaata, saas nähdä lähteekö seuraksi joku päivä ;D

    Arja, ihanaa, kun olet tullut talaisin! Ilahduin :)

    Hyvä Mieli, sanos muuta, kivahan se toisaalta on että on lämmin, jos olisi nollakeli, niin valittaisimme, että kun on niin kylmä, eihän syyskuussa kuulu näin kylmä olla, hih ;))

    Ihanaa alkuviikkoa kaikille teille, nautitaan loppukesästä tai syksystä, kuka mistäkin keliensä mukaan!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  20. Suloinen "tarratyttö". Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  21. Kävin lukemassa kuulumiset ja ihailemassa kuviasi! Ihanat noi nallet, ja pottapuuhat :)

    Ihanaa syksyn odottelua!

    VastaaPoista