sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kesälomalla ja sisustusmarkkinoilla

Piiiiitkästä aikaa pääsin/ ehdin koneelle laittamaan pikakuulumiset kesälaitumilta ;)
Tulin jo kesäkuun puolella Suomeen Peipposen kanssa, mutta jouduin heinäkuun alussa vielä piipahtamaan töiden merkeissä Saksassa. Asian hyvä puoli oli se, että sain vietyä matkalaukullisen ja yhden käsimatkalaukullisen verran aarteita mökiltä kotiin Saksaan :) Niistä lisää, kunhan olemme kotiutuneet! Mieskin oli kyllä jo siinä vaiheessa saapunut Suomeen lomailemaan. Nyt olemme viehdoin koko perhe täällä ja olemme jo kaikenlaista kivaa ehtineet touhutakin.

Ennen miehen tuloa, vietimme pari päivää mökillä. Tyhjensimme ja hyvästelimme sen. Nyt se on uusien omistajien uusi koti. Mökillä nautimme tietenkin viimeisistä löylyistä vanhassa puusaunassa ja paistoimme muurikalla viimeiset letut pihamaalla. Uskotteko, jos sanon, että letut eivät ole koskaan olleet niin herkullisia?!

Uitukin on, ainakin Peipponen, jokaisen tilaisuuden tullen :) Miehen kanssa emme kyllä vielä ole käyneet reisiä pitemmällä kastautumassa. Peipposelle löytyi muuten toi kuvassa oleva Name it:n uikkari -50% alesta... Ja paljon muuta ihanaa vaatetta samaisesta kaupasta...eli shoppailemaankin ollaan jo vähän keretty ;)


Tällä viikolla vietimme ihanan yönseudun Kirkkonummella blogiystävän, Marikan luona. Näissä maisemissa sielu lepäsi, eikä olisi malttanut pois lähteä... Laitan toisella kertaa lisää kuvia Marikan kauniista kodista!



Viime yön vietimme Helsingissä ystäväpariskunnan luona. Peipponen oli siskoni perheen luona yökylässä ja sen olikin tytön eka kerta ilman vanhempia yökylässä jossain muualla kuin isoäitien luona. Hienosti oli mennyt ja Peipponen oli ollut tosi kiltti ja reipas tyttö :) Tänään, kun hänet haimme, saimme kuitenkin kokea nahoissamme miehen kanssa, että olimme neidin "hylänneet". Mutta se on varmaan ihan normaalia tuon ikäiselle. Ilta menikin sitten taas pakkaillessa, eikä tyttö olisi millään malttanut käydä nukkumaan, sillä huomenna on jännä päivä edessä! Olemme nimittäin lähdössä viikoksi ystävien ja sukulaisten luo eri puolille Suomea. Huomenna kuitenkin vielä oman porukan kesken, ekana matkakohteena Muumimaailma!

Loppuviikosta olemme sitten Tampereen seudulla ja ensi lauantaina Villa Blanco-blogin Kristan perheen luona kyläilemässä ja Kristan sisustusmarkkinoilla Orivedellä! Tervetuloa sinne kaikki mukaan läheltä ja kaukaa! Ihana tilaisuus päästä tutustumaan Kristan uuteen sisustuspuotiin sekä tekemään upeita sisustuslöytöjä markkinoilta!


Sisustus Villa Blanco
Venehojantie 18, 35100 Orivesi
p.0405050278

Arkisin klo 10-17
la-su klo   12-15


Villa Blancon sisustusmarkkinat yllämainitussa osoitteessa ensi lauantaina eli 14.7.!!! Toivottavasti tapaamme siellä!

Nyt toivottelen kaikille ihanaa heinäkuun jatkoa!!! Bloggailen ja viestin taas teidänkin blogeihinne viimeistään heinäkuun lopulla :) Nyt en ole taas hetkeen lainkaan, tai ainakin hyvin satunnaisesti netin äärellä... Voikaa hyvin!

Terkuin Liisa

17 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa ja aurinkoista lomaa teille <3

    VastaaPoista
  2. Tooooosi kiva kuulla sun kuulumisia "pitkästä aikaa" vaikka tiedäthän sä sen ettei täältä mihinkään kadota vaikkei rouvasta vähään aikaan mitään kuuluisikaan;)Ja älyttömän pöllöähän se olis koko ajan koneella roikkua nyt kun kesä on kauneimmillaan ja kaikenlaista ihanaa lomapuuhaa tiedossa,onpahan sitten loman loputtua aiheita postauksiin:)
    Kaikenlaista mukavaa on puuhattu täälläkin niinkuin myös siellä,saas nähdä mitä kaikkea kivaa kesä tuo vielä tullessaan...
    Satavarmasti oli maukkaimmat letut ikinä,varmasti myös hieman haikeat tunnelmat,oisko se haikeus sitten ne letutkin maustanut:)
    Ihanaa lomanjatkoa sulle ihanainen perheinesi,nauttikaa nyt "varastoon asti",kesä on kerran vuodessa vaan<3

    VastaaPoista
  3. Mukavankuuloisia lomasuunnitelmia teillä. Kun olet Orivedelle menossa niin poikkeahan Orikirppiksell. Siellä on sisustuskahvila, jossa on Thelma´sin ompeluksia myynnissä =D

    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi, muurinpohjalettuja...ja mansikoita - nam. =)

    VastaaPoista
  5. Jo on teillä kaikenlaista kivaa menoa lomaksi!
    Kääk..ai pitää odottaa heinakuun loppuun asti jotta kuulee lisää :D

    VastaaPoista
  6. Ihanalta kuulostaa lomanviettonne, Liisa !

    Peipponen on varmasti nauttinut olostaan, sen huomaa kuvasta ♥

    Voi, kun pääsisi käymään tuolla sisustusmarkkinoilla *huokaus* Ollaan suunniteltu reissua sinne suunnalle nyt lomalla, mutta reissu riippuu säistä ;(

    Ihanaa lomanjatkoa teille kaikille !

    VastaaPoista
  7. Mukavan kuuloisia lomasuunnitelmia :) meilläkin olisi tarkoitus tänä kesänä päästä muumimaailmaan <3

    Toivottavasti pidit arpapaketista:)

    Ihanan rentouttavaa Suomilomaa :)

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla sinusta! Mukavia lomatunnelmia, teillä tuota ohjelmaa piisaa :) Viettäkäähän mukava loma suomenkamaralla. Muumimaailmaan pitää meidänkin pikkuperheen päästä ensi kesänä :) Kuulemisiin!

    VastaaPoista
  9. Oli kyl ihanat 2 pvää teidän kanssa...nyt jo on kova ikävä...mut onnex nähään taas perjantaina Kristan luona...sain Nellinkin hoitoon!!
    viettäkää mukava viikko,soitellaan sitten torstaina,jookos!
    Halit koko perheelle!!
    ikävöiden,Marika

    VastaaPoista
  10. Riemullista lomaa koko porukalle täällä Suomen maassa=)

    VastaaPoista
  11. Varmasti haikea mieli tuosta mökin luovutuksesta...
    Peipposesta on taas niin ihana kuva:)
    Ja oikein ihanaa lomaa täällä kotisuomessa <3

    VastaaPoista
  12. Voi mikä ihana loma teillä...nauttikaa ja keskittykää toisiinne. Kyllä tätä bloggailua ehtii sitten talven pimeinä iltoina ihan tarpeeksi. Nauttikaa Suomen suvesta!

    VastaaPoista
  13. Kauniissa blogissasi visiitillä ensi kertaa. klikkauduin lukijaksi ja tulen toistekin. :)

    VastaaPoista