lauantai 19. marraskuuta 2011

Aivan mieletöntä!

Ai mikäkö on aivan mieletöntä? No se, että Vaniljaisella on 200 julkista lukijaa! Juuri kirjauduin bloggeriin ja olin saada slaagin ;D KIITOS kaikille teille julkisille ja salaisille blogini seuraajille, jotka jaksatte käydä kyläilemässä, lukea juttujani, katsella kuviani, jättää kommentteja... Tervetuloa kaikille uusille lukijoille!
Enpä olisi tammikuussa uskonut, kun blogia aloin pitämään, että näin tulisi käymään... Olen ihan mielettömän otettu ja onnellinen Vaniljaisen "suosiosta"!

Meille on joulu hiipinyt tällä viikolla pikku hiljaa... Otin pienen varaslähdön, yleensä olen laittanut koristeet esille vasta juuri ekaksi adventiksi. Mutta perustelen varaslähtöäni sillä, että tänä vuonna vietämme joulun Suomessa, joten kotona joulunaika jää muuten kovin lyhyeksi ;)

Tänään ajattelin laitella teille otoksia olkkarin joulutunnelmista... Pääroolissa kotimme joulukoristeluissa on jo parin vuoden ajan olleet erilaiset kranssit, köyhäinhopea, jouluisat nauhat siellä täällä, ripaus punaista olla pitää :) Ja tänä vuonna olen ripotellut sinne tänne myös suloisia enkelinsiipiä...




Peilin nurkassa itsetehty tuuttikoriste.







Ruokailuryhmän tuolinselkänojia koristavat joulunaikaan kangassydämet...

Ruokapöydällä paljon köyhänhopeaa...



Nyt on bambiasetelmakin saanut jouluisamman ilmeen :)



Alina-tonttu istuu seinäkaapin päällä tarkkailemassa Peipposen (ja aikuistenkin)  tuohuja ;)


Ainakin jonkun hyasinttiasetelman aion vielä hommata, ehkä amarylliksenkin... Kuusta meille ei tänä vuonna taida tullakaan, kun ollaan kerran reissussa. Jotain pientä haluaisin vielä kuitenkin olohuoneen joulutunnelmaa lisäämään, katsotaan, laittaisinko vielä vaikka jotkut valot... Hämärän tullen on tietty ihana poltella kynttilöitä.
Tykkään aika simppelistä koristelusta. Vihreät kuulat mariskoolissa kuuluvat joulunpyhiin myös, mutta tänä vuonna niitä napostellaan äidin mariskoolista ;)

Tänä aamuna vein postiin Salaisen Kirppisystävän Joulukalenterin. Tällaisen läjän "luukkuja" saa siis mun salainen kirppisystävä lähiaikoina ;) Nuo numerotarrat 1-24 löytyivät, mistäs muualta kuin Depotista. Kortti on sääntöjen mukaisesti itsetehty :) Ihan jo jännittää, mitä yllätettäväni kalenteristaan tuumaa!


Meillä se vaan on säitä pidellyt yhä! Ollut jo monta viikkoa kuivaa, yöllä vetää maan routaan, päivällä ollut parista asteesta jopa kymmeneen plussalla. Välillä pilvistä ja sumuista, välillä paistellut aurinko. Aamuisin on useimmiten upea usva laaksossamme... Siitä räpsäsin teillekin pari kuvaa tänä aamuna.

Terassin kaiteeseen virittelin eilen muovihavunauhan sekä valosarjan. Ihanan näköinen pimeällä valojen palaessa...
Kuvista näkee myös, minkälaiset kukkalaatikoista tuli "rempan" jälijiltä. Kiva päästä laittamaan niihin kukkia ym. ensi keväänä :)


Yleisön (lue: Terhin, Onnentähdet) pyynnöstä esittelen uudet talviromppeeni ;) Tässä siis kuva, jossa mulla on uudet popot jalassa ja takki päällä ;) Ei tuosta nyt kovin hyvää kuvaa saa varsinkaan kengistä, jotka ovat siis Skecher's -merkkiset, aitoa nahkaa, ulkosivuilla puiset napit. Sisällä ihana teddykarvavuori... Tosi mukavat jalassa ja lämpimät :) Hyvä korvike "uggseille" hintansa puolesta!
Takki on Vilan untsikka, tosi tyköistuva, vyöllä ja karvareunushupulla, jonka saa irti. Myös karvareunuksen saa irti hupusta. Sivuilla helmassa kivana yksityiskohtana vetskarit. Pitää myös pepun ja reidet lämpimänä pituutensa puolesta, I love it!


Toiset tilaamani talvisaappaat (ne jokakelin..) lähtivät paluupostissa takaisin... Nyt odottelen postista tilalle toisia... Toivottavasti ne ovat paremmat.

Huomenna mulla on tän kuun vika työvuoro edessä. Menee vaikka päällä seisten, kun takana on 6 vapaata ja edessä 10! Ensi viikolla oiskin sitten ohjelmassa vihdoin se ikkunoiden sekä sisäovien pesu... Ei kai niitä enää pakoonkaan pääse, jos meinaa ekaksi adventiksi saada pestyä ;) 

Ainiin, tänään tein anoppilassa koko porukalle (anoppi, miehen isoäiti, miehen sisarukset lapsineen, minä ja Peipponen) vohveleita. Niillä siis herkuteltiin iltapäiväkahvilla...NAM! Resepti oli tosi yksinkertainen, netistä sen nappasin. 9 (!!!) munan reseptillä tuli 20 vohvelia. Lisukkeina meillä oli perinteisesti kermavaahtoa ja mansikkahilloa sekä suomalaisille vähemmän perinteisesti nutellaa, kandee kokeilla!

Tää lähtee nyt hakemaan iltapalaa ja kurkistamaan, mitä teille kuuluu :) 
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille täällä kyläilijöille! 

Terkuin Liisa

28 kommenttia:

  1. Schön hast du dekoriert!und wer bekommt den Adventskalender??hole auch mal demnächst meine adventskartons vom Schrank runter, Dennis bekommt schon die Krise :-)
    Lieben Gruss und schönes Wochenende

    VastaaPoista
  2. Ei oikein tiedä mitä kirjoittais kun oli niin tuutin täydeltä ihanuuksia;)Kauniita jouluisuuksia olet siellä laittanut esille ja mua ilahdutti erityisesti tuo että tiedät tonttujen tarkkailevan myös meitä aikuisia,meillä neiti pienempänä tuumas närkästyneenä kun pappa sanoi tonttujen tarkkailevan että tarkkailee ne kuule pappa suakin=D Suloistakin suloisempi tuo tekemäsi tuutti,mikähän siinä on että suomalaisittain katsottuna esimerkiksi ranskan- ja saksankieliset tekstit näyttää paremmilta noissa tuunauksissa,outo juttu=D Mulla olis huomenna edessä tuon salaistakin salaisemman paketin sisällön paketointi,vielä ois pikkusen tiukammalle voinu jättää ja hoitaa homman vasta maanantaina mutta päätin olla ajoissa liikkeellä=D Ihania vapaapäiviä sulle<3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia <3

    Ja todellakin... toi tuutti ei ois minkään näköinen ku siinä lukis et "hallitus pohtii budjettia" tai "poliisiratsiassa useita rattijuoppoja" ;)
    Josta tulikin mieleen että voisi pyytää Kiinassa työskentelevältä ystävältä joululahjaksi lehteä...

    VastaaPoista
  4. Isot onnittelut Vaniljaiselle ennen kaikkea suuresta lukijajoukosta, mutta myös erinomaisista uusista talvivaatteista! Ihana rauhaisa ja kaunis joulutunnelma teillä siellä ja varmaan tämän lähemmäksi en aitoa tunnelmaa tänä vuonna pääsekään, joten nautinnolla käyn täällä kurkkimassa kauniiden kuvien välityksellä :)

    xxx

    VastaaPoista
  5. Ihanaa jouluista tunnelmaa! Kauniita yksityiskohtia <3 Ja onnea lukijamäärästä! Enkä yhtään ihmettele :) Kauniin blogin takana häärää niin sympaatisen oloinen Liisa <3

    VastaaPoista
  6. Näin joulun alla on ihana kierrellä blogeissa, kun se joulu alkaa näkyä kaikin puolin. tulee joulutunnelma ja fiilis. mahtavan näköistä myös sinulla.

    VastaaPoista
  7. Danke Chirin! Danke für Deine Nachricht :) Sie hat mich sehr gefreut!
    Wer den Adventskalender bekommt ist ein Geheimnis ;) Ich bekomme auch von jemand einen... Bin schon ganz gespannt von wem und wie er sein wird!
    Arme Dennis, hih ;) Dein Zuhause würde ich auch gerne mit Weihnachtsdeko sehen... Und nach Backnang müssten wir auch noch zusammen vor Weihnachten!

    Kirsi, kiitos :) Tottakai ne tontut tarkkailee meitä aikuisiakin! Täytyy pitää volyymit ja ärräpäät kurissa ;/
    Oman juttunsa tekee tuutissa sekin tietty, että kyseessä on sanomalehti vuodelta 1915... Ei ehkä tän päivän hesarilla oo ihan samaa vaikutusta.
    Munkin piti laittaa kalenteripaketti jo monta päivää sitten, kun on ollut valmiina luukut, mutta ei vaan saanut paketoitua aiemmin.. Noh, nyt on matkalla ja ehtii varmastikin ajoissa vastaanottajalleen, toivon ma! Jännityksellä jo omaani odottelen jostain Suomen kolkasta, hih :)

    Kiitos Piijuli! Juu, ei, mutta eipä tuolla 1915 vuoden lehdessä moisista puhuta muutenkaan ;) Ilmoitukset on tyyliin " naimaton neiti, kirjoituskonetaitoinen ja näpsäkkä haussa toimistoon" hih ;)
    Kiinalainen lehtikin vois olla aika kiinnostava! Sinne vaan äkkiä toivetta menemään!

    Kiitos Milla! Toivottavasti saan välitettyä vähän joulutunnelmaan sinnekin päin maailmaa!

    Voi kiitos Iida Emilia, minähän täällä kohta punastelen ;) Ihana kuulla, että tykkäät kyläillä :)

    Sanos muuta Liisa! Kyllä minäkin "syytän" vähän myös muita blogeja varaslähdöstäni jouluun, heh ;D Kaikkialla toinen toistaan launiimpia juttuja, tunnelmavaloja, tonttuja ja punaista...Väkisinhän siinä alkaa jouluttaa itseäkin!
    Kiitos sinullekin viestistäsi :)

    Mukavaa sunnuntaita kaikille halausten kera!
    Liisa

    VastaaPoista
  8. Ihana jouluinen tunnelma ja niin paljon kaikkea kaunista siellä kuvissasi näkyy.
    Asutte kauniissa paikassa. Terassiltanne aukeaa ihana maisema laaksoon ja nuo vuoret tuolla taustalla, vau!
    Kiva kuva sinusta ja Peipposesta, tyylikkäitä olette!
    10 päivän vapaa kuulostaa hyvälle:) Mukavia vapaapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ei yhtään ihme, että lukijoita siunaantuu, mikäs täällä vieraillessa :)

    Tiedäks, kun katselin tuota sun pakettikasaa, mulle tuli kauhea hinku alkaa paketoimaan lahjoja, niitä on tuolla kaapeissa jemmassa.....mutta jos nyt malttais vielä hetken kuitenkin!

    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Onnea 200 lukijan johdosta!

    Ihana on blogissasi aina vierailla..kaunnita tunnelmallisia kuvia, kuten nytkin, katselemassa...☺

    VastaaPoista
  11. Onnea 200 lukijoista!! Sulla on kyllä niin kaunis blogi, etten yhtään ihmettele lukijamäärää <3

    Minäkin jo vähän olen joulua laitellut, yleensä olen ensimmäiseen adventtiin odottanut, mutta tänä vuonna on vain niin pimeää. Viime vuonna oli vaikka kuinka paljon lunta tähän aikaan, nyt ei näy eikä kuulu :(

    Ihanat nuo joulukalenteri pussukat! Depot on munki yks suosikkikauppa, Butlers on toinen. Meillä ne on Münchenissä vierekkäin :D

    Suloista sunnuntaita ja mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Suloisen hurmaavia kuvia jälleen kerran ♥. Ei mikään ihme, että blogillasi on niin paljon lukijoita. Muutkin kuin minä ovat huomanneet töidesi ja kuviesi kauneuden.

    Siistiä, kun olet jaksanut osallistua tuohon joulukalenteriin. Itse huomasin sen ihan liian myöhään :o(. Jännä juttu, kun tuollaisissa jännittää enemmän se, mitä toinen lahjoista tuumii kuin se, mitä itse saa.

    Oikein ihanaa tulevaa viikkoa sinulle ♥.

    VastaaPoista
  13. Onnea, 200 on huima määrä lukijoita! Mutta kyllä täällä onkin niin ihania juttuja aina, että ihmekkös tuo vaikka ihmiset tänne jäävät! :)

    Mukavaa sunnuntai-iltaa teille!

    VastaaPoista
  14. Heissan!
    Mihin oot kadonnut,kun susta ei oo aikoihin kuulunu mitään????...Kysyy hän surullisena...:(
    Ihania juttuja oot kotiisi laittanut♥♥♥!
    Ei oo ihme,että sulla on niin paljon lukijoita...kirjoitat niin nätisti,ja kuvasikin on ihkuja....
    Mukavaa alkavaa viikkoa Liisa ystävä...lento-suukko Peipposelle...
    Halauksin,Marika

    VastaaPoista
  15. Onnittelut suuresta lukijamäärästä! Olipa ihania kuvia, kaunista kerrassaan ♥

    VastaaPoista
  16. Kaunista todellakin!
    Minäkin sain tänään pakattua Salaisen kirppisystävän paketit laatikkoon ja huomenna lähtee lähetys jonnekin päin...Alkaa ihan jänskätä, kun tajusin, että voi alkaa odotella omaa pakettia!
    Jännittäviä joulunodotuksen aikoja!

    VastaaPoista
  17. Ihania juttuja ja kuvia jälleen - ei ihme, että lukijamäärä kasvaa kohisten. On näitä niin mukava seurata ♥ Onnittelut nyt jo yli kahdestasadasta lukijasta :)
    Ja leppoisia vapaita! Älä rehki liikaa... ;)

    VastaaPoista
  18. Kaunista! Minä täällä vaan huokailen... Sinulla sitten on tuota silmää sisustaa :)

    VastaaPoista
  19. Onnea hurjasta lukijamäärästä! Aivan upeita tunnelmakuvia, täytyisi itsekin kaivella joulukoristeet esille :)

    VastaaPoista
  20. Kaunista joulukoristelua olet laittanut.Pikkuisen joulun punaa on aina oltava.Minä ainakin kyllästyn melkoisen nopeesti tonttu juttuihin.Mutta ainakin yksi on oltava.

    Kovan työn olet tehnyt salaiselle joulukalenteri ystävälle.On varmasti mielissään kauniista paketeista.

    VastaaPoista
  21. Niin,ja teillähän on siellä niiiin upea idylli maisematkin taustalla.Silmä lepää=)Ja valot on varmasti kauniit hämärässä.

    Täällä oli satanut yön aikana about pari milliä lunta!YES!


    kivaa viikkoa sinne Saksan maalle!

    VastaaPoista
  22. Kauniita kuvia ja tunnelmia taasen. Täällä Etelä-Karjalassa satoi eilen ensilumi, joka kyllä suli melkein samantien pois. Lisää odotellessa...:)

    Onnittelut huiman lukijamäärän johdosta!:)

    VastaaPoista
  23. Kaunista joulunodotusta olet laittanut. Lukijamäärä tuntuu varmasti mukavalta ja uskoisin, että ystävällisyydelläsikin kaiken muun lisäksi on suuri vaikutus ;)
    Hyää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  24. Heippa ja kiitos viesteistänne!

    Susanne, kiitos, juu, noihin maisemiin ei kyllä koskaan jaksa kyllästyä :)

    Pepi, heh, mä kun katselin sitä pakettikasaa niin teki mieli repiä ne auki ja pitää itse sisältö ;DD No ei vaiskaan..!

    Kiitos Irmastiina :)

    Maria, mekin on jo ihmetelty kun ei lunta kuulu, viime vuonna Peipposen synttäreillä (jotka on siis viikon päästä) oli jo hirmuisesti lunta!
    Butlersissa mäkin kävin ennen, kun asuttiin Stuttgartissa, nykyisin ei meidän lähellä ole sitä, mutta onneksi on tuo Depot :)

    Pirkkis, kiitos kaunis :)
    Ensi vuonna sitten vaan salaisen joulukalenterin puuhasteluun mukaan!
    Ja kiva, kun olet löytänyt blogini :)

    Kiitos Senni :)

    Kiitos Marika, laittelinkin sulle viestiä eilen :)

    Kiitos Riitta :)

    Kiitos Mustakissa, sama juttu täällä, kun tajusin vasta (???) että hei, minäkinhän saan oman pakettini salaiselta ystävältä pian postissa, jee! Sitä on vaan laitellut omia luukkuja ja unohtanut lähestulkoon kokonaan, että itsekin saa jotain, hih ;)

    Kiitos Riitta Sinikka :)

    Voikukkapelto, kiva kun olet back :) Kiitos viestistäsi!
    En rehki liikaa en, tänään sain juuri ja juuri imuroitua ja vaihdettua lakanat (nyt valehtelin, sänky on nimittäin vielä ilman puhtaita lakanoita...)

    Voi kiitos Mari :) Tuo oli tosi kiva kuulla...itsestä ei aina tunnu siltä, kun ihailee muiden sisustusjuttuja täällä blogistaniassa..

    Miia, kiitos! Nyt kipin kapin hakemaan joulukoristeita varastosta, hih ;)

    Pitsienkeli, kiitos :) Juu, kyllä ripaus punaista kuuluu jouluun ja yksi tonttukin pitää olla!
    Noista maisemistamme olemme kyllä itsekin päivittäin hurjan onnellisia :)

    Salla, meillä oli viime vuonna tähän aikaan (kuten vissiin Suomessakin) hirveät määrät lunta, nyt ei ole vielä kuulunut. Tai satoi täällä itseasiassa vähän lunta lähes kuukausi sitten, mutta suli äkkiä pois...

    Kiitos Hyvä Mieli :) Kyllä, tuo lukijamäärä tuntuu kivalta, ihana huomata, että ihmiset tykkäävät käydä blogissani "kylässä" ja seurailla juttujani.

    Oikein mukavaa alkuviikkoa kaikille!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  25. Onnenhalaus hienosta lukijamäärästä!:) En tosin tuota määrää yhtään ihmettele, tämä blogi on aivan yhtä ihana kuin sinäkin:)
    Kauniilta näyttää nuo jouluiset koristeea:) Minulta on vielä tuutit tekemättä, en ole vielä raaskinut, mutta ehkä pian raaskin;)

    Tuosta kalenteripakettipinosta tuli oikein vaikuttavan ja ihanan näköinen. On ihan varmasti saaja iloinen noiden sisällöstä:)

    Voi miten hurja ikävä tuli Peipposen kuvaa katsoessa! Pieni neiti tuttisuu<3 Löysit kyllä kivan takin ja nuo kengät on kyllä ihanat! En edelleenkään ymmärrä, miksi en niitä sitten ostanut?;)

    Oikein ihanaa viikon jatkoa<3

    Halauksin, Heidi

    VastaaPoista
  26. Oikein paljon onnea 200 lukijasta!! Olet jokaisen niistä ansainnut!

    Kauniita joulukuvia teiltä jo, kovasti yritän täällä laittaa joulua, mutta Alex on taas sairastellut, että kaikki on jäänyt:(

    Nuo teidän maisemat on kyllä upeat!! Toivottavasti osaat niistä nauttia :) Yleensä tuollaiseen upeaan itse vaan tottuu...

    Olet ennenkin kertonut tuosta Salaisen Kirppisystävän Joulukalenterista. Mikä se juttu on? Jos olet "systeemin" kertonut, niin minulla on mennyt se ohi. Onko tämä joku, joka kiersi blogeissa, vai joku sinun ihka oma kiva juttu:) Nimim. Utelias ;)

    Nyt toivottelen teille oikein hyvää pikkujouluviikonloppua <3

    VastaaPoista
  27. 24 tuli perille toissapäivänä... Lienee 1-23 matkaa perässä hieman hitaammin=)
    Mummu-Ruusunen

    VastaaPoista