tiistai 19. huhtikuuta 2011

N.Y.T. Nyt! Alkaa ARVONTA!!!

Vihdoin sain arvontapalkinnon "pakettiin" ja kuvatuksikin, eli nyt alkaa se lupailemani arvonta!

Haluaisin ensalkuun kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita, jotka jaksatte Vaniljaiseen kurkistella, sepustuksiani lueskella ja niin monet vieläpä kommentoidakin :) Joka kerta ilahdun viesteistä ja uusista lukijoista yhtä paljon! Blogini on nyt jotakuinkin kolme kuukautta vanha ja matkaan on lähtenyt tähän mennessä 66 lukijaa! En olisi ikinä uskonut, että näin tulisi olemaan...ainakaan näin nopeasti! 
Aloitin oman blogin jakaakseni sisustamisen ilon muiden saman henkisten kanssa, kuin päiväkirjaa kirjoittaakseni... Tänne kirjoittaessani ja kuvia laitellessani, tulee tunne, että kertoo jollekin tuon kaiken (ja säästää ehkä samalla jonkin verran miesparan korvia, hih ;)). Lisäksi olen saanut monta ihanaa blogiystävää, ja hassua kyllä, vaikkei heitä ole koskaan livenä nähnytkään ja monista ei edes tiedä, miltä he näyttävät, on tunne kuin olisi tuntenut iät ja ajat, että jotenkin vaan synkkaa erityisesti...

Kysyin teiltä jokin aika sitten, kumpi olisi mieluisampi palkinto, jotain uutta, vaiko jokin vanha aarre täältä Saksasta. Kaikki tuohon postaukseen vastanneet olivat vanhan aarteen kannalla. Niinpä lähdin viime torstaina aarteen etsintään...

Tällainen palkintopaketti olisi nyt sitten tiedossa voittajalle...


Kaksi vuoden 1915 syyskuulta olevaa 4-sivuista (!!!) sanomalehteä... Mielestäni nämä vanhat lehdet ovat  tosi monikäyttöisiä sisustuksessa... Kuka käärii kukkaruukkujen koristeeksi, kuka askartelee kortteja tms. kuka laittaa jonnekin esille "ihan vaan koristeeksi"...


Vanhojen tavaroiden kaupasta lähti mukaan aterimia... Haarukka ja veitsi kuuluvat yhteen, ne ovat luullakseni hieman uudempaa tuotantoa (saksalaisen WMF:n sellaista), mutta näyttävät ihanan vanhoilta, ajan patinoimilta. Lusikka onkin sitten varmaan vanhempi... Nyöritin yhteen söpöllä pitsinauhalla :)


Pari vanhaa valokuvaa lähti myös mukaan... Toinen on korttimainen, paksulla pahvilla oleva kuva, jonka tuunasin itse pitsillä ja nauhalla... 


Ja tässä se toinen "tavallinen" kuva, joka pakettiin sujahtaa... 


Löysin myös lisää noita hauskoja, vanhoja joulukuusen kynttilänipsuja. Eli palkintopaketissa 6 kpl niitäkin. Niillä voi kivasti kiinnittää yläolevan kuvan tapaan jotain jonnekin... Käyttää ihan "kynttilänjalkana" tarjottimen tai hyllyn reunassa tai vaikka ihan siellä kuusen oksallakin ;) 
Tai käyttää vaikka kattauksissa lautasen reunassa paikkakortin pidikkeenä...


Paketissa on vielä mukana suloinen sokeriotin, josta en näköjään ollutkaan erikseen kuvaa ottanut, näkyy kyllä ylimmässä kuvassa sekin :)
...ja lisäksi sujautan vielä mukaan pienen kevään värisen (uuden ;)) yllätyslahjan :)

Säännöt ovat samat kuin monilla muillakin, eli kommentti tähän postaukseen 1 arpa. Jos olet lukijani tai liityt nyt lukijakseni sekä jätät kommentin, saat 2 arpaa... Kolme arpa saat, jos edellämainittujen lisäksi liität arvonnastani linkin omaan blogiisi :) 
Linkitykseen saat toki käyttää kuvaa palkinnosta!
Anonyymit, muistattehan jättää nimimerkin!

Arvonta päättyy vappuaattona, 30.4. klo 22:00 Suomen aikaa ja voittajan julkaisen viimeistään seuraavana päivän, eli vappupäivänä.

Ilahtuisin tosi tosi tosi isosti, jos vaivautuisit jättämään arpamääräsi lisäksi kommenttilootaan edes pari lisäsanasta... Kerro vaikka jotain itsestäsi, kevään lempivärisi tai mikä Vaniljaisessa miellyttää eniten :)

Nyt ei muuta kuin kommentoimaan!

Arpaonnea kaikille toivottelee

Liisa 

63 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa, ihana palkinto. Blogisi on ihana ja pidän tavastasi kirjoittaa. Tykkään katsella sisustusratkaisujanne, miten siellä ulkomailla sisustellaan. Jatka siis samaan malliin <3

    VastaaPoista
  2. Mukaan arvontaasi kolmella arvalla. Keväinen lempivärini on raikkaan vihreä :) Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti mukana! Niin ihania ja erikoisia tavaroita!
    Vaniljainen on yksi ensimmäisistä blogeista, johon jäin heti koukkuun. On se vaan niin kiva, että joku muukin tykkää samoista asioista, kun itse.

    VastaaPoista
  4. Vaniljaisessa miellyttää eniten sisustustyyli.Se on juuri sellaista josta minä pidän.Ihania tuunauksia ja löytöjä.
    Vaniljainen on sellainen suloinen blogi,johon on mukava tulla vierailulle ja josta tulee hyvälle mielelle.

    Osallistun arvontaan kolmella arvalla.

    Mukavaa pääsiäisen alusaikaa.

    VastaaPoista
  5. Mukana ollaan kolmella tietysti :)
    Aivan ihana palkinto!! Nuo vanhat lehdet ovat todella kauniita, niinkuin kaikki muukin kuvasssa!
    Mitähän minä sanoisin, mitä et jo tiedä ;)
    Täällä blogissasi vain viihtyy!!!

    Oikein ihanaa pääsiäisviikkoa. Ainakin tänne Suomeen on luvattu todella kaunista säätä pääsiäiseksi:)

    VastaaPoista
  6. Mukana ollaan!
    Sinulla on niin kivoja tuunauksia ja ideoita että tänne on vaan pakko tulla uuestaan kattomaan mitä oot keksinyt/tehnyt! :)
    Suomeen luvattiin +20 pääsiäiseks lämmintä, se on KESÄ!
    Aurinkoisia kevät/kesä päiviä! ;D

    VastaaPoista
  7. Liebe Liisa
    Wunderschöne Bilder! Ich liebe solche nostalgischen Bilder.
    Einen schönen Abend wünscht Dir Yvonne

    VastaaPoista
  8. Käsi pystyssä kahdella arvalla :)

    Kevään väri valkoinen, heh ja blogissasi miellyttää kokonaisuus. Kirjoitustapasi tuntuu niin omalta, että jokainen rivi tulee aina lettua huolella. Ja tietty se sisustus ja valkoinen, mutta ennenkaikkea SINÄ joka olet kirjoitusten, sisustuksen ja valkoisen takana :)

    Terkkuja purku/siivoushommista...

    VastaaPoista
  9. Tykkään blogistasi kovasti, meillä on tosi samanmoinen maku. Osallistun oitis 3 arvalla.

    VastaaPoista
  10. Oletpas löytänyt mahtavia aarteita palkintoosi. Pakkohan se on onnea yrittää kahdella arvalla :)

    Blogisi on kotoisa, kaunis ja mukava. Ihania sisustusjuttujasi on mukava tulla katselemaan kerta toisensa jälkeen!

    VastaaPoista
  11. Taisinpas olla niitä aika alkupään kurkkijoita ☺
    -ja heti jäin "teille" -enkä aoi mihinkään lähteä!
    Kuinkas muutenkaan kun teit vieraan olon heti kotoisaksi♥

    Ehdottomasti arvonnassa mukanana ja tottakai kolmella arvalla!!
    *tule, tule hyvä arpa*☺

    VastaaPoista
  12. Mukana kolmella arvalla,aikas ihana palkinto=)
    Sinä vähän niinkuin vastasit omaan kysymykseesi,nimittäin kun kirjoituksiasi lukee tulee tunne,että juttelet lukijan kanssa,tapasi kirjoittaa on tosi mukava,tykkään kovasti=)Kauniit kuvasi "kruunaavat" kokonaisuuden=)
    Iloa ja aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  13. Oi miten ihana palkinto! Mukana kolmella arvalla:) Tämä on aivan ihana blogi! Pidän kovasti tavastasi kirjoittaa ja laittaa kuvia ja todella innoissani katselen ja kuulen sisustusratkaisuista siellä Saksan maalla:) Jatka vain samaan tahtiin!<3

    VastaaPoista
  14. Aivan ihanan palkinnon olet löytänyt! Ehdottomasti arvontaan mukaan kolmella arvalla!!

    VastaaPoista
  15. Hej ! Fina vinster ! Vill vara med i din utlottning . Tar 3 lotter ... Tack !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Otetaas uusiksi,hih.
    Olen iloinen että taannoin löysin kauniin blogisi. Ihana arvonta ja palkinto. 2 arvalla mukana koettamassa josko onni potkis mua:)
    Oikein mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  18. Kun tulen tänne blogiisi tuntuu kuin tulisin ystävän luo kylään:)
    Pidän blogistasi tosi paljon!

    Ihana arvontapalkinto!
    Arvontaan lähden mukaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  19. Mukana ollaan yhdellä arvalla,sinulla on mielenkiintoinen blogi ja mukavaa nähdä miten sielläpäin maailmaa sisustetaan.Hienoja löytöjä ja idearikkaita tuunauksia.
    Minun keväinen lempivärini vaaleapunaisen ja vanhan roosan väliltä,kuitenkin mitä nyt on kaupoissa paljon.

    VastaaPoista
  20. Ihana palkinto! Olen mukana 3 arvalla:-))
    Kevään lempiväri on vanha roosa..jota en kylläkään kodissani käytä;-)

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla mukana. Kauniita sisustus tarvikkeita. Mukava lukea sisustus blogia, saada kivoja ideoita.

    VastaaPoista
  22. Aivan ihana palkinto, suorastaan paras, mitä koskaan olen nähnyt! Kolmella arvalla mukana, jos vaikka onni suosisi tällä kertaa. Yleensä ei suosi...
    Mie tykkään blogistasi, koska se on niin suloinen. Ihania kuvia ja mukava muutenkin :)
    Ja plussana se, että omalla sohvalla voi matkustaa ulkomaille :)
    Miun lempiväri on sisustuksessa vaaleanpunainen, ollut jo monta vuotta ja uutena värinä valkoinen. Vaatetuksessa khaki ja oliivin vihreä, tuota sie et varmaan kysynyt, mutta kerroinpahan nyt kuitenkin :)

    VastaaPoista
  23. Oih,miten upean palkinnon sieltä onnekas saa:))
    Minä osallistun kahdella arvalla arvontaan.
    Ja jospa jotain ihanasta Vaniljaisesta:Tykkään sisustustyylistäsi ja kivoista tuunauksista.Ja plussana ehdottomasti upeat maisemat ulkokuvissasi:)
    Mukavaa pääsiäisen aikaa:))

    VastaaPoista
  24. Kauniit kuvat, ihanasti kirjoitettu blogi. Pidän kovasti!

    Osallistun yhdellä arvalla mukaan....

    Vaniljaisen fani

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  25. Olen vasta hiljattain löytänyt ihanaisen blogisi, mutta olen jo koukussa ;)
    Tykkään kovasti tyylistäsi - niin sisustaa kuin kirjoitella kuulumisiannekin, joten siksikin täällä on aina niin kiva vierailla. <3

    Meillä tämän kevään väri on vaaleanlila, mutta pääsiäiseen näyttää sekoittuneen myös ripaus pinkkiä ja turkoosia, ei ollenkaan keltaista eikä juuri vihreääkään...

    Kolmen arvan voimin olen mukana arvonnassasi.

    VastaaPoista
  26. Voi mitkä kauniit palkinnot löysitkään :)
    Mukana kahdella arvalla ja kiitos kauniista blogistasi !!!

    VastaaPoista
  27. Hei !

    Todella kiva blogi, joten osallistutaan arvontaan.
    Toivottavasti arpaonni suosii kun on niiin mukava palkinto !
    Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  28. Arvonnassa mukana kahdella arvalla :) Seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta huomasinpa etten ole liittynyt lukijaksi niin nyt sekin asia on korjattu! :)

    VastaaPoista
  29. Äärettömän ihana palkinto :) Osallistun kahdella arvalla! Löysin blogiisi ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten, ja olen nyt liittynyt lukijaksi. Kevään lempiväri on ehdottomasti raikas vihreä, joka muistuttaa heräävästä luonnosta :)

    VastaaPoista
  30. Heippa Liisa! :)

    Arvontaan miekin tahdon ottaa osaa, palkinto on tosi ihana! Otan osaa kahdella arvalla kommentti + lukija. Mie tykkään keväällä vaaleanpunaisesta, turkoosista ja vihreästä... Mie tykkään käydä katselemassa täällä kauniita kuviasi ja tykkään sisustustyylistäsi... Iloista pääsiäisen aikaa! <3

    Terveisin Minttu

    VastaaPoista
  31. Jei, mikä palkinto! Osallistun kahdella arvalla, vaikka toki useammallakin olisi mukava osallistua... Ihania juttuja oot löytänyt ja aina hymyssä suin lueskelen postauksiasi! Itellekin tulee aina sisustushuuma... Ja kevään lempiväri on ehkäpä vaalea laventeli!

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  32. Blogisi kokonaistunnelma houkuttelee lukemaan ja on myös mielenkiintoista lueskelle kuinka elämä kuljettaa siellä Saksanmaalla.

    Mukana arvonnassa lukijana ja kommentoijana!!

    VastaaPoista
  33. Olen harvemmin nyt blogeissa käynyt, mutta sinun tunnelmallisia kuvia on mukava katsella. Arvontapalkinto on täydellisen ihana. Vanha tavara kiinnostaa aina.
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  34. Oi oi mitä aarteita! Mukana kahdella arvalla. Blogisi on aivan ihastuttava. Pidän sisustustustyylistäsi, kuvasi ovat ihania ja sinun tekstisi on mukavaa luettavaa. Tulen aina niin hyvälle tuulelle täällä vieraillessani :) Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  35. Onnittelut upeasta alusta!

    Kahdella arvalla osallistun hienon palkinnon arvontaan.

    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana.

    Suklaa rikasta pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  37. Hei! Nyt löysin vasta tämän ihanaisen blogin ja heti liityin lukijaksi.. ja heti mukaan arvontaan 2 arvalla..

    VastaaPoista
  38. Kiva blogi ihanilla kuvilla.
    Mukana yhdellä arvalla.

    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  39. Täällä ollaan mukana kahdella arvalla! Ja toivotetaan saksan sisarelle oikein ihanaa pääsiäistä koko perheelle!

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla on ihan pakko lähteä mukaan, kylläpä on ihana palkinto!

    Kaunis huone Peipposella tuossa yllä, rauhaisaa pääsistä!

    VastaaPoista
  41. Yhdellä mukana, ihana palkinto ja sitä on myös blogisi!

    VastaaPoista
  42. Heissan! Eksyin nyt vasta ekaa kertaa blogiisi ja tässä meneekin pääsiäinen kivasti sitä lukiessa :)

    Olen yhdellä arvalla mukana.

    Sisustusjutut eivät ole hirveästi kiinnostaneet, sillä asun tällä hetkellä vuokralla pikku murjussa, jossa on beige muovimatto ym. mielenkiintoista. Aloin nyt remppailemaan sijoitusasuntoani myyntikuntoon ja näistä blogeista olen saanut tosi paljon inspiraatiota ja ideoita :)

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa 2 arvalla.

    Löysin juuri ihanan blogisi! :)

    Pääsiäisiloa!

    VastaaPoista
  44. Hei vaan, ihana palkinto eli mukana olen kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  45. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    Nimim. Sue

    VastaaPoista
  46. hei,
    olen ensi kertaa blogissasi,enkä ole vielä paljon ehtinyt selaamaan,mutta nyt jo pidän tästä oikein paljon!
    kevään lempiväri on vanha roosa...vaatteissa,koti taitaa pysyä valkoisena:)
    aloitin juuri oman blogin
    valkoistarustiikkia.blogspot.com
    piipahda vierailulla,minullakin on arvonta meneillään!!
    jään lukijaksesi,vielä en osaa linkittää,joten 2 arvalla mukana!
    iloista pääsiäistä sinulle,kiva on blogisi!!
    t:Marika

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla mukana. Löysin vasta blogisi ja liityin lukijaksesi. Ensisilmäyksellä ihastuin ja lähdenkin nyt tarkemmin tutustumaan postauksiisi.
    Ihanat palkinnot, mielelläni voittaisin :)

    Jossu

    VastaaPoista
  48. Moikka! Arvonnassa mukana yhdellä arvalla..

    VastaaPoista
  49. Hei!
    Mukana ollaan ihanassa arvonnassa kolmella arvalla. Täällä on vain niin mukava käydä kurkkimassa, minkälaista elo on siellä muualla. Kuitenkin niin kotoista ja kodikasta... Tykkään!

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana. Olen aika uusi kävijä näillä sisustusblogeilla. Sivusi ovat mukavaa luettavaa, kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  51. Löysin blogisi vasta ja arvonta näyttää aivan ihanalta! <3 Olen mukana yhdellä arvalla. Pitää selata lisää sivuja ja katsoa josko olen tullut tänne jäädäkseni ;)

    VastaaPoista
  52. Sattuma johdatti minut ihanaan blogiisi. Liityin välittömästi lukijaksesi. Olen mukana kolmella arvalla. Palaan varmasti uudelleen :)

    VastaaPoista
  53. Kokeilen onneani minäkin yhdellä arvalla. Mutkien kautta tänne blogiisi tupsahdin.

    Lempivärini on varmastikin valkoinen ja vuodenaikojen mukaan se saa muita värejä kaveriksi, nyt lisänä on aika hempukkaa vaalenpunaista/roosaa.

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  54. Pitää täydentää, että onnistuin vihdoin linkittämään tämän, joten jos näin myöhässä vielä hyväksytään, niin kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  55. 2 arvalla mukana! :) Löysin bloogiisi juuri äsken jonkun toisen blogin kautta. Blogisi vaikuttaa heti ensi silmäyksellä kerrassaan ihanalta. Jatkan selailua/lukemista :)

    Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  56. Moikka!

    Täällä matti myöhänen ;D Olen ollut langoilla kyllä, mutta en näköjään tässä postauksessa !
    Nyt sekin asia on korjattu ja mukana 2 arvalla.

    Ihanan aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
  57. Oi miten ihana blogi! Ehdottomasti kolmella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  58. Mukana ehdottomasti kolmella arvalla!
    Ihana blogi!

    VastaaPoista
  59. Hei!

    Meillä on pian 1,5v poika ja asumme 1800 luvun lopulla rakennetussa maatilan päärakennuksessa.
    Tykkään katsella kuviasi ja tyyliäsi=)

    2:lla arvalla mukana

    VastaaPoista
  60. Mulla meinaa nää arvonnat mennä aina ohi, kun ei heti ehdi osallistumaan (linkitys omaan blogiin) ja sitten onkin jo uusi postaus tullut päälle, mutta eihän se vielä ole myöhäistä. Linkittäisin, mutta niin vähän aikaa enää jäljellä, ettei olisi hyötyä, elikkäs kahdella arvalla osallistun :)
    Blogisi ja kotisi on niin ihana ja sympaattinen, tykkään! <3

    Kiwaa Wappua! :)

    VastaaPoista
  61. Arvontaan mukaan viime metreillä minäkin... Katselen mielelläni ihania sisustuskuviasi, runsaita ideoita.. Kaunis, mukaansa tempaava blogi.

    VastaaPoista
  62. Arvonta on juuri päättynyt!
    Kiitos teille kaikille osallistumisesta sekä ihanista kommenteistanne :)
    Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte matkassa!
    Vielä kerran onnea kaikille, nyt suoritamme arvonnan... kuulemisiin ;)

    VastaaPoista