lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vapputervehdys ja ARVONTA SUORITETTU!!!

Eilinen työpäiväni venähti suunnitelmien vastaisesti iltayöhön, jonka seurauksena tämänpäiväinen pitkä kokopäivävuoroni muuttui varuillaoloksi ja varuillaolo muuttui vapaaksi, kun ei kutsua töihin kuulunut. Pienestä rahallisesta menetyksestä huolimatta iloitsin suuresti, sillä nyt sain viettää päivän rakkaideni kanssa ja siitä, että sain viettää illan rakkaan mieheni kanssa juhlistaen seitsemää yhteistä vuottamme :) Onko siitä tosiaan jo niin kauan, kun meillä oli ns. ekat treffit???
Samalla tietty juhlistamme vähän Vappua! (Tai ainakin minä juhlistan...täällä Saksassahan ei varsinaisesti Vappua tunneta, vaikka täälläkin 1.5. pyhäpäivä onkin..)
Kaivoin siis valkolakkini kaapin kätköistä esiin :)


Myös arvontani päättyi tänä iltana. Ihana mieheni auttoi minua arpalipukkeiden leikkelyssä ja taittelussa ja toimi myös onnettarena (??? mikähän on miespuolisen onnettaren nimike???). Ukkosen takia paniikissa oleva Usva-neiti toimi arvonnan virallisena valvojana, vaikka hiukan epäilenkin hänen arviontikykyään, mikäli otetaan tärinän ja läähätyksen määrä huomioon... Toinen ehdokas, Peipponen, oli arvonta-aikaan jo syvässä ruususen unessa, joten Usva-neitiin oli nyt vain luottaminen...



Ja voittaja on.......


Sirutuuli Tuulenpesä-blogista!!!

Onnea valtavasti Sirutuuli! Iloitsen puolestasi! Laitathan minulle sähköpostitse, vaniljainenblogi@gmail.com osoitetietosi, niin saan paketin postiin! Tässä vielä palkinnosta kuva, ja lisäksi pakettiin sujahtaa pieni yllärilahja, kuten lupailin :)


Kiitos kaikille osallistumisesta ja ihanista kommenteistanne! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, kiva, kun niin moni löysi Vaniljaisen arvonnan myötä, toivottavasti viihdytte matkassa ;) Yritän käydä blogeissanne vastavierailuilla ja jättää tassunmerkkiäkin, mutta olkaa maltillisia, nyt juuri ehdin hirmu vähän, valitettavasti, oleilla täällä blogistaniassa :(

Nyt vielä hauskaa vappuaaton myöhäisiltaa kaikille tutuille ja tuntemattomille! Toivottavasti sää suosii huomenna, Vappupäivänä! Minä palaan sorvin ääreen huomenna ja palailen sitten taas vapailla tänne henkireikääni uusien postausten merkeissä :)

Iloisin terveisin

Liisa

23 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle ! iloista vappupäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut voittajalle!
    Onnea sinulle ja miehellesi merkkipäivän johdosta!

    Mukavaa vappua sinne koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Onnea voittajalle, tuo on kyllä niin ihana palkinto! :)

    Onnea sinulle & miehellesi! <3
    Meillä tulee sama täyteen syksyllä ;)

    Iloista vappua koko teijän poppoolle!!

    VastaaPoista
  4. Onnea kovasti teille kahdelle!!

    Mitä ihmettä, enkö mä voittanutkaan tätä palkintoa;-D ei vains:) Hirmu paljon onnea Sirutuulille, meni oikeaan osoitteeseen tämä ihana palkinto!!!

    Hauskaa vapunpäivää!

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea voittajalle :)

    Ja oikein paljon onnea myös teille kahdelle!! Monesti vuodet menevät, niin ettei sitä edes huomaa -omien lapsien kasvaminen vain muistuttaa siitä. Ajattele, jos päivittelisit asiaa, että "ollaanko me oltu vasta niin vähän aikaa yhdessä..." ;) Kun itsekkin mietin ensitreffejäni, niin muistan tosi paljon yksityiskohtia siitä -vaikka niistäkin on jo yli 21 v. Niin se aika vain menee...

    Oikein ihanaa ja aurinkoista vapunpäivää teille sinne Saksaan <3 !

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajalle! Mukavaa vapunpäivää sinne :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ihanan palkinnon voittajalle! Ja hauskaa Vappua sinnekin!

    VastaaPoista
  8. Onnea voittajalle,mukavaa vappua sinnekin päin maailmaa ((:

    VastaaPoista
  9. Onnittelut voittajalle!
    Mukavaa vappua<3

    VastaaPoista
  10. Ihanat onnittelut teille yhteisestä matkasta.
    Onnittelut myös sirutuulille ihanasta palkinnosta.

    Oikein hauskaa vappupäivää.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut kaikille tasapuolisesti ♥
    Ja hauskaa vappua ☺

    VastaaPoista
  12. Onnitteluni sinulle ja miehellesi juhlapäivänä, Liisa!

    Sekä Sirutuulille!!! Ihana palkinto ja niin oikealle henkilölle meni!!

    Aurinkoisin terkuin Pohjolasta!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut sinulle ja miehellesi <3 ja iloiset vapputerveiset! :)

    Ja myös arvonnan voittajalle onnittelut!

    VastaaPoista
  14. Paljon Onnea ihanan palkinnon voittajalle!

    Ja ihanaa Wapunpäivän jatkoa! <3

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea ihanan palkinnon voittajalle!:) Ja kovasti onnea sinulle ja miehellesi! Ja ihanaa vappupäivää!

    VastaaPoista
  16. Kiitos, kiitos, kiitos! Ihana palkinto! Olisitpa kuullut riemunkiljahdukset töissä, kun huomasin (työkoneella) voittaneeni ja hehkutusten määrän (työkaveriparat) =)
    Onnea myös teille!

    VastaaPoista
  17. Onnea voittajalle! :)
    Toivotavasti teillä on ollut kiva ja aurinkoinen vappupäivä.. Meillä nyt vasta aurinko ilmestyi taivaalle , vaikka kellon mukaan sen pitäisi alkaa kohta jo laskeutumaan :)

    VastaaPoista
  18. Onnea voittajalle ja mukavaa uutta viikkoa:))

    VastaaPoista
  19. Onnea voittajalle, kiva lahja. MINÄ tonttu taisin missata koko arvonnan...pah. minua...Mutta Liisa, olen ollut niin tohkeissani puutarhan suhteen, että melkein meinaa kaikki jäädä. Kotona en aina pääse koneella teidän blogeja kommentoimaan, en tiedä oikein mistä se johtuu.Töissä on sitten ollut kiireistä, ettei ole kehdannut omia juttuja hoidella.

    täällä oli tosi kylmä wappu, niinkuin tuntuu, että aina se on suomessa kylmä. eilen tuuli varmaan suoraan jäävuorilta, niin kylmältä se tuntui. En viitsinyt ensikään pihalla pörrätä, kiertelin Väinön kanssa pitkän lenkin ja vähän siivoilin kotona. Tänään tuli laattamiehet ja varmaan perjantaina on taas kodinhoitohuone ja toinen wc käytössä. JEEE!

    Onko sun mies muuten saksalainen? Tapasitteko täällä suomessa? Minä seurustelin aikoinaan itävaltalaisen miehen kanssa kaksi vuotta....:) hih.hih..mutta sitten se jäi sinne saksaan ja minä läksin takaisin koulun penkille suomeen.

    Ihanaa viikkoa sinulle sinne.

    VastaaPoista
  20. Huomenta Liisa ja paljon onnea <3

    VastaaPoista
  21. Heippa! Täällä ollaan vielä, vaikka ei ole mitän oikein kuulunutkaan ;)
    Nyt on taas työputki takana ja vapaat edessä!

    Kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne ja onnentoivotuksista!

    Tuija, tosi kiva, kun saatte vihdoin kotia järjestykseen ja kodinhoitohuoneenkin vihdoin käyttöön taas, innolla odotan kuvia :)

    Ihanaa viikkoa teille kaikille, täällä on sateista, koleaa eikä yhtään houkuta lähteä tuonne ulkoilemaan...hrrr...

    VastaaPoista
  22. kiitos ystäväni vierailustasi ja niin kauniista kommentista omassani!
    voin jo paremmin mutta vielä kysymys jos toinen auki mutta pikkuhiljaa...
    kaikkea hyvää koko perheellesi sinne<3
    olette ajatuksissani niin usein...
    lämmin halaus
    Päivi

    VastaaPoista