torstai 5. toukokuuta 2011

Eläintarhassa

Juuri, kun pääsin kehumasta meidän luotettavasta herätyskellosta, oli se tänä aamuna täysin epäkunnossa! Aloin jo seiskan maissa ihmetellä itse, että missä herätys viipyy, niin siinä se veteli sikeitä, niin myös puoli kasilta ja vielä kasiltakin! Itse en enää edes osannut kunnolla nukkua, kun ajattelin koko ajan, että kohta se herää kuitenkin... Viittä yli kahdeksaan nukkui tyttö kuin tukki! Maidonkin kiskaisi tänä aamuna vasta puoli kuuden aikaan, nukahti heti uudestaan ja tosiaan noin pitkään nukuttiin koko perhe :)


Lupasin kertoa teille kuvien kera meidän eilisestä retkestämme... Lähikaupungissamme on sellainen ihan pieni eläintarha, jossa saa syöttää ja silittääkin monia eläimiä, kuten aaseja, pupuja, vuohia, laamaa, poneja...kameleitakin saa syöttä, mutta niitä ei oikein pääse silittämään korkean aidan takia. Lisäksi siellä on erilaisia apinoita, lintuja, pari villikissaakin... Mutta tarha on kuitenkin niin pieni, että alle puolitoista vuotiaskin sen jaksaa hienosti omin jaloin kiertää :)




Käsi isin kädessä kohti uusia seikkailuja...




Peipponen rakastaa kaikkia eläimiä eikä pelkää mitään, itse omin kätösin syötti isojakin eläimiä ja olisi kai mennyt lähemmäskin halimaan, jos olisi päässyt ;)


Lopuksi söimme tietty jädet ulkona!



Jätskien jälkeen ihmettelimme vielä hiirulaisia, jotka kaivoivat tunneleita leivä sisään!



Hintaa tälle meidän mukavalle iltapäivällemme kertyi pääsymaksuineen, eläinten ruokineen ja jätskeineen huimat 10€, eli tuonne voi kyllä mennä senkin puolesta useamminkin.
Varsinkin, kun näin somat aasit siellä odottavat :)


Tänäänkin teimme pienen retken, mutta se onkin taas jo oma tarinansa :) Nyt syömään ja sitten katsomaan mun torstai-illan vakkaria, Germany's next topmodelsia ;D

Ilta-aurinkoisin terkuin

Liisa

18 kommenttia:

  1. Näyttääpäs kivalta, paitsi tuota hiirulaisleipää en tahtoisi haukata ;)
    Katsoin nimittäin ensin kuvat läpi: ensin syödään jätskiä, sitten on pöydällä leipä täynnä hiirulaisia :) Mut olihan ne sentään häkin takana.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka hauskat kuvat ☺
    Pienten kanssa on kiva tehdä kaikkia seikkailuja, ilo ja riemu on niin aitoa!

    Me oltiin pari viikkoa sitten rinsessojen kanssa pienessä sirkuksessa -ja voi että se oli kivaa♥♥

    VastaaPoista
  3. Ihana retki ollut teillä! Meilläkin olisi kevätretki suunnittelilla kotieläntilalle, meijän tyttö kun niin tykkää elukoista! :)
    Toi hiirikuva kyllä puistatti hieman...

    VastaaPoista
  4. Ihan ekana pakko kysyä... SINÄ??
    Ihana saada kasvot sinulle :)

    Aivan ihania kuvia ja ihana paikka!
    Tuo hiirileipä olisi voinut minultakin jäädä syömätä.

    Joskus on kivaa, kun herätyskello ei toimikkaan ;)Pahoin pelkään (ainakin meillä) että se tapaa seuraavana päivänä toimia moitteettomasti ;) Toivottavasti teillä on pieni "toimintahäiriö" kellossa, ja saatte nauttia vapaapäivistä.

    VastaaPoista
  5. Ihana päivä on teillä ollut:) Tosi kivoja kuvia!:) Nuo hiirulaiset kaivautumassa leipään oli kyllä tosi hassu näky:) Mukavaa iltaa top modelsien parissa!:)

    VastaaPoista
  6. Eläintarhat on ihania, muistan käyneeni Kölnissä joskus vuonna nakki ja muusi kierroksella ja taitaa olla vielä jossain valokuvakin siitä. SE oli mahtava paikka. Täällä ollaan Korkeasaaressa käyty omien lasten ja miehen tyttären, tyttärien kanssa, joskus vaan tuntuu, että sekin on niin iso paikka, että pitäs olla joku vetopeli, että jaksaisi kiertää kunnolla koko alueen.
    Voi kuinka suoloinen onkaan tyttäresi ja äitikin kuvista päätellen oikea kaunotar.<3
    ***
    Tänään lähdemme itä-suomeen äitiäni ja isääni tapaamaan, isäni täyttää kunnioitettavat 80 vuotta, pitäähän sitä vähän juhlia, ja siinä sivussa myös äitienpäivää. Onneksi näyttäisi sääkin lämpenevän, joten ulkoilua koko perheen voimin on luvassa, omat 18 veeni, kyllä varmaan laittavat hanttiin :) tuossa iässä ne on niin laiskoja välillä.
    ****
    Oikein ihanaa äitienpäivä viikonloppua sinulle ja perheellesi.
    ****
    Kiitos sähköpostista, vastaan siihen tässä pikapuolin ihan antaumuksella, niin paljon meillä on yhteistä.....

    -Tuija-

    VastaaPoista
  7. oh was eine süße Maus!!!! Peipponen ist sooo ein hübsches Mädchen, richtig niedlich!! Die Bilder vom Zoo sind sehr schön geworden, man sieht das Ihr viel Spaß hattet. Du hast recht, ein bißchen ähneln meine Bärchen deiner Kleinen, wir haben hier viele Nachbarskinder im Alter von 3-8 Jahre, da bekomme ich immer wieder neue Ideen!
    ich wünsche Dir und der süßen Maus einen sonnigen Tag
    liebe Grüße
    Astrid

    VastaaPoista
  8. Mainiot hiiret ja aasit aina yhtä ihania:)Lasten kanssa onkin kiva tehdä reissuja.Ilo on niin aitoa:)
    Mukavaa viikonloppua ja hyvää äitienpäivää:))

    VastaaPoista
  9. Teillä on varmasti ollut kiva retkipäivä. Ihania kuvia :) Vai oli herätyskello epäkunnossa :) Meillä onneksi lapset on aika aamu-unisia ja jos on vapaa viikonloppu niin saa itsekin nukkua herroiksi ja usein olenkin itse se joka ensimmäisenä on pystyssä touhuilemassa. Mukavaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Silmät pyöristyivät, kun aloin tuijottaa, että mitä ihmettä tuolla leivän sisällä on!=D

    VastaaPoista
  11. Siis voi että mää repesin, kun näin nuo hiiret tuolla leivän sisällä! Ihan huippu :D Muutenkin tosi ihania kuvia sekä eläintarhasta että teistä!

    Olen nyt palaillut takasin Saksan kamaralle ja toivottavasti jaksan viikonloppuna tuon tunnustuksen laittaa blogissani eteenpäin. Tänään on vielä ihan töötti olo, kun meni pari yötä 4 tunnin yöunilla, hui!

    Mukavaa viikonloppua ja suloista äitienpäivää!

    VastaaPoista
  12. Hei! Oikein ihanaa äitienpäivää, ja ihania kuvia olet laittanut teidän retkestä.. klikkasin muutens itseni lukijaksi :)

    VastaaPoista
  13. Tanjus ;D Joo, en minäkään pöytääni noita pikkuisia ottaisi, hih ;) Mutta olivat kyllä aika hupaisaa katseltavaa leipineen...

    Pepi, niin on, meillä ainakin tyttö on niin pienestä innoissaan...esim. kun tänä aamuna ulkoilureissulla etsittiin sorsia, että oltais syötetty leipää niille :) Voin kuvitella, miten sun prinsesst ovat iloinneet sirkuksessa!

    Senni, kivaa retkeä teillekin! Kiva, kun lapset tykkää eläimistä :)

    Mia, MINÄ se olen! Mietin kyllä hiukkasen, että laitanko itestäni kuvia, joissa noin paljon näkyy, mutta sitten päätin laittaa, kun jotenkin niin monet teistä jo tuntuu muutenkin nin tutuilta, ja teistä monien kasvot olen saanut nähdä :)
    Hih, tänään toimi kello taas oikein hyvissä ajoin ;)

    Syysunelma, kiitos! Hiiret nauratti meitäkin ;)

    Mekin ajateltu jättää Korkeasaaret sun muut isommat eläintarhat myöhempiin vuosiin, nyt riittää vielä tarpeeksi ihmeteltävää kotieläinpihoilla ja juuri tuolla meidän "omassa" pienessä eläintarhassa :)
    Odotan meiliäsi innolla! Kiva, kun pääsette juhlimaan isäsi 80-vuotis syntymäpäiviä! Hyvää matkaa ja mukavia juhlia siis!

    Astrid, vielen lieben Dank! Kinder sind bestimmt eine gute Inspiration zu Deinen Bären! Dir auch einen tollen, sonnigen Tag! Ich denke heute wird's wieder richtig warm, schön! Liebe Grüße!

    Kiitos Pitsienkeli! Sinulla myös hyvää äitienpäiväviikonloppua!

    Virpi, minä niin toivon, että Peipponenkin joskus alkaisi nukkua pitempään...mutta itse olen ollut pienenä aamuvirkku myös... Ja toisaalta on kiva, kun lapsi menee illalla ajoissa nukkumaan, niin on hetki omaa aika itsekseen tai aikuisten kesken :)

    Kiitos Maanvaiva!

    Maria, huh, voin kuvitella, että olet väsyksissä, toivottavasti saat nyt viikonloppuna vähän lepäillä, ja toivottavasti oli antoisa reissu... :)

    Anja, tervetuloa lukijaksi! Kiva, kun liityit porukkaan! Toivottavasti viihdyt matkassa :)

    Oikein Ihanaa Äitienpäiväviikonlppua teille kaikille!!! Meillä ainakin luvattu jopa 27 astetta ja aurinkoista!!! Tosin itse olen töissä...

    Kiitos kommenteistanne ja kivoista viesteistänne!

    VastaaPoista
  14. Anteeksi Sari, sinun viestiisi jäi kommentoimatta, saat siis ihan ikioman vastauksen, hih ;)
    Kiitos myös sinulle kivasta viestistäsi! Ja tietysti myös oikein ihanaa ja aurinkoista äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Huui, kuvittelin jotenkin, että nuo hiiret oli teidän leivässä :)Että olitte sitä syömässä, hyh.
    Kiva retki :)

    VastaaPoista
  16. Kivoja retkikuvia teillä! Tuli niistä sellainen mieli, että voisi itsekin lähteä kuopuksen kanssa eläimiä katsomaan :)

    Aurinkoiset terveiset Ranskasta!

    VastaaPoista
  17. Kiitos vielä teillekin viesteistänne Sirutuuli ja Villa Haikara! juu, ei meillä sentään hiirulaiset pöydillä (leivissä ;)) juokse! Ihmeessä vain eläintarharetkelle lasten kanssa! Meidän tyttö on ainakin aina niin lahtioissaan kaikista eläimistä, vaikka vain auton ikkunasta näkisi :)

    Aurinkoisin terveisin ja ihanaa viikonvaihdetta toivotellen...!

    VastaaPoista