torstai 3. marraskuuta 2011

Pikkujouluinen arvonta!

Lupasin teille, marraskuun pyörähdyttyä käyntiin, arvonnan... sellaisen vähän jouluisen...
Tässä se siis tulee! Pikkujouluarvonta!


Palkintona valkoiset, suloiset, puiset kirjaimet X M A S... Kivasti kuluneet reunat ja jouluisesti koristellut :)
Nämä arvon kaikkien tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken. Olisi kiva lukea, mikä tekee Sinun joulustasi Joulun tai vaikka, mikä on mieleenpainunein joulumuistosi...



Lisäksi arvon tällä kertaa julkisten lukijoideni kesken pienen lisäpalkinnon... Söpöt, pienet enkelinsiivet (takana kuminauha) sekä yhden aidon, vanhan, saksalaisen sanomalehden (älkää odottako sunnuntaihesaria, vuonna 1915 ei tainnut olla uutisia niin paljon kuin nykyään ;))


Arvonnan säännöt hieman aiemmista poikkeavat, nimittäin tällä kertaa kommentin jättäneet saavat yhden arvan ja omaan blogiin linkittäjät kaksi (saat käyttää linkityksessä jotain arvontaan liittyvistä kuvista). Kaikki kommentin jättäjät, jotka ovat julkisia lukijoitani arvontapäivään mennessä, ottavat lisäksi osaa lisäarvontaan :)

Arvonta-aika päättyy 30.11.2011 klo 22:00 Suomen aikaa! Voittajat julkistan viimeistään seuraavana päivänä.

Ilmoittakaa kommentissanne, otatteko osaa yhdellä vai kahdella arvalla, ja otatteko osaa lisäarvontaan, eli oletteko julkisia lukijoita! Anonyymit, muistakaa nimimerkki! Arpaonnea kaikille osallistujille!

Sitten vielä se äitini pöytä, jonka hän siis myy muuton jaloista pois... Täyspuinen, mäntynen ruokapöytä (4 hengen), runko-osa maalattu valkoiseksi, sivussa kiva vetolaatikko vaikka serveteille :) Tukeva ja siisti. Hinta 50€, nouto Espoosta.
Jos olet kiinnostunut, laitapa mulle sähköpostia osoitteeseen vaniljainenblogi@gmail.com


Nyt haukkaan vähän iltapalaa ja pyörähdän pienellä blogikierroksella, sitten nukkumaan... Meillä on nukuttu vähän rauhattomasti muutama yö ja töissäkin pitäisi vielä pari päivää jaksaa (pari on jo jaksettu tätä putkea).. Eli heippa ja voikaa hyvin!

Terkuin Liisa

167 kommenttia:

  1. Pääsen joulutunnelmaan hiljalleen joulua tehden. Tykkään tehdä joulukortit ja ainakin osan lahjoista itse. Lasten ilo ja jännitys tuo minulle joulun. Teenkin lapsille pieniä tonttuyllätyksiä pitkin joulukuuta.=)

    Osallistun kahdella arvalla ja olen julkinen lukijakin.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana palkinto mukana ollaan yhdellä arvalla :)

    Minulla vähän samanlainen vastaus kuin Sarilla eli jouluun valmistautuminen on parasta :)

    Ihanaa tulevaa viikonloppua!

    Ps.minullakin on arvonta, käy kurkkaamassa

    VastaaPoista
  3. Mää osallistun kaikilla mahdollisilla kepulikonsteilla noin ihanaan arvontaan <3
    Hmm.. minä voisin viettää joulun vaikka pahvilaatikossa, kunhan perhe on koossa<3 perhe tekee minun joulustani ikimuistoisen, no okei, kyllä ne ruoat ja lahjatkin;) minulle "ikimuistoinen" joulu, tai ainakin joulu joka on jäänyt takaraivoon liittyy lapsuuteen ja se on hieman surkean puoleinen kerrottavaksi..:/ siksi haluan luoda omalle perheelleni aina hyvänmuistoisen joulun<3

    VastaaPoista
  4. Minunkin jouluni valmistuu pikkuhiljaa ja yritän parhaani mukaan tehdä kaikki valmistelut hitaaaaasti ja rauhallisesti,mun joulutunnelman onnistuu pilaamaan vain kiire...Mulla on tapana paketoida lahjat aattoa edeltävänä yönä enkelikellon kilkattaessa glögiä juoden kinkun paistuessa uunissa,ah sitä tuoksua ja rauhaisaa tunnelmaa,siitä alkaa varsinainen joulu<3 Sori nyt Liisa kun tulin paljastaneeksi että joulupukki ei tuokaan ihan kaikkia lahjoja;)Kaikki joulut tytön syntymän jälkeen on ollut aivan ihania,se ensimmäinen ihan ylitse muiden vaikkei neiti itse tietenkään alle kaksikuukautisena tiennyt joulusta hölkäsen pöläystä oli kuitenkin itsellä ihana tunne siitä että nyt mulla on ihan oma perhe,tietysti se lapsuusperhekin on oma mutta erilailla...Viime joulu oli mieleenpainuva kun saatiin tytön ranskanserkut perheineen anoppilaan viettämään joulua,lasten riemu ja joulupukin tulon odottamisen jännitys tarttui itseenikin,hauska sattuma oli vielä että anopin palkkaama joulupukki paljastui vanhaksi koulukaveriksi,hieman hätkähdin kun pukki sanoi että onkos se Kirsi muuttunut yhtään kiltimmäksi sitten kouluvuosien=D Sori vaan nyt uudelleen kun tulin paljastaneeksi senkin ettei se oikea pukki ihan joka paikkaan repeä;)Kaikilla mahdollisilla arvoilla onnea kokeilemaan!Pikaisesti kuluvia työpäiviä ja kivaa viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Ihanassa pikkujouluarvonnassa mukana kahdella arvalla sekä mukana myös lisäarvonnassa.

    Kyllähän se joulu tulee näistä valmisteluista, piparin tuoksusta, jännityksestä, rauhallisesta ruokailusta jne.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla osallistun.
    Lapsuudenjoulut ovat jääneet pysyvästi mieleeni,silloin vielä kun koko perhe oli mukana.
    Vanhempieni kuoleman jälkeen joulut ovat olleet erilaisia mutta ihania.Olen todellinen jouluihminen,aika pysähtyy ja saa nauttia kaikesta hyvästä ja kauniista :))

    VastaaPoista
  7. Joulu tulee tuoksuista, askarteluista, jännityksestä.. Meillä on vaan joulunviettoporukka kutistunut aika pieneen kun veljeni avokkeineen asuu toisella puolella Suomea, eikä meillä ole lapsia, mummoja tai muitakaan "ylimääräisiä". Onneksi miehen kotona on enemmän väkeä ja joulun tuntua. Vaikka tottakai joulu on joulu ja siihen kuuluvat tietyt perinteet ja läheisten kanssa oleminen.

    Osallistun yhdellä arvalla ja lukijakin olen :)

    VastaaPoista
  8. Olemme Miehen kanssa viettäneet viimeiset, kahdeksan joulua, poissa kotoa; kylpylässä, ulkonailla tai hiihtokeskuksissa.
    Näin ollen jouluvalmistelut ovat jääneet minimiin. Jotain pientä olen kotiin kuitenkin laittanut, tunnelmaa luomaan.

    Mukana yhdellä arvalla.
    Olen julkinen lukijasi, siis osallistun myös lisäarvontaan:)

    Leppoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  9. Tää on pakko voittaa!! iiihana palkinto :)
    kahdella mukana ja osallistun vielä lisäarvontaan julkisena lukijanasi.
    Mä odotan joululta eniten sitä rauhaa.. on ihanaa pysähtyä nauttimaan omasta perheestä ja PYSÄHTYÄ. Nauttia kynttilän liekeistä, kauniista tunnelmasta, hyvistä mauista ja tuoksuista. Lapset täynnä iloa ja odotusta.. (no sitä lasten jännitystä joskus voisi olla vähemmänkin (; ) Se yhdessä olo on tärkeintä!

    VastaaPoista
  10. Minun jouluni asettuu kotiin hiljalleen pieninä hippuina. Suunnitteleminen ja odottaminen jouluisen musiikin soidessa on mukavaa. Mitä lahjaksi kellekin...minkälainen joulupöytä...mihin nurkkaan kuusi...
    Tärkeintä on se oikea joulun sanoma, jonka äärelle meillä koitetaan seisahtaa.

    VastaaPoista
  11. Ihanassa arvonnassa minäkin mukana onnea kokeilemassa yhdellä ja lisäarvonnassa mukana myös :)
    Joulujuttujen suunnittelu on jo pelkästään ihanaa...paras hetki ehkä kuitenkin on aaton aaton yönä muiden nukkuessa viime silauksen sipistelyä ja hipistelyä, että aattona voi ísolla joukolla,
    (kolme sukupolvea), läheisiä nautiskella niin pöydän antimia kuin leppoisaa rupattelua ja monesti lapsuusajan jouluja
    muistellessa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. Joulun tekee lapset, suklaa, piparin tuoksu, joulupukki, rauhoittuminen kaiken hässäkän jälkeen...
    Mukavin joulu taisi olla se pikkuveljen ensimmäinen joulu, ite olin jo sen verran vanhempi ja pukki kävi pitkästä aikaa ja muutenkin se tunnelma oli niin erilainen kun oli pieni lapsi siinä. :)
    Arvontaan mukaan 1+1 :)

    peeäs. nyt on postipojan matkassa sun arvonta voitto! ;)

    VastaaPoista
  13. Hei!

    Joulun valmistelu virittää joulun tuloon ja tunnelmaan. Ja jouluna rauhoittuminen kaiken touhun ja tohinan jälkeen on ihanaa...ja tietysti joulun tuoksut ja jouluruoka...jouluvalot, kynttilät, puhdas koti jne...Hih, nyt jo tulee jouluinen fiilis, kun näitä tässä luettelee :). Olen mukana yhdellä arvalla sekä lukijanasi lisäarvalla. Ihanaa marraskuuta ja Joulun odotusta sinne Saksaan!

    VastaaPoista
  14. Minun joulutunnelmani tulee ruuista, ja niiden suunnittelusta. Selailen kauan aikaa jouluisia ohjeita netistä ja kirjoista ja kovasti koristeiden tekoakin suunnittelen, yleensä vaan jää toteuttamatta. :) Lisäksi jouluverhot saavat ihmeitä aikaan. :) Ja glögi. Ja villasukkien kutominen. :)

    VastaaPoista
  15. Voi mikä ihana arvonta!
    Mä voin jo sieluni silmillä nähdä nuo kirjaimet puusohvan yläpuolisella hyllyllä :))

    Mä olen kranttu joulunkin suhteen, ei paljoa krääsää eikä tilpehööriä, mutta kukkia, kynttilöitä ja piparin tuoksua on pakko olla!
    Ja jus nyt odotan tulevaksi prinsessojen kanssa parasta joulua ikinä :)

    Kaikilla mahdollisilla tavoilla mukana, linkitän heti kun menen toiselle koneelle!

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana :)

    Meillä joulutunnelma rakentuu kynttilöistä ja valaistuksesta. Himmeä, tunnelmallinen valaistus iltaisin, punaisia kynttilälyhtyjä jne, niistä se tunnelma tulee. Etenkin vaniljakynttilät, mun lempparini <3, luo sitä tunnelmaa! :)

    VastaaPoista
  17. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Tahtoo tuollaiset!!! Kaikki peukut pystyssä... ja varpaat;)

    Mutta koska olen suljetuksi blogiksi mennyt, niin linkityksestä ei taida olla hyötyä :( ja vaikka linkitän, niin en edelleenkään saa niitä kuvia sivupalkkiin...
    Joten yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  18. Kaikilla mahdollisilla arvoilla mukaan arvontaan. Linkitin arvontasi joulublogini puolelle ;) Tervetuloa kurkkaamaan!!

    Minulle joulu tulee viimeistään silloin kun kuusi on koristeltu ja jouluaattona käymme joulukirkossa ja viemässä enkelimme haudalle kynttilät. Se fiilis on jotain sanoin kuvaamatonta....

    VastaaPoista
  19. Niin ja kun aina on kiire niin tottakai se muisto jäi kertomatta...
    Luulen, että mieleenpäinuvin on viiden vuoden takaa. Tämä on jotain aivan muuta mitä minulta ehkä odotetaan;)
    Vietämme joka toinen vuosi joulua vanhempien luona ja sitten taas vuorostaan meillä: Sinä jouluna oli meidän vuoro. Olimme sopineet, että kaikki tulevat meille syömään klo 15. Kello oli 14:30 ja pyysin Mikkiä ottamaan glögipullon valmiiksi alas viinitelineestä, joka oli kaapin yläosassa. Mikki otti pullosta kiinni... kuului kamala pamaus ja pullo kirjaimellisesti räjähti. Kyseessä oli mustikkaglöliä, jota oli JOKA PAIKASSA. Soitin vieraille, että nyt hieman myöhästymme, mutta tulla saa. Aloimme vimmatun siivoamisen ja pesemisen -tytöt tietysti myös töihin. Seinät, matot, tuolien pehmusteet, seinät ja verhot (siis kaikki) oli täynnä punaisia viinitahroja -osa enemmän osa vähemmän. Keittiössä ei tuoksunut jouluruoka vaan glögi!

    Kello 15 vieraat saapuivat, ja kaikki oli siivottu ja ruoka päydässä. Tosin meillä ei ollut enää mitään tekstiilejä keittiössä ja sukat tarttuivat kävellessä lattiaan (vaikka olimme sen pesseet), mutta tunnelma oli hyvä. Ja loppuillasta jo naurattikin, vaikka tiesimme, että tapetit meni uusiksi:)

    Sellainen joulumuisto minulla:)

    VastaaPoista
  20. Lapsuuden joulut on olleet mieleenpainuvimpia. Aattoaamuna piti herätä katsomaan Joulupukin Kuumaalinjaa, kinkku tuoksui jo ja äiti keitti joulupuuroa. Koskaan manteli ei kyllä osunut kohdalleni!
    Koko päivä odotettiin ja jännitettiin, välillä saunottiin ja syötiin kunnon jouluruoka! Ja suklaata tietenkin...
    Kohokohtana oli tietenkin Pukin tulo!
    Nykyään sitä odottaa enemmän sitä rauhaa ja yhdessäoloa.:-)

    Olen lukija.

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla mukana.
    joulun tunnelma viimeistellään kinkun paistolla joka on aina langennut mulle, yleensä se menne myöhään yöhön, kun leivinuuni on vielä liian kuuma ettei sinne voi laittaa kinkkua ettei se pala !
    lapsille tonttu käynyt aina tuomassa jo yhdet paketit aattoaamuna kuusen alle :)

    VastaaPoista
  22. Kahdella + yhdellä mukaan! Meillä joulun tunnelma syntyy kynttilöistä, kuusesta ja hyvästä jouluruoasta. Kovin ylettömästi en joulua koristele.

    VastaaPoista
  23. 1 arvalla mukana.

    Minulle joulu merkitsee lähinnä sen tunnelmaa ja parasta on just se joulunalusaika, kun kotia laitetaan joulukuntoon. joululaulut ja läheiset ihmiset, hyvä ruoka.

    VastaaPoista
  24. Minusta joulun odotus ja valmistelu ovat äärettömän ihanaa aikaa!

    Itse jouluna on sitten parhainta kiireetön aika perheen kanssa, kun kaikki on valmista ja nautitaan aaton tunnelmasta monin tavoin - aamupäivän joulusaunasta, glögihetkestä, joulurauhan julistuksesta, ruuista...paketeistakin :)
    Mitä enemmän rakkaita ihmisiä on koolla, sen parempi.
    Tänä jouluna olemme vaihteeksi tosin ihan vain oman perheen kesken, ihana juttu sekin.

    Kahden arvan voimin olen mukana ihanassa arvonnassasi.

    VastaaPoista
  25. Mieleenpainuvimpia jouluja meillä on vietetty silloin kun lapset ovat olleet pieniä ja joulutunnelmakin eri kuin nyt kun kaikki ovat jo aikuisia. Yhdellä mukaan molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  26. Yhdellä arvalla mukaan.
    Piaparkakkutalon tekeminen on minulle tärkeä joulutraditio ja myös joulukuusi on ollut tärkeä, sen pitää olla täydellinen, mutta nyt olen ymmärtänyt, että myös epätäydellinen voi olla täydellinen :)

    VastaaPoista
  27. yhdella arvalla plus lisäarpa. :) Minulla tulee joulumieli siinä kun jouluaamuna koristellaan kuusi ja kahdeltatoista istutaan sohvalle ja kuunnellaan joulurauhanjulistus radiosta. :) Sitten tuntuu oikealta joululta.

    VastaaPoista
  28. Oii, kiva arvonta :) Osallistun lukijana ( en osaa linkittää ) molempiin jutskuloihin!

    Lapsuuden joulut ovat niitä ikimuistoisimpia jouluja. Silloin oli paljon lunta ja lahjoja ;) Suku koossa, ja kaikilla iloinen mieli <3 Nyt saamme jatkaa omaa jouluperinnettämme oman perheen kesken. Joulun rauha on kaikkein parasta. Joulussa on vaan jotakin taikaa <3

    VastaaPoista
  29. Ihanat kirjaimet! Sopisi ehdottomasti meille jouluksi ;) kuten varmaan kaikille tämän blogin lukijoille! Mulle joulun tekee ehdottomasti piiiitkä jouluruokailu ja ajanvietto perheen parissa, oman tai miehen. Ja toki kynttilät ja tietyt perinteiset joulukoristeet kuuluvat jouluun. Osallistun siis arvontaan yhdellä arvalla + lisäarvontaan!! :)

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana :)

    Parasta joulussani on että asun lähellä sukulaisiani mutta kuitenkin omaa kotia pystyy laittamaan ja samalla olemaan rakkaiden lähellä :)

    Ule

    VastaaPoista
  32. Die ersten X-mas Sachen, ich liebe Weihnachten liebe Liisa! Deine X-mas Buchstaben sind superschön und toll fotografiert!
    hab ein schönes Wochenende
    ganz liebe Grüße
    Astrid

    VastaaPoista
  33. Kivaa arvonta, minulla siis yksi arpa koska olen lukija, linkittää en osaa, mutta olen mukana myös lisä arvonnassa..
    Minulle joulu on ihaninta aikaa..yhdessäoloa ja joulu tulee tekemällä..hipii pikkuhiljaa kotiin ja se näkyy koristeiden määrästä jotka vaan lisääntyy ja lisääntyy, käyn paljon katsomassa myös kauppojen joulun tuotteita ja ihastelen ja hypistelen mitä kauniimpia joulukrääsää..mielessä vain että tahtoo ne kaikki..
    Joulu on myös antamisen iloa..ja joulussa on taikaa..unohtamatta perinteiksi käynyttä joulukirkkoa..Siispä joulu on hyvän tahdon aikaa..lunta ja kirkas tähtitaivas, jolloin tuhannet tähdet syttyvät loistamaan, sekä radiossa kuultavat jouluiset laulut saavat hymyn jokaiselle :)
    Jokaisessa meissä jouluihmisissä pääsee valloilleen se pieni lapsi, sitä vaan odottaa että se jälleen tulee..
    Näistä ajatuksista koostuu minun joulu.. :)

    VastaaPoista
  34. Ihana arvonta!
    Joulun tekee niin moni asia. Joulun valmistelu ja odotus, jouluaaton tunnelma, jouluruuat, joululaulut, joulurauha, rakkaat ihmiset, jouluun koristeltu koti. Nuo kaikki tuli heti mieleen:)

    Mukaan lähden molempiin arvontoihin ja linkitän myös:)

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana, ja lukijana toki mukana myöskin lisäarvonnassa :) Laitoin linkin blogini sivupalkkiin <3

    Joulussa parasta on vastapaistetun
    kinkuntuoksu..ja sinappihuntu <3

    Meillä oli joskus muinoin savustettu kalkkuna(kun olin vielä lapsi)ja se oikeasti haisi niin kaamealle, että kävelin mummolaan pari kilsaa kun en suostunut menemään samaan autoon sen kanssa...vieläkin yököttää se haju jos jossain tulee vastaan. Loppujen lopuksi siitä "suuresta herkusta" - kalkkunasta jäi 75% syömättä ja pappa haki jostain varastosta joulukinkun pöytään :) Oli siis ostanut heille itselleen oman kinkun jemmaan kuitenkin...

    Kivaa joulun alkua!

    t. Pivikki

    VastaaPoista
  36. Kahdella mukana, minusta jouluun kuuluu perhe, ajaton hetki ja lasten onni kun paketteja tutkitaa!

    VastaaPoista
  37. Kolmella mukana , kun on noin ihana palkinto.
    Meillä joulu tulee koristeista. Olen jo yli 40 vuotta säästänyt kaikki joulukoristeet ja joka joulu tulee hankittua uusia. Nykyään niitä sitten on PALJON, mutta jokaisessa on jotain muistoja, joten ei niitä voi hävittääkkään :) Poikani sanoi viime jouluna, että täällä on niin paljon jo koristeita, ettei tänne ihmiset mahdu enää sekaan :)Tottahan se taitaa jo olla .

    VastaaPoista
  38. mOIKKA!
    kAIKILLA MAHDOLLISILLA ARVOILLA MUKANA♥♥♥!!
    Ihaninta joulussa on koristelu...kynttilät,kukat(varsinkin valkoiset Amaryllikset)..lasten ilo ja odotus..ja lahjojen ANTAMINEN...Joulu on ihanaa aikaa...
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle ystäväni..
    Halauksin,Marika

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukana.
    Joulu rakentuu monista ihanista asiosta ja tunnelmista, joulun odotuksesta. Ihanat tuoksut ja kynttilät, rakkaat ystävät ja sukulaiset. Se rakentuu niin monista asiosta, että sitä on mahdotonta lyhyesti kertoa. Joulu on vaan niin JOULU.

    VastaaPoista
  40. Joulussa on kyllä parasta siisti koti, hyvä ruoka ja perheen kiireetön koolla olo. Arvontaan osallistun yhdellä + lukijan lisäarvonta-arvalla. Nuo kirjaimet olisivat tosi ihanat.

    VastaaPoista
  41. yhdellä arvalla mukana. parasta joulussa on joulun odotus ja valmistelut. t.heidi

    VastaaPoista
  42. Joulustani tekee joulun kaikki koristelut ja muut valmistelut. Yhdellä mukana, ei lisäarvontaan.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä mukaan:)
    Joulun odottelu alkaa monilla kynttilöillä ja tuikuilla. Pikku hiljaa tulee Mailegin tontut ympäri kotia.

    VastaaPoista
  44. Mun joulu alkaa joulukorttien väsäämisestä :) siitä tulee ekat joulutunnelmat; pipareiden, glögin ja kynttilöiden tuoksussa ja tunnelmassa niitä väsäilen..

    yhdellä arvalla mukana ja julkisena lukijana lisäarvonnassa mukana...

    VastaaPoista
  45. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla ja lisäarvontaan osallistun myös.

    Joulu liittyy voimakkaasti lapsuus joulun muistoihin.Ne palaavat mieleen aina,lämpiminä.Valmistelut ovat ehkä parasta.Joululaulut,tunnelma,tuoksut.Ja ne lähimmäiset=)

    VastaaPoista
  46. Yhdellä arvalla mukana jokaisessa arvonnassa :)

    Tuore ja ihana joulumuisto tulee aikuisiältä, sillä eihän lapsuusjouluja voita mikään :).

    Olemme savosta kotoisin ja sinne usein jouluksi mentiin vielä esikoisenkin synnyttyä. Pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että matkalaukkujoulut saavat loppua. Joulu pitää saada omaan kotiin. Siitä on nyt noin 7 vuotta aikaa ja sen jälkeen kaikki joulut on vietetty omassa kodissa, oman perheen kesken. Suku on muualla, mutta oma koti on joulua täynnä, rauhaa, lepoa ja hiljaisuutta. Ei kasseja, ei kylästä kylään juoksemista. Eikä kiire mihinkään. Ikävä toki sukulaisia, mutta kotijoulu on mielestäni parhautta oman perheen kanssa <:)

    Ja voi miten kovasti tätä juhlaa odotetaan ja tämä odotushan on sitä parhautta :)

    VastaaPoista
  47. Ihana palkinto! Kahdella arvalla mukana ja vielä yksi lisäarpa :)

    Ihaninta on joulun valmistelu ja tietenkin lopulta se kun saa rauhoittua perheen kanssa nauttimaan hyvästä ruoasta, joulun tuoksuista ja lasten ilosta!

    VastaaPoista
  48. Arvonnassa mukana (julkinen lukija) :).
    Minulle joulussa on erityistä se rauhan tunnelma. Kiireet unohtuvat ja pihasaunan löylyssä alkaa tunnelmallinen joulumme.

    VastaaPoista
  49. Mukana ollaan yhdellä arvalla! Ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
  50. Joulutunnelman tekee oikea kuusi ja vanhat vuosien aikana kertyneet koristeet, hyvä ruoka ja iloinen tunnelma. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  51. Kahdella + yhdellä mukana. :)
    Parasta joulunajassa on jo nyt alkanut tunnelmointi ja valojen, tonttujen lisäily pikkuhiljaa ja tietenkin itse joulussa se, kun kaikki lapset kotona, on rauhallista (ja paljon suklaata!) :)

    VastaaPoista
  52. Mukaan kahdella arvalla + julkinen lukija 1 arpa :)
    Mun joulun tunnelma tulee nykyisin ihan vaan lasten kautta, se pukin odotus on niin jännää :) Ja parastahan on se että läheiset ovat koolla...

    VastaaPoista
  53. Ihana palkinto! Mukana 2 arvalla ja julkinen lukija eli mukana lisäarvonnassakin.

    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  54. Onpas suloisia palkintoja! Mä olen heti kolmella mukana!
    Noista siivistä tulikin mieleen, että mun siivet meni viikonlopun-hulinassa rikki, kun päätin esitellä vierailleni, miten enkelit lentää :D

    VastaaPoista
  55. Heipsis. Ihanan arvonnan olet laittanut pystyyn! Mukana yhdellä arvalla ja eteenkin lisäarvonnassa.
    Jouluni koostuu hyvästä ruuasta ja eteenkin sileestä(maalaishyytelö, aladoobi). Toki villasukkien lämpö näyttelee omaa suurta osaansa. Läheisten läsnäolo ei minulle ole se pääasia, mutta välittämisen lämmön pyrin aina kertomaan kortein, kirjein, lukuisin puhelinsoitoin ja tietysti lahjoin.
    Harmi, että ostettiin juuri uusi ruokailuryhmä;) Pöytä on kaunis.

    VastaaPoista
  56. yhdellä arvalla julkisena lukijana mukana :)

    Joulusta joulun tekee se koko perheen yhdessä olo, ehdottomasti joulusauna, kuusen tuoksu sisällä, ja täysin siisti koti joka tuoksuu puhtaalta. Ja päivän paras hetki on kun lapset avaavat omat joululahjansa :)

    VastaaPoista
  57. Hei,

    minähän ilmoittaudun mukaan kaikkeen mihin vaan huolitaan, eli mukana kahdella arvalla+lisäarvonta.

    Minulle joulu koostuu maukkaasta ruuasta, etenkin miehen tekemästä kinkkuvoileivästä sinapilla :) Ja olen saanut olla niin onnellinen, että joulupukki on kuulunut jokaiseen jouluuni, kiitos pikkusiskon joka syntyi 20 vuotta minun jälkeeni. Kun perheessä on pieniä, niin se joulukin on vaan niin oikean tuntuinen ja ihana!

    VastaaPoista
  58. Joulusta tekee joulun perinteet, olisi vaikea kuvitella viettävänsä joulua esim. ilman joulukuusta. Yhdellä arvalla molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta, yhdellä arvalla mukana! :)

    Joulusta joulun tekee hyvä (perheen) seura ja tietenkin hyvä ruoka, nam! :)

    Joulunodotusta toivottaen,
    JenniS

    VastaaPoista
  60. Tähän väliin laitan pienen kiitoksen ja viestin tähän mennessä osallistuneille :)

    Kiitos osallistumisesta arvontaan, kiva huomata, että palkinto tuntuisi olevan monelle mieleinen :) ja kiitos etenkin ihanista viesteistänne, joulutarinoistanne! Niitä olen todella ilolla lukenut ja mietiskellyt samalla omia lapsuuden ja aikuisiänkin jouluja...Sekä etenkin tulevaa joulua, kun Peipponenkin ehkä ekaa kertaa enemmän tajuaa joulusta, voipi olla, että tästä joulusta jää hänellekin jo jokin muisto mieleen ikiajoiksi, ken tietää.. siksi tämä joulu tuntuu itsellekin eritysien tärkeältä.

    Tervetuloa myös uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte matkassa ;)

    Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  61. Mukaan mukaan!Ihana palkinto!:)

    joulusta tekee joulun yhdessäolo,hyvä ruoka ja kiirettömyys! <3

    VastaaPoista
  62. Hei! Linkityksen kautta löysin arvontaasi. Linkitin itsekin arvonnan omaan blogiini. Eli kommentti plus linkitys on kaksi arpaa. Joulufiilis syntyy kynttilöistä, joululauluista ja valmisteluista. Kortteja on kiva tehdä, samoin koristeita. Sitten alkaa leipominen ja kaappien siivous.

    VastaaPoista
  63. Jouluun valmistautuminen on parasta. On ihanaa kertoa lapsille joulusta,odottaa lunta,paistaa pipareita,kuunnella joululauluja,lukea lapsille joulutarinoita.Pian se on taas täällä :)

    VastaaPoista
  64. Mukana kahdella arvalla, mukana myös lisäarvonnassa. Parasta joulussa on, kun koko perhe on kotona. Joulutunnelmaa tuovat joulukoristeet, kynttilät ja hyvä ruoka :)

    VastaaPoista
  65. Ihana arvonta! Kahdella arvalla osallistun, eli linkitän myös!

    VastaaPoista
  66. Mukana ollaan kolmella arvalla.
    Joulu on kyllä vuoden ihaninta aikaa. Koti on täynnä rauhaa, iloa ja hyvää fiilistä on koko ajan.

    VastaaPoista
  67. Yhdellä arvalla mukaan ja liityin myös lukijaksi.
    Lasten myötä joulu on tullut tärkeämmäksi, perhe on tärkeintä joulussa.
    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  68. Yhdellä arvalla olen mukana ja osallistun myös lisärvontaan.

    Joulun minulle tekee hämyinen valo (kynttilät, valosarjat yms.) ja lahjojen antaminen, oma perhe. Rauhoittuminen. :)

    VastaaPoista
  69. Minun joulutunnelma on parhaimmillaan aaton aattona kun kaikki on vielä edessä ja odotus palkitaan, kinkku on tulossa uunista ja kotona on siistiä ja rauhallista.

    Mukana yhdellä arvalla. -Tintti-

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla ollaan mukana! Ihana uusi blogituttavuus :)

    VastaaPoista
  71. Joulutunnelmaa taitaa eniten luoda se, että oma lapsi on nyt reilun vuoden ikäinen. Tänä vuonna olen ihan seonnut joulusta jo lokakuussa :D Olis ihana palkinto koristamaan meidän vaatimatonta kotia!

    Mukana yhdellä arvalla.

    tittin_elamaa AT luukku.com

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Lisäksi mukana lisäarvonnassa =) Ihana palkinto!

    Minun jouluaikani alkaa jo hyvissä ajoin. Rakastan sen tunnelmaa, koristeita, kynttilöitä ja yhteisiä hetkiä rakkaiden kanssa. Siitä minun jouluni syntyy <3

    VastaaPoista
  73. Yhdellä mukaan. Joulussa parasta on kodin koristeleminen pikkuhiljaa jouluiseksi. Mikko T

    VastaaPoista
  74. Yhdellä arvalla mukana. Joulu ei tunnu enää niin tärkeältä kuin pienempänä, mutta saattaa olla, että sen arvostus kasvaa, kun oma pienokainen tulee isommaksi.

    PP81

    VastaaPoista
  75. Minä Minä MINÄÄÄÄÄÄÄ kolmella mukana. Kaikissa mahdollisissa arvonnoissa ja varsinkin nuo kirjaimet TAHTOO TAHTOO TAHTOO.
    Niin yhdyn Jasmiinan kirjoitukseen että kun on omat rakkaat ympärillä ei niiden puitteiden niin väliä ole, oma perhe ja muuutkin läheiset ja se kiireettömyys ja lumi, ne tekee mun joulun <3

    VastaaPoista
  76. Hei olen "uusi" lukijasi, vajaan viikon blogiasi seurannut, kai... Jonkun toisen blogin linkistä sinun blogiisi törmäsin. Asun itsekin ulkosuomalaisena, mutta sillä erolla, että koko perheemme on suomalainen. Kuudetta vuotta kuitenkin jo pois koto Suomesta. Lapsena en viettänyt joulua lainkaan, ja siitä johtuen kai lähinnä "opettelen" sen viettoa edelleen. Viime vuonna vasta kotini sai koristeeksi kuusen, sekin vain muovinen. Kuitenkin iloitsen sen tuomasta kauniista olemuksesta keskellä pimeää ajanjaksoa. Minulle tärkeintä on kuitenkin joulun aikaan rakkaiden ihmisten yhdessä oleminen ja hyvän juoman ja ruoan nauttiminen nimenomaan yhdessä. Terkkuja Ruotsista!

    VastaaPoista
  77. Minun jouluni tekevät läheiset ihmiset, en voi kuvitellakkaan yksinäistä joulua. Yhdellä mukaan kirjainten arvontaan.

    VastaaPoista
  78. Meillä jouluun kuuluu olennaisesti musiikki - sekä perheenä musisoiden, että kuunnellen äänitteitä.

    Arvonnassa mukana yhdellä+lisäarvalla

    VastaaPoista
  79. Joulun tuo jäälyhtyjen teko, pipareiden leivonta ja perheen yhdessä olo. Yhdessä + lisäarvalla mukana!

    VastaaPoista
  80. Uusi lukija ilmoittautuu. <3 Ihana blogi. :)

    Joulu tulee kaikista jouluvalmisteluista, joululauluista, kynttilöistä, joulutorttujen paistosta, joululahjojen hankinnasta...ja erityisesti siitä lasten innokkaasta joulun odottamisesta.

    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  81. Joulu tulee....tonttuilusta eli lahjojen hankinnasta/tekemisestä ja paketoinnista, kynttilöistä, lämpimästä glögistä ja ihanien blogien seurasta...

    Kahdella mukaan.

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  82. Jouluni tulee askarrellen, suunnitellen, fiilistellen ja kutoen. :)

    Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla mukaan ja myös lukijana mukana lisäarvonnassa. :)

    Joulun tekee tietenkin läheiset ihmiset ja se kaikki ihana jouluhössötys (ruokien tekeminen, lahjojen hankinta, joulusiivous, joululaulut...) Lasten riemun seuraaminen aattopäivänä on myös ihan mahtavaa. <3

    VastaaPoista
  84. Hei,

    Joulussa on parasta sen odotus, valmistelu, tunnelma ja yhdessäolo.

    Mukana yhdellä arvalla!

    Elsa

    VastaaPoista
  85. joulussa parasta on tietenkin se odotus:) niin ja joululaulut... yhdellä arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  86. Ihana arvonta! Yhdellä arvalla mukana. Joulun tekee lapset, kynttilät, jouluvalot, tuoksut ja tunnelma.

    t. Henu

    VastaaPoista
  87. Ihana arvonta, mukana yhdellä arvalla :).
    Joulu tulee minulle monestakin asiasta, mutta tärkeintä taitaa silti olla ihmiset siinä ympärillä. Viime joulun vietimme miehen vanhempien kanssa ja ihan mukavaa oli, mutta kaipasin kyllä salaa omaa sukuani.
    Yllättävänkin tärkeää minulle jouluna on puhdas koti ja hyvä ruoka (no se ei ehkä yllätys).

    Mukavaa joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
  88. Joulu on lasten iloa, riemua, jännitystä, silmien säihkettä...Joulu on kirkas tähtitaivas, lumi valkoinen, kuuraa, pakkasta... Joulu on yhdessöoloa, kynttilän valoa, kuusen tuoksua... Joulu on lumoa, taikaa...

    Yhdellä arvalla onneani koetan.

    VastaaPoista
  89. Meille on tullut sama pukki minun lapsuudessa sekä lapseni lapsuudessa, ja samaan taloon AINA!! (Tottahan siinä jossain välissä jokunen 15 vuotta oli taukoa ennen lapseni syntymää.) Mutta taukoa ei kukaan huomannut, enkä minäkään nytkään tahtonut muistaa...se tuntui niinkuin se olisi aina käynyt meillä. Mikä on ihana asia. Eli aika monituista vuotta tämä pukki kuului perheeseemme. Varmaan oli pukistakin miellyttävää tulla meille jouluaattona veikkaan...
    Yhdellä arvalla mukana. Hauska muisto eräästä joulusta (ajalta kun enää ei tilattu joulupukkia meille, minun lapsuudessa, olin jo sen verran iso) ja äitini oli laittanut joulupukin tamineet, puhui melko normaalilla äänellä....tällainen järjestely ei minusta ollut yhtään hauskaa....:)Lahjat jaettiin ihan normaalisti sitten kuitenkin...Tais olla kyseessä jonkinsortin tosikko-ikä:)

    VastaaPoista
  90. Yhdellä arvalla mukana pääarvonnassa ja sitten yhdellä arvalla lukijana.

    Joulussa parasta on perhe, hyvä ruoka ja juoma. Ihana ja kaunis tunnelma, kiireettömyys.

    Tänä Jouluna muutaman vuoden tauon jälkeen Joulupöytään asettuu jälleen ihana 10hengen porukka.
    Sitä odotan kovasti.

    VastaaPoista
  91. sinun blogisi on minulle uusi ja kiva tuttavuus, laitoin sen jo kirjan merkkeihin. joulu on tervetullut piristys tähän pimeyteen ja minun mielestä joulun vietossa pitää kuunnella sydämen ääntä ja tehdä ihan niin kuin itse haluaa. yhdellä arvalla mukana,mukavaa adventin ja joulun odotusta.

    VastaaPoista
  92. Kävin ihastelemassa nettiputiikkiasi ja täytyy sanoa että kaiken olisin voinut ostaa:)
    Osallistun yhdellä arvalla.
    Joulun tuntuun virittäydyn pikku hiljaa ripottelemalla jouluisia juttuja sinne tänne, ja nautiskelemalla kynttilöiden tuikkeesta ja pimenevistä illoista kera höyryävän glögin.

    -Katjuska-

    VastaaPoista
  93. Olempa mukana kahdella arvalla ja lisäksi myös lisä arvonnassa.
    Minulle joulu tulee perheen kanssa yhdessä olosta, sienisalaatista ja lanttulaatikosta. Lisäksi on muutamia joulukoristeita, jotka ovat kuuluneet jouluuni lapsuudesta saakka ja niiden on oltava aina esillä jouluna. Viime jouluna huomasin, että myös lapsille on muodostunut tiettyjä koristeita, jotka pitää olla esillä.
    Jännittävää joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  94. No huh..huh..kun meinasin missata sun ihanan arvonna..otan osaa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla arvoilla ja lisäarvontaan myös etc...

    Mun joulusta tekee joulun, hyvä ruoka, rauhallinen ja hämyisä tunnelma, kynttilät ja joulusuklaa..hih.hih..

    Halit täältä sulle!

    VastaaPoista
  95. lukijana mukaan ihanaan arvontaan.
    Joulu tulee aina vaikkei mitään tekisikään.

    VastaaPoista
  96. Osallistun pikkujouluarvontaan yhdellä arvalla. Joulu tulee pikkuhiljaa ja lasten kanssa se odottamisen ilo monionkertaistuu. Toisinaan keretään tehdä ja laittaa enempi, toisinaan vähempi, mutta siinäpä seikka, joka ei joulun sanomaan ja tunnelmaan loppujen lopuksi vaikuta millään lailla. Ihanaa joulun odotusta!:)

    -Kristiina, k.peni@luukku.com

    VastaaPoista
  97. Jouluun valmistautuminen on kaikkein ihaninta. Itse jouluaatto menee niin nopeasti. Jouluisia tunnelmavaloja olen jo kotiin viritellytkin ja piakkoin hiipivät piilostaan myös Mailegin Nisset.

    Ihanaa joulun odotusta!

    Päivi (paivijj@jippii.fi)

    VastaaPoista
  98. Oi miten ihana arvonta, mukana yhdellä arvalla ja mukana myös lisäarvonnassa :)

    Joulussa on parasta valmistautuminen, kodin koristeleminen, kynttilät, hämyinen valaistus ja tietysti itse joulun aikana se perheen kanssa yhdessä olo, kellään ei ole kiire mihinkään.

    Tunnelmallista joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  99. Yhdellä arvalla mukaan...olen ruokabloggaaja,joten Joulunakin on aika tärkeä osa ruoalla/leivonnaisilla ;) Kaikki tämä käynnistyy oikeastaan Jouluvalojen laittamisella sireenipuskaan,aina 1.11,sitten ensimmäisenä adventtina sytytellään lisää valoja ja kyntteliköt :)Yritän luoda samaa tunnelmaa,mitä oli omassa lapsuudessa kodissa...tuoksut,ihana lämmin tunnelma,kiireettömyys,Joululaulut,tämä kaikki oman perheen traditioden kanssa...Rakastan Joulua <3

    VastaaPoista
  100. Kahdella arvalla mukana + lisäarvonta. Joulusta tekee ihanan ehdottomasti joulun tuoksu ja se että saa olla perheen kanssa. Pulkkamäki joulupuuron jälkeen, lahjat saunan jälkeen....Ihanat jouluiset elokuvat. Jostain kumman syystä Harry Potter-leffat on monena jouluna kuuluneet aattoiltaan. Saattaa johtua siitä, että leffa aina löytyy jonkun paketista :D

    VastaaPoista
  101. Oi, mikä ihana blogilöytö!!! :) Kahdella mukana. Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  102. Ihana blogi, kiitos ♥ yhdellä ja lisällä mukana :)

    VastaaPoista
  103. Joulun tekee perheen läsnäolo ja totutut aattorutiinit: puuro, telkkarin Lumiukko, kävely ulkona, sauna, jouluruoka ja lahjat kuusen ääressä.

    Yksi arpa.

    VastaaPoista
  104. Uusi lukija ilmottautuu mukaan arvontaan :) Joulun tunnelma itselle syntyy kun saa pikku hiljaa koristella kotia ja sytytellä kynttilöitä illan hämärtyessä.

    VastaaPoista
  105. Minulle joulun tekee yhdessäolo perheen kanssa, kaunis jouluinen koti, joulukuusi, kynttilät, hyvä ruoka. Joulusauna ja haudoilla käynti.
    Yhdellä arvalla mukana.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla ihanaan arvontaan mukaan!
    Joulun minulle tekee kynttilät, erilaiset tuoksut (piparit, glögi, kinkku jne.) ja tietenkin kiireetön aika perheen kanssa!
    Parhaat joulumuistot liittyvät ehdottomasti lapsuuteen ja suvun yhteisiin jouluihin mummolassa <3

    VastaaPoista
  107. Kuusi tuo joulun. Yhdellä arvalla mukana. Ensivierailulla ihastuttavassa blogissa, täytyy palata ajan kanssa.
    Kaisa

    VastaaPoista
  108. Joulun minulle tuo tuoksut ja kynttilät, yhdessä vietetty aika ja joululaulut. :) Ihan parhaimpia muistoja on lapsuuden joulut, vaikka jokainen joulu on tietenkin erilainen :) Olen aina pitänyt joulusta!

    VastaaPoista
  109. Meille joulun tuo kynttilät ja ihant jouluherkut. Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  110. Joulutunnelma tulee musiikista ja kynttilöistä, sekä yhdessä olosta! :)

    Lukijana mukana arvonnassa! :))

    VastaaPoista
  111. Joulusta tekee joulun leipomuksien tuoksut, joulukuusi ja lumi! :)
    Mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  112. Kappas tälläinenkin blogi löytyy, liityin tietty heti lukijaksi!! Ja yhdella arvalla mukana + lisäarvalla.
    Ja mun mieleen on jäänyt sellainen joulu, kun sain kauan toivomani nukkekodin ja sisko oli miehensä kanssa tehnyt huonekalut ja tekstiilejä siihen. Lisäksi ihania ostohuonekaluja oli mukana ja valot!! se oli vuonna n. 1977 tai muutama vuosi eteenpäin.

    VastaaPoista
  113. Hei,

    Joulun tunnelma alkaa jo ensimmäisistä joulukoristeista, jotka laitan itsenäisyyspäivänä. Piparien tuoksu, pienet joulukääröt, musiikki, tontut, jotka vilahtelevat ikkunan takana...

    Siitä syntyy minun joulumieli.

    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  114. Osallistun yhdellä ja olen julkinen lukija :) Tutustun tässä ekaa kertaa blogiisi ja vaikuttaa hyvältä, piti heti liittyä lukijaksi. Joulussa parasta on tunnelmointi ennen aattoa. Aatto tahtookin olla jotenkin pettymys, selkeästi parasta on vain se joulun odottaminen ja kynttilät :)

    VastaaPoista
  115. Uutena julkisena lukijana osallistun yhdellä arvalla ja lisäarvontaan. :)

    Mun joulu alkaa pienen pienistä sisustusjutskista ja todellinen joulun odotus ja valmistelut itsenäisyyspäivänä kun leivotaan joulupiparit ja tortut. Se on perinne ollut ihan pikkutytöstä asti ja sitä tulee jatkettua :)

    VastaaPoista
  116. Yksi arpa -kiitos! :)

    Joulussa parasta on se itse rauhoittuminen ja kiireen unohtaminen pieneksi hetkeksi, perheen kanssa tietenkin!

    VastaaPoista
  117. Yksi arpa + lisäarpa. Joulussa on ihaninta tunnelma - joulun taika.

    VastaaPoista
  118. Yhdellä arvalla mukana. Parhaat muistot ovat jouluista, kun olin itse pieni ja mummulassa joko suvun kanssa vietimme joulua siellä. Toinen ihana muisto on, kun oma poikani oli pieni... joulun tekeminen yhdessä ja siitä nauttiminen. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  119. Hei!Kahdella arvalla mukana..
    Joulumieli syntyy siitä, kun keskittyy säntäilyn sijaan nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta. Siinä kaikki, mitä jouluun tarvitaan.
    Terkuin, Saara

    VastaaPoista
  120. Lukija+ lisäarvonta. Joulun odotus alkaa lasten kanssa leipomalla piparitalo.

    VastaaPoista
  121. Jouluun kuuluu hyvä ruoka, Lumiukko-piirretty ja oma perhe.
    Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  122. Jouluun kuuluu hyvä ruoka, Lumiukko-piirretty ja oma perhe.
    Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  123. Heippa,
    Aivan mahtava arvonta joten osallistutaan yhdella arvalla mukaan.
    Todella kaunis blogi muuten sinulla!
    Joulussa ihaninta on odottaminen ja "jouluhössötys". Toki hyvät ruoat, tunnelta, musiikki ja joulukukat tulee heti perässä :)

    t. Lexa

    VastaaPoista
  124. Joulu tulee tekemällä eli pikkuhiljaa laitellaan valoja ja joulukoristeita, teen kortit ja lahjat, mutta tietenkin joudun osan ostamaankin. Joulu rakentuu kaikista noista jutuista ♥.

    Kahdella arvalla mukana ja vielä lisä arvonnassakin ;o)

    VastaaPoista
  125. Yksi arpa ja julkisen lukijan lisäarpa, kiitos. Joulun tunnelmaan virittäytyminen taitaa alkaa todenteolla tänään, josko kävisi konsertissa kuuntelemassa ensimmäisiä jouluisia sävelmiä. Siitä se lähtee!

    VastaaPoista
  126. Kahdella arvalla mukana ja lisäarvonnassa:)

    Voi, on ollut monen monta ihanaa joulunaikaa, varsinkin lasten ollessa pieniä, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että ollessani itse alle kouluikäinen näin ihan oikean joulutontun, se kurkkasi ikkunasta ja kuinka iloinen olinkaan!

    VastaaPoista
  127. Hei, kiva kun osallistuit arvontaani.

    Minä osallistun kahdella arvalla ja lisäksi kait lisäarvontaan.

    Parhaat joulut ovat olleet ne, kun lapset olivat pieniä ja myös oman lapsuuteni joulut.Nyt tuntuu, kuin kaikilla olisi niin kova kiire ja se jouluun rauhoittuminen on unohtunut.
    Minusta on ihana laittaa joulua ja koota suku meille syömään.

    VastaaPoista
  128. Paras joulu minulle on sellainen kun ei tarvi olla töissä ja saa olla läheisten seurassa. Omalla alallani se ei ole itsestäänselvyys. Arpajaisiin osallistun yhdellä + lisäarpa kiitos!

    VastaaPoista
  129. Ihana palkinto, mukana ollaan 2+1 kertoimin :)

    Minun joulustani tulee joulu vain sen joulunalus ajan takia. Se joulun tekeminen, lahjojen paketointi ja odottava tunnelma on parhautta :) <3

    VastaaPoista
  130. Yhdellä arvalla mukana..
    -Jonsku-

    VastaaPoista
  131. Mukana yhdellä arvalla.
    Olen myös julkinen lukija :)
    Lahjojen ostelu ja jouluruokien teko.

    VastaaPoista
  132. Minua kohti joulu tulee kirkkovuoden kulun mukaan. Viime sunnuntai oli kirkkovuoden viimeinen ja ensi sunnuntai eli ensimmäinen adventti on kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai. Elän koko vuoden intensiivisesti, en vain joulunaikaa vaan myös arki ja paastonaika kuuluu vuoteeni mutta joulu on kyllä vuoden parasta aikaa ♥
    Minulle joulussa tärkeintä on rauhallisuus, rakkaus ja joulun tarkoituksen muisteleminen.

    Haluaisin osallistua arvontaan kahdella arvalla. Lisää ajatuksia joulusta kirjoitin kaksi vuotta sitten jouluna: http://sukeltelija.wordpress.com/2009/12/25/joulua-2009/

    Ihanaa joulunalusaikaa!!
    *sukeltelija

    VastaaPoista
  133. Ihanata Joulun Odotusta sinulle täältä Jäälistä!

    Joulu tulla jolkottaa hitaasti perheeseemme, leipomuksilla, askarteluilla ja lahjan valmisteluilla.. Aloitamme ensimmäisenä adventtina jolloin kaivamme esille joulu koristuksia (lasten askartelemia vuosien varrelta.. kyllä vanhimmilla (16-20 v tytöillä) on hauskaa katella eskari-iässä tehtyjä tonttuja ;))

    -marru

    VastaaPoista
  134. Hei,

    Meillä joulun tekee lapset. Jotenkin lasten innokkuus ja usko siihen kaikkeen jouluun liittyvään (pukki yms.) saa omankin mielen jouluiseksi.

    Joulun valmistelut aloitettu viikonpäivät sitten laittamalla jouluvaloja niin sisälle kuin uloskin. Lahjoja hankittu jo hyvissä ajoin marraskuun alkupuolella ja piparitaikina odottaa pakastimessa leipojaansa.

    VastaaPoista
  135. Ai niin ja tosiaan, siihen arvontaankin siis osallistun... :)

    VastaaPoista
  136. Kahdella arvalla mukana!
    Olen julkinen lukijasi.
    Minulle joulusta tekee joulun juuri se valmistautuminen juhlaan. Joulusiivous on meillä tärkeä perinne ja se ehdottomasti kuuluu jouluun. Parasta on joulupäivänä, kun koti on kaunis, ruokaa on kaapit täynnä eikä tarvitse tehdä mitään, olla vaan ja nauttia.

    VastaaPoista
  137. Uusi lukija yhdellä arvalla + liäarvonnassa lukijana mukana!
    Joulun tekee valmistamisen riemu: hankitaan lahjoja, paketoidaan, tehdään ruokia, koristellaan, laitetaan koristeita, kynttelikköjä. Silloin on Joulu, kun herätessä nenään tulvii kinkun tuoksu ja tietää, ettei enää puutu kuin rakkaat ihmiset ympäriltä. <3

    VastaaPoista
  138. Arvalla mukana =) Parasta on itse jouluun valmistautuminen, sisustaminen, lahjojen paketoiminen ja herkkujen tekeminen.

    VastaaPoista
  139. Hei Liisa

    Onneksi ehdin arvontaan mukaan ja mahduin sillä täällä onkin paljon osallistujia.

    Osallistun kahdella arvalla ja vielä lisäarvontaan yksi arpa.

    Kiitokset kivasta kommentista.Olet kyllä niin ihana,kun jaksat käydä laittamassa kommenttia,vaikka itse olen ollut aika "laiska" siihen viime aikoina.Mutta parannan tapani,kunhan työkiireet hellittää.

    VastaaPoista
  140. Yksi+lisäarpa minulle kiitos :)

    VastaaPoista
  141. Blogiasi katselen ja luen innolla.
    Jouluihminen kun olen, valmistelen joulua jo hyvissä ajoin. Kuusenkin koristaisin, joka muu perhe antaisi luvan näin 25.11.
    Olen mukana arvonnassa yhdellä kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  142. Parasta joulussa on jouluvalmistelut marraskuusta alkaen :)
    Yhdellä arvalla mukaan.
    Ja olen julkinen lukija =)

    VastaaPoista
  143. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla + lisäarvontaan.

    Minulle tärkeintä joulussa on tunnelma ja joulun odottaminen. Joulu itsessään hurahtaa niin nopeasti ohi, joten mielestäni jouluvalmisteluista ja tunnelmasta on tärkeää nauttia :)

    -Marikki

    VastaaPoista
  144. Upea arvonta, johon osallistun mielelläni kolmella arvalla!
    Minun jouluni tekee hyvä ruoka, sukulaiset ja ystävät, rauhoittuminen... kaikki perusperinteinen. En ole oikein joulukoristeiden ja krääsän ystävä. Tänä vuonna puhuttelevat erityisesti luonnonmateriaalit kuten oksat, risut ja kävyt - niin ja tietty ne somat pikkuiset kärpässienet! ;)

    VastaaPoista
  145. Osallistun yhdellä arvalla. Näin pikkujouluviikonlopun aamuna meillä on pikkukinkku uunissa ja munkkeja paistumassa... sellainen pyhät tapaa toisensa -meininki..

    VastaaPoista
  146. Yhdellä arvalla osallistun, kun en vaan osaa (kokeillut monet kerrat...huoh!) linkittää.... Ihan käsi siis oon tässä(kin) asiassa :)

    Joulusta tekee Joulun läheiset joista nyt valitettavasti se yksi erittäin tärkeä puuttuu, mutta yritän saada edes jonkinlaisen fiiliksen Jouluun tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
  147. Osallistun ihanaan arvontaan yhellä (1) arvalla kommentoijana +
    Lisäarvontaan lukijana :)

    Mukavia jouluja oli kun vuosikausia/vuosikymmeniä iso suku kokkoontu (lähemmäs 90) nyt jo edesmenneen isoisoäitin luo viettään jouluaattoa Lappiin :)

    Nykyään mulle Jouluilon/-tunnelman tekkee se, että entisenä vuorotyöläisenä saan viettää nykyään kaikki joulut kotona rauhassa pienen perheeni kanssa, ja valmistautuminen jouluun pikkuhilijaa ilman stressiä :)

    VastaaPoista
  148. Osallistun kahdella arvalla. Laitan linkin tänne http://alisan_nukkekodissa.vuodatus.net/ ja tänne http://tildastyledaydreams.blogspot.com/

    Minun on pakko myöntää, että en ole ihan hirveä joulufani. Olemme aikaisemmin tehneet molemmat vuorotyötä, mutta nykyään enää vain mieheni saattaa lähteä jouluaatoksi töihin. Joulutunnelmaan laskettelemme yksinkertaisilla asioilla, kuten joulukalenterin luukkuja avaamalla, piparien leipoimisella, joulukorttien askartelulla, jne. Lahjat pyrin hankkimaan jo marraskuussa, koska kauppojen ruuhkat ahdistavat.

    VastaaPoista
  149. Onneksi vielä ehdin arvontaan mukaan!!!
    Kahdella arvalla onneani koitan..☺

    Jouluuni kuuluvat rauhoittuminen perheen kesken, (nyt se jo onnistuu, kun lapset ovat isoja) joululaulut ja hautausmaalla käynti..

    VastaaPoista
  150. Paras joulumuistoni on viime vuodelta, kun vietimme ensimmäistä joulua omassa kodissamme. Vedin kauheat kilarit ja mökötin lähes koko joulukuun kun puoliso sanoi, ettei meille tule mitään joulukuusta, sillä hänen mielestään oli ihan älytöntä maksaa useita kymppejä jostain luontokappaleesta. Neljä päivää ennen joulua takapihallemme oli kuitenkin ilmestynyt maailman kaunein, tuuhein ja varmasti rakkaudella valittu kuusi<3

    Mukana yhdellä arvalla ja lukijana osallistun myös lisäarvontaan.

    VastaaPoista
  151. mukana mahdollisimman monella - linkittävänä kommentoivana lukijana. :)
    Joulussa on ihanaa juuri se tunnelman luominen pikkuhiljaa lasten kanssa, koristelut, askartelut, leivonnat. sekä puolison kanssa yhdessä suunnitella mitkä on niitä rakkaimpia jouluperinteitä joita me haluamme lapsiemme joulumuistoiksi ja perinteiksi jatkaa.

    VastaaPoista
  152. Minun joulusta joulun tekee se ihana odotus, joulun laitto kotiin, leipominen, kuusen koristelu, joululaulut ja ihana aatto :)

    yhdellä arvalla mukana molemmissa arvonnoissa :)

    VastaaPoista
  153. Lasten syntymän myötä joulusta on tullut ihana juhla jota innolla aina odotetaan. Yhdessä koristellen ja kynttilöiden tuikkeessa sekä takan lämmössä lähimpien seurasta nauttien...

    Yhdellä arvalla mukaan, sulla on niin ihana koti ja blogi
    -Katih

    VastaaPoista
  154. yhdellä mukana+lisäarvonta
    hyvä ruoka ja yhdessä olo tekee joulun.

    VastaaPoista
  155. Yhdellä mukana sekä lisäarvonnassa (vanhana) lukijanasi. Joulusta tekee joulun perhe ja tutut jutut; asiat jotka toistuvat samalla tavalla vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
  156. Osallistun arvontaan 2:lla arvalla, ja lukijaksikin itseni klikkasin joten lisäarvontaan mukaan myös :) Minulle eniten mieleen lapsuuden jouluista on jäänyt kuusen koristelu aatto aamuna, muistan vbielä minkälaisia ne omat lempikoristeet oli. Joululaulut on minulle erittäin tärkeitä, yhdessäolo ja ne ihan perinteiset jouluun kuuluvat asiat :)

    VastaaPoista
  157. Vietän ensimmäistä joulua omassa tuvassamme, ja koko perheemme saapuu jouluvierailulle. Olen jo asettanut ensimmäiset olkikoristeet hirsiseinille, ja leiponut ensimmäiset piparkakut koska en malta enää odottaa. Vanhan saunan lämpö, hyvä ruoka, perhe, lemmikit ja oma tupa -siitä se jouluperinne käynnistyy.
    Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  158. Yhdellä arvalla mukana!
    Joulussa on mukavinta sen odottaminen ja jouluvalmistelut<3

    Ellis

    VastaaPoista
  159. Osallistun 2 arvalla. Ihana palkinto:) Tulin tustumaan blogiisi, kivalta näyttää, tutustun vielä paremmin.

    VastaaPoista
  160. Joulusta tekee joulun siisti koti, hyvä ruoka ja rakkaimpien läsnäolo. Niin yksinkertaista, mutta silti joulu joka vuosi vähän aiheuttaa stressiäkin, höh. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla, upea esine palkintona.

    VastaaPoista
  161. Ihanat kirjaimet, yhdellä mukana. Joulun tekee odotus, pitää malttaa rauhoittua tarpeeksi ajoissa ja alkaa todella odottamaan joulua, jolloin ehtii nauttia riittävästi..

    VastaaPoista