lauantai 12. marraskuuta 2011

Ostoksia, lahjoja, tunnelmanluojia...

Marraskuu on jo lähes puolivälissä, päivät senkun vilistää ohi kuin jollain pikakelauksella! Juuri tajusin, että tasan kolmen kuukauden päästä Peipponen aloittaa päiväkodin! Tosin vain kolme tuntia päivässä, aamupäivisin, mutta kuitenkin. Vastahan oli toukokuu ja ilmoitimme tytön päiväkotipaikan hakijaksi!
En ole saanut tässä kuussa aikaiseksi oikein mitään ylimääräistä, siis mitään tuunauksia tms. Olen ollut tosi paljon töissä, pitkiä päiviä, lisäksi olin tällä viikolla kaksi päivää Berliinissä koulutuksessa, välissä on aina ollut vain yksi tai korkeintaan kaksi vapaata. Eli ne ovat menneet täysin arkijutuissa, olen yrittänyt omistautua Peipposen kanssa touhuiluun, purkaa pyykkivuorta jne. Noh, huomenna vielä viimeinen puristus, muutama hassu tunti, sitten alkaa kuuden päivän vapaa! Ja tiedättekö, että todella tunnen ansainneeni sen!

Äsken huomasin, että arvontapostaukseen on tullut tähän mennessä 100 kommenttia! KIITOS kaikille osallistujille ja etenkin kaikille, jotka ovat kirjoittaneet edes muutaman sanasen omista joulutunnelmistaan, muistoistaan jne. Niitä on ollut todella kiva lukea! Ajattelin, että arvonnan ratkettua kirjoitan postauksessa vähän omista joulutunnelmistani, muistoista tms. Katsotaan nyt, mitä keksin... Mutta käyhän siis osallistumasta edellisessä postauksessani, jos et vielä ole...! Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte kelkassa!

Maanantaina kävin sen verran asioilla Peipposen kanssa, että pyörähdin sitten samalla parissa kivassa kaupassa, kun näppärästi sattuivat matkan varrelle ;) Mukaan tarttui jotain kotiin (ylläri ylläri!). "Kuistillemme" ostin jo kauan haaveilemani jättilyhdyn. En vain voinut vastustaa, kun oli hintaa tiputettu 40€:sta puoleen! Nyt tulevilla vapaillani hankin vielä jonkun kanervan talveksi. En ole vielä ostanut, kun nuo mun syys- (ja kesä-!) kukkaset voivat vielä niin hyvin. Ekan adventin aikaan kuistin kaide saa muovisen havuköynnäksen ja valosarjan ympärilleen.





"Saksan Jyskissä" oli myös muutamia muita juttuja hyvässä alessa ja ostinkin pari lahjaa pukinkonttiin... Kotiin sieltä lähti aterinlaatikko kirppareilta ostamilleni vanhoille aterimille.



Jo aiemmissa postauksissa tutuksi tulleesta Depotista ostin lasisen kuvun alustalla. Käyttötarkoituskin oli selvillä, sillä hääpäivämatkaltamme Ranskasta löytynyt pieni kauris oli "kotia" vailla... Tuon asetelman väsäsin tänään töiden jälkeen. Siitä varmaan tulee adventin aikaan vielä vähän jouluisempi...


Laitoin alustalle sammalta sekä lasikristallein varustettua "puunoksanauhaa". Lasikuvussa on suloinen sydänkuvio. Katsotaan, koska Peipponen keksii alkaa tutustua bambiin paremmin ;)




Mun tekisi jo niin mieli laittaa joulujuttuja... vähän punaista, vanhanhopeisia koristeita, kransseja... Mutta aion malttaa mieleni vielä vähän aikaa, sillä haluan tehdä adventtisiivouksen ennen varsinaisten joulukoristeiden esillelaittoa. Tavakseni on tullut, että 1. adventtiin ja näin myös Peipposen syntymäpäivään mennessä olen pessyt ikkunat, keittiön kaapistot, ovet... Ja muutenkin tehnyt perusteellisen siivouksen. Sille onkin nyt taas jo tarvetta, kun tämä alkukuu on mennyt vaan pakolliset imuroinnit ja vessojen pesut hoitaen... (Niistäkin kuuluu osakiitos miehelleni!) Sitten on ihana ottaa kaikki koristeet esille ja sukeltaa joulun odotukseen ja tunnelmaan oikein täysillä!

Yhdet tunnelmavalot lähetin kuitenkin miehen tänään jo kellarin uumemista hakemaan ;) Laitoin valokerän tällä hetkellä olkkarin suuren kaapin päällä majaansa pitävän lintuhäkin sisään. Koristeeksi vielä ihanan ystäväni lähettämät enkelinsiivet. Tykkkään tosi paljon! Kiitos Anna vielä tätäkin kautta!



Ei tarvitse olla kovin tarkkasilmäinen huomatakseen, että suklaakulho on jo tyhjä ;) Täytyy hipsiä Lindin tehtaanmyymälälle ostamaan joulunajaksi kilokaupalla konvehteja, hih.



Samainen ystäväni lähetti myös itsetekemänsä, pellavaisen laventelisydämen, jonka laitoin vessan peilin reunaan tuoksumaan. Pitsi on ystäväni morsiuspuvusta, joten sillä on sen takia vielä entistäkin kauniimpi merkitys :)


Posti toi muutamia päiviä sitten myös eräältä toiselta ystävältä paketin... Se kätki sisäänsä suloisen kattilasetin kauhoineen ja paistolastoineen Peipposen pikkuiseen keittiöön. Ne olivat tytölle tosi mieleiset ja niillä onkin päivittäin leikitty ja kokkailtu ahkerasti. Äiti ja isi saavat tietysti aina ensimmäisinä maistaa neidin keitoksia ;) Paketissa oli lisäksi ihanat silkkirusetein somistetut helmihenkarit, mahtaako näin kauniisiin henkareihin edes raaskia vaatteita ripustaa...?! Noh, ehkä jonkin hepeneen koristeeksi, esille, hih ;) Kiitos vielä ihan hirmuisesti Marika! Kuin myön Kaikkien aikojen Joulu -lehdestä, jonka ahmin lähes siltä istumalta! Ihania juttuja lehti pullollaan, etenkin Marikan ja Kristan kauniiden kotejen esittelyt...huoh...


Mä niin odotan vapaitani! Tekemistä on tosi paljon, mutta etenkin on ihanaa päästä taas laittelemaan kotia parempaan järjestykseen, myös joulukorttejen askartelua odotan innolla! Ensi viikolla on ohjelmassa myös salaisen kirppisystävän joulukalenterin pakkaus ja lähetys, jotta paketti ehtii ajoissa perille... 

Pahoittelen, etten ole ehtinyt (taaskaan) juuri viestejä jättämään teille päin, eilen kyläilin niin monilla kuin ehdin ja jaksoin illalla, mutta väsymys voitti jossain kohti ja oli pakko lähteä nukkumaan... Niin on myös nyt, mutta huomenna on ilta uusi, parempi sellainen, kun ei työt paina päälle seuraavana päivänä :) Niinpä toivottelen kaikille tänne kurkistaville oikein mukavaa marraskuista sunnuntaita! 

Terkuin Liisa

ps. Viime sunnuntaina kävimme Peipposen kanssa ystäväni ja hänen siskonsa synttäribrunssilla tuon siskon kotona... Kamera oli mukana, joten luvassa pian teillekin tuon kauniin kodin kauneutta :)

16 kommenttia:

  1. Vartti sitten täälläkin virittelin ensimmäisen jouluvalon -vai mitä ne nyt on, joku pieni ikkunahärpäke imukupeilla (ja parisoilla toimiva). Ikkunaan en viritellyt, ne pitäis ensin pestä....taitaa olla yli vuosi edellisestä pesusta, joten ei ihan eka kiireyslistalla :)

    Kiva kuulla kuulumisia sieltäkin päin :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut valoja jo jonkin aikaa :)
    Siullahan on tulossa sitten melkein loma, kun on 6 vapaata :)
    Tunnelmallisia kuvia taas olet laittanut.

    VastaaPoista
  3. Ihanat ja tunnelmalliset kuvat! Kaikkea kaunista on siellä kuvissasi!

    Oikein mukavia vapaapäiviä, olet kyllä varmasti ne ansainnut!

    VastaaPoista
  4. Ihania ystäviä kun muistavat paketeilla <3
    Mitä, Lindtin myymälä lähellä? Oi kuinka luksusta, mä niin tykkään heidän tummista suklaista!!!
    Nauti vapaista ja muista, ei sen kämpän täydy kiiltää. Sen mäkin opin tässä sairastaessani, mitään siivoustoimenpiteitä ei ole tehty 2 viikkoon..

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia jälleen, tuo "koditon" kauris on aivan ihana, onneksi annoit sille kodin! :)

    VastaaPoista
  6. Paljon kivoja hankintoja! Tuo bambi-hahmo on soma. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja uutta alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Heips!
    Musta tuntuu ihan samalta...että aika menee ihan siivillä..en oo kerinnyt postaamaankaan taas viikkoon,plääh...
    ..mutta älä ota stressiä siivouksesta..mä kun luulen,että teillä on ihan puhdasta AINA...
    Empä oo kerinnyt sulle laittaa s-postiakaan,mutta tänään yritän korjata asian..mulla onkin sulle asiaa...?!?
    IHANIA noi kaikki..lyhty..kupu bambeineen,siivet...ihan kaikki,huoh...
    Mukavaa kun sulla alkaa vapaat,ehdit vähän hengähtää,ja olla Peipposen kanssa...
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinne koko perheelle!!

    Halauksin,Marika

    VastaaPoista
  8. Kiire on kyllä inhottava... odotan kovasti ja myös joulusiivouksen tekemistä, katosta lattiaan, sitten voi tosiaan aloittaa joulun tekemisen kotiin:) paitsi lähetin juuri isännän raahaamaan kellarista joulukoristeita :DD

    Kivat ostokset, samoin ihanat lahjat ystäviltä:) noihin enkelinsiipiin ihastuin<3

    Ja voi..miksei suomessa voi olla lidlin tehtaanmyymälää..suklaan himossa sinne myös menisin! vai onkohan täällä...?

    Mukavaa isänpäivää sinne suuntaan :) ja ihanaa viikon viimeistä päivää muutenkin :)<3

    VastaaPoista
  9. Voi kun on taas niin kaunista!
    Ihan alan päästä tunnelmaan täällä pimeydessä. Kävin sytyttelemässä juuri kynttilät lyhtyihin pihalle ja sitä ennen hautausmaalle isälle ja miehen vaarille, hautausmaa on aina niin kaunis kynttilöineen juhlapyhinä..

    VastaaPoista
  10. Oi jestas mitä löytöjä olet taas tehnyt ja lahjuksia saanut. Pellavasydän sulatti Hovin emon sydämen täysin, ihqu <3

    Meidän prinsessa pitää noissa helmihenkareissa kauneimpia mekkojaan. Ovat kauniit!

    VastaaPoista
  11. Kauniin lyhdyn löysit:-))
    Ihania lahjojakin olet saanut.
    Muistahan nyt sitten levätä kunnolla kun vapaat alkavat!

    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  12. Minä en "tietystä syystä" osallistu nyt tuohon arvontaan, vaikka hiukan mieli tekisikin;)

    Kylläpä löysin kauniin jättilyhdyn! Minäkin olen sellaista etsinyt meidän etuterassille, mutta en ole vielä löytänyt noin kaunista. Ihanaa, että ostit tuon kuvun ja sait nyt tuon asetelman tehtyä! Minä olen vielä metsästellyt tuota kaurista, tai no, en nyt kirjaimellisesti metsästänyt kuitenkaan;D Tuosta tuli kyllä todella kaunis asetelma!!

    Lintuhäkki tulee myös oikein ihanasti oikeuksiinsa noiden valojen kanssa! Ja tuo suuri malja sopii tuohon lipaston päälle ihan täydellisesti. Mutta kyllähän sinun pitää saada se ihan täyteen konvehteja, ihan ehdottomasti:)

    Oikein ihanaa viikkoa, Liisa!<3 Nauti vapaistasi, olet ne kyllä ihan ehdottomasti ansainnut!!<3 Halauksin, Heidi<3

    VastaaPoista
  13. Tuo lintuhäkki on kaunis! Munkin pitäisi joku juttu mun häkille keksiä, tyhjillään roikkuu nyt kakkoseteisessä... Ohan se kyllä iha nätti niinkin :)
    Upeita ostoksia oot tehnyt, tuo aterinlaatikko on kivannäköinen.
    Ihania ystäviä sinulla, kun muistavat tuollain! <3

    VastaaPoista
  14. Onpa ihania kuvia..
    Ja tosi kaunis tuon kynttiläkyhty ♥

    VastaaPoista
  15. Tuleeko Peipposesta nyt "iso"? AInakin itsestä on aiemmin tuntunut, että kun lapsi menee tarhaan, niin se kasvaa silmissä... Mutta kaippa sitä on joskus äidinkin päästettävä irti. Tuollainen 3 tunnin juttu onkin kiva, ei tarvitse koko päivää olla -vanhemmat saa hieman omaa aikaa ja lapsi leikkikavereita:)

    Tosi kiva tuo bambiasetelma!! :)
    Täällä odottelen että kehtaan laittaa jouluvaloja ulos. Tämä kaupunki lämpeää niin hitaasti ;) Ensimmäisenä adventtina meille tulee joulu, sen kummitätini "opetti" minulle :) Oikein odotan, koska olen ihan joulukahjo ;)
    Nyt toivottelen teille oikein hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista