perjantai 20. huhtikuuta 2012

Viikonlopun turinoita

Ajattelin vain tulla toivottamaan hyvää viikonloppua :)
Ja jotta postauksesta ei tulisi pelkkää jutustelua, ajattelin laittaa teille muutaman "lähikuvan" olkkarista. Viime viikolla postaamani olkkarin muutoskuvat olivat oikeastaan kaikki vähän kokonaisvaltaisempia, joten laitetaan nyt vastapainoa niille ;)

Nämä vanhat tikapuut löytyivät anopin kellarista viime vuonna ja ne ovat mieheni isoisän remppatikkaat. Putsattiin vain enimmistä rakennuspölyistä ja hämähäkinseiteistä. Lesti on vanhempieni mökin löytöjä.


Äitini tulee huomenna! Olen ihan älyttömän onnellinen :) Olen asunut pian 8 vuotta Saksassa, ekat pari vuotta podin kamalaa koti-ikävää Suomeen. Nykyisin kotini on täällä, mutta ikävä Suomen rakkaita ihmisiä kohtaan kaihertaa silti aika ajoin. Kaikkeen tottuu, niin myös tähän välimatkaan ja harvempiin näkemisiin. Onneksi on puhelimet, skypet jne. Viime aikoina olen kuitenkin ikävöinyt perhettäni ja rakkaita ystäviäni enemmän.


Onneksi on ihania ystäviä täällä Saksassakin. Kuten naapurini, joka taas tänään yllätti iloisesti. Kiva, että olet olemassa -ruusut eivät voisi tästä suloisemmiksi muuttua :) En löytänyt sopivan kokoista maljakkoa tai kannua, joten laitoin ne tuohon kapeahkoon ja korkeahkoon saviruukkuun. Aika kivat siinä mun mielestä...




Äiti meni mainostamaan puhelimessa Stockan Hulluja päiviä alkuviikosta. Minä tyttö sitten seikkailin nettikuvastossa tovin jos toisenkin ja pistin äidille tilausta tulemaan. Peipponen saa ainakin kivoja kesävaatteita ja Crocsit. Tykkään kovasti Benettonin lastenvaatteista, mutta normihintaisena niitä ei useinkaan tule ostettua. Niinpä iloitsin suuresti, että Hulluilla päivillä oli mm. t-paitaa, tunikaa ja mekkoa edullisesti tarjolla. Noh, ehkäpä se mummi jonkun mekon niistä antaa tytölle tuliaisenakin ;) 


Itse olin jo alkuvuodesta haaveillut Vilan tai Vero Modan kevättakista, mutta jäi sitten ostamatta, kun kaikki kivat maksoivat lähemmäs satkun ja sattui olemaan muitakin, tärkeämpiä rahareikiä samaan aikaan... En ole vuosiin ostanut välikausitakkia, mennyt vaan vanhoilla kaudesta toiseen. Nyt sattui niin, että molemmilla merkeillä oli mieluisat takit tarjouksessa ja sain nyt siis kaksi takkia huimaan 55€ yhteishintaan! Nyt on taas takkeja muutamaksi kevääksi ja syksyksi :) 

Ikkunanpokakin on "meidän" mökiltä, sitäkin vain vähän rapsuteltu...


Huomenna mulla on iltavuoro. Peipposen tarhassa on isä-lapsipäivä, eli mies menee tytön kanssa aamupäiväksi weisswurst-aamiaiselle ja askartelemaan päiväkotiin :) Illalla, kun tulen kotiin, on sitten jo  äitinikin meillä kotona odottamassa. Sunnuntaina mulla on yövuoro, mutta sitten saan nauttia koko viikon vapaista. Ja onhan ne sunnuntai ja maanantaikin yötöiden ansiosta kokonaisia. Yksi päivä menee kyllä vähemmilläkin unilla. Äidin kanssa on tarkoitus käydä vähän vanhojentavaroiden kaupoilla... Ja varmaan kyllä vähän uusienkin, hih ;) Itselläni on kyllä nyt noiden Hullujen päivien ostosten jälkeen pussin nyörit taas tiukasti kiinni, mutta musta on kiva olla äidille makutuomarina. Iloitsen hänen tekemistään löydöistä melkein ihan yhtä lailla ;)


Jäi muuten viime viikonloppuna kirpparit väliin. Täällä on vaan satanut. Tänään tuli jopa rakeita taivaan täydeltä! Nytkin sataa. Noh, elän siinä toivossa, että kesästä tulee sitäkin parempi sitten. Viimeset pari vuotta on nimittäin jo huhtikuussa ollut helteitä ja sen ansiosta kai sitten varinaiset kesäkuukaudet saatu tosi nihkeästi aurinkoa. Parempi näin :)

Ihanan paljon jo tullut arvontaan osallistumisia! On ollut kiva lukea teidän kesäkeittiöistänne, tai haaveistanne niiden suhteen. Tervetuloa myös uusille lukijoille! Käyhän kurkkaamassa edellinen postaus, jos et vielä ole osallistunut.

Nyt toivotan hyvää viikonloppua kaikille tänne kurkistaville! Kiva, kun olette siellä :)

Terkuin Liisa

22 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia - suloiset aarteet ja hurmaavat ruusut!

    Ihanalta kuulostaa suunnitelmat Äitisi kanssa, takuulla saatte kaikki viettää ikimuistoisia hetkiä yhdessä! ♥

    Iloa viikonloppuunne & tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Pakko kommentoida noista hulluista päivistä sen verran, että olen ne jo vuosikausia kiertänyt kaukaa, tänään taas muistutin itseäni MIKSI!
    Olen systerille ostanut Hagmannin retron kesäkattilan ja himoitsen sitä itsellenikin Lillaan, tänään se sitten oli tarjouksessa -joten pakkohan mun oli mennä!

    Aikani kiertelin ja etsiskelin...ei missään.
    Kysyin yhdeltä myyjältä missä niitä on vai onko missään, sain vastauksen että en ole ehtinyt katsoa!!!

    PRKL! Olisin katsonut kyllä itse jos olis edes tiedetty kertoa MISTÄ!
    Saman totesi töissä tänään jokunen muukin, kukaan ei tiedä siellä missä mitäkin on vai onko missään...eikä ketään tunnu kiinnostavankaan!
    Että se Stockan palvelusta.
    Pitäköön hullut päivänsä, minen sinne sitten edelleenkän mene.

    *ilman kattilaa ollaan*

    mukavampia päiviä sulle, ja toivottavasti saat ne, mitä tilasitkin :)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten ihania yksityiskohtia kuvista taas löytyykään...vanhaa, rustiikkista, vaaleaa... Tykkään tosi paljon ♥ Ihanaa, että saatte äitisi luoksenne ♥

    VastaaPoista
  4. Voi mitä ihania kuvia ja tunnelmia! <3
    Ihanaa yhteistä aikaa äitisi kanssa!=)

    VastaaPoista
  5. Pakko tulla pikaisesti moikkamaan. Vieraat tulossa reilu tunnin päästä ja vielä on lattiat ja wc pesemättä:O

    Kiva kun äitisi tulee nyt käymään, Peipponenkin on varmsti aivan innoissaan:) Ja voihan sitä itsekkin pieniä edullisä löytöjä tehdä, vaikka olisikin vain makutuomarina;)

    Minäkin katselin "Hullujen" kuvastoa, mutta lähimpään on matkaa 300 km:( joten se jäi sitten haaveiluksi.

    Nyt avsta näin arvontasikin. Yritän illallä käydä sinne kommentoimassa, nyt on ihan pakko alkaa siivoamaan.

    Oikein ihania päiviä teille!!
    Ja jos se yhtään lohduttaa, niin täälläkin on tosi p***kat säät:(

    VastaaPoista
  6. Kyllä on taas kauniita kuvia, aivan ihania yksityiskohtia kotinne täynnä <3 kauniita jokainen, mutta nuo tikkaat iski sydämeen :)

    Täällä on säät ollut aivan kamalia. Ehdin jo itse vaihtaa kevät takkiin ja baltsuihin, kun eilen sitten tuli taivaan täydeltä lumiräntää. Nyt on taas maa valkoisen lumen peitossa. Arrg!

    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia,ihanaa kun mummi tulee käymään.Käyttekö itse usein Suomessa?Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuus noita kuvia...kaunista.

    Sinulla onkin mukava viikko edessä, kun saat äitisi kylään...:)

    Oikein hyvää viikonloppua ja ensiviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  9. Ihania lähiotoksia!

    Ihanaa kun saat äitisi sinne ja vielä ihanien ostosten kanssa :)

    Terkkuja töistä, olen täällä huilaamassa, heh!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia niin lämminhenkisiä <3 Kiva että saat äitisi kyläilemään sinne =)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia jälleen ! Mukavia hetkiä äitisi seurassa ♥

    VastaaPoista
  12. Ihanaa aikaa sinulle perheesi kanssa:)

    VastaaPoista
  13. Kiva kun äitisi tulee teil kyl se helpottaa ikävää, kun saa eres sit joskus nährä ♥ Mul oli joku 7-vuot sit ostettu välikausi takki ja olen sitä vihannu haha..No en ol mikkä kaikist helpomma malline ku olen nii kurvikas mut sattumalt löysin Seppäläst xl-mallistost, just mul tehry takin ja se oli 70.- e mut menee sit taas mont vuot ♥ Mul kyl onkki semmone et jos löyrän mun kroppaan hyvät housut tai taki ni kannattaa sit ostaa ku se ei ol mikkä helppo tehtävä ;)

    VastaaPoista
  14. Ruusut käy sinne teille kuin nenä päähän.Ja just nuo kauniin väriset=)
    Kauniita vanhoja aarteita ja muistoja sinullakin on siellä kotona.Varmaan mahtavaa saada oma äiti sinne!Nautinnollisia hetkiä teille=)

    VastaaPoista
  15. Täällä ollaan etelän lämmössä! Kivaa on ollut, mut arvaa odotanko vapun jälkeistä viikkoa..;) ja crocseja on tiedossa enemmänkin, hih! Kauniita sun kuvat taas.. Huoh! Laitan sulle meiliä kun tullaan kotiin! Mukavia hetkiä rakkaan äitisi kanssa, pitäkää kivaa rakas ystäväni! Halauksin, Marika

    VastaaPoista
  16. Täällä ollaan etelän lämmössä! Kivaa on ollut, mut arvaa odotanko vapun jälkeistä viikkoa..;) ja crocseja on tiedossa enemmänkin, hih! Kauniita sun kuvat taas.. Huoh! Laitan sulle meiliä kun tullaan kotiin! Mukavia hetkiä rakkaan äitisi kanssa, pitäkää kivaa rakas ystäväni! Halauksin, Marika

    VastaaPoista
  17. niin kauniita kuvia <3
    mä en ole niin hullu että niille päiville lähtisin :D

    Ihana että saat äitisi sinne:) kyllä omia läheisiä aina vain kaipaa ja ikävöi<3

    Ihanaa yhteistä aikaa!

    VastaaPoista
  18. Ihania, kauniita aarteita! :)

    Nauttikaahan yhteisistä hetkistä äitisi kanssa! <3 Mulla oli pari viikkoa sitten sisko poikansa kanssa käymässä Norjasta. Muutaman kerran vuodessa nähdään, tiedän mitä ikävä on!

    VastaaPoista
  19. Ihanat, upeat tikkaat! Onpa kiva, että äitisi on käymässä, kivoja päiviä teille :)

    VastaaPoista
  20. Niin kaunis tämä blogi. Ihanaa aikaa äidin kanssa! :) Olen sellaista ikävöivää sorttia ja tuli melkein pala kurkkuun tekstistä, vaikka ihan kotimaassa läheisten lähellä olen ;)

    VastaaPoista
  21. Käytkö kurkkaamassa blogiini, sinua odottaa siellä pieni tunnustus! ♥
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  22. Ihania kuvia, teillä on niin kaunista!
    Toivottavasti äitin kanssa on mukavia päiviä! :)

    VastaaPoista