maanantai 9. toukokuuta 2011

Sekametelisoppa...

...Nimittäin tämä minun tämän kertainen postaukseni ;)

Tänään aloitimme viiden päivän vapaani Peipposen kanssa kerhoilemalla. Maalasimme sormiväreillä :) Lattialle oli levitetty suuri alue vahaliinoja suojaksi ja niiden päällä isoja arkkeja papereita. Lapset saivat alusvaatteisillaan ja vaippasillaan sotkea värejen kanssa mielin määrin. Teimme myös ryhmätyön oikealle kankaiselle taulukehikolle (mikä ihme niiden nimi onkaan..), joka tulee kerhotilan seinälle. Lisäksi jokainen sai tietty tehdä kotiin muistoksi taideteoksia. Meillekin niitä lähti jokunen mukaan ;) Olin ottanut kotoa mukaan kangaspaloja, joille sitten Peipponen sai taiteilla. Tällaisen (äidin avustuksella) tehdyn laitoin jo kehyksiinkin kotona, heti työn kunnolla kuivuttua. Olkoon se minun äitienpäivälahjani Peipposelta :)


Harmittaa, kun unohdin oman kameran kotiin, olisi saanut niin ihania otoksia pikku taiteilijoista... Mutta onneksi parilla muulla oli kamerat mukana, joten ehkäpä saamme sieltä pari muistokuvaa.

Päivällä puuhastelin sitten terassilla seuraavanlaisia... Kertaalleen olin jo rikkaruohot nyhtänyt laattojen välistä, mutta nyt tilanne on/ oli taas tämä...


Tällä kertaa teen hieman huolellisempaa työtä ja poistan kunnolla KAIKEN, mikä irti lähtee! Lopuksi tarkoitus pestä kunnon ainein ja vehkein kivilaatat, jotta kelpaa sitten loppukesä tessutella paljain varpain terassilla :)
Lähes puolet olen saanut jo putsattua ruohosta ja sammaleesta, tavoitteeni saada urakka tällä viikolla kokonaan, pesua myöten valmiiksi, kun miehelläkin on pian muutama päivä vapaata... Mutta nyt jo näyttää osittain hiukkasen paremmalta..


Sillon muutama päivä takaperin, kun teimme sen toisen retken, ja matkalla kävimme siellä yhdessä ihanassa puutarhaliikkeessä, jossa on se ihana sisustusosasto (ei kallis ;)), niin sieltä lähti sammakkoprinssin lisäksi mukaan myös nätti keittiöpyyhe sekä koukku, jollainen meillä jo on (samasta liikkeestä aiemmin ostettu) kylppärissäkin. Tämä uusi koukku pääsi eteiseen vaatekaapin toiseen päätyyn. Ei siinä mitään roiku, mutta näyttää oikein somalta ;) Pitääkin joskus esitellä teille meidän eteistä tarkemmin...



Ja kotimatkalla tuolta samaiselta retkeltä oli pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva näistä silmien kantamattomiin ulottuvista rypsipelloista! Eikö olekin mahtavan näköistä?! Minne suuntaan vai katsoikaan, näkyi keltaista... ja vaikken mikään hirmuinen keltaisen fanittaja olekaan, niin tuli NIIN kesäfiilis kyllä ja mummola mieleen :) En kyllä edes ole varma, että oliko mummolan lähistöllä rypsipeltoja, mutta tulipahan kuitenkin...


Huomenna tarkoitus siivota tämä huusholli taas oikein kunnolla ja iltapäivällä kyläilemme ystävien luona, kahvittelua ja hiekkistelyä ;) Illalla piipahdan naapurin tädin luokse babyradion kera, siis Peipposen nukkumaan mentyä ;) Meidän naapuriin muutti muutama kuukausi meidän jälkeen kiva perhe ja olemme nyt pikku hiljaa tutustuneet hiukan tuon rouvan kanssa, joka lienee muutaman vuoden itsestäni vanhempi, mutta tulemme hirmusen hyvin juttuun. Kivaa! Itse olen nykyään "varovainen" uusien tuttavuuksien kanssa, etten vaikuta liian tyrkyttävältä tai tuttavaiselta, vaikka fiilistä olisikin. Mutta tässä tapauksessa naapuri on osoittanut itse innokkuutta jonkinlaiseen toveruuteen, tullut hakemaan lenkille mukaan (en voinut lähteä sillä kertaa ja oikein harmitti, kun ajattelin, että nyt se ei varmaan koskaan enää pyydä, kun aattelee, etten halua..), ja nyt viimeksi terdeltä toiselle rupatellessamme kysyi, haluaisinko tulla joku ilta käymään, kun selvisi, että molempien ukoilla iltamenoa/ -töitä. No halusinhan minä!

Mun pitää ruveta nyt soittamaan yksi puhelu...tekisi niin paljastaa enemänkin asian timoilta, mutta en saa/ voi VIELÄ, joten olkaa maltillisia ;) ja pitäkää peukkuja! Jos tämä juttu toteutuu, niin tulevaisuudessa luvassa paljon uutta postattavaa sisustuksen ja tuunailun merkeissä... Äidille, siskolle ja blogiani seuraaville parille ystävälle tiedoksi: Ei, emme ole taas muuttamassa, heh ;D Ja ei, älkää tulko utelemaan vielä mitään, kyllä me sitten kerrotaan, jos tai kun jotain varmaa on kerrottavana! (ps. En myöskään ole raskaana, jos se jollekin tuli mieleen...)

Loppuun vielä iso, lämmin KIITOS kaikille kommentin jättäneille edelliseen postaukseeni. Viestinne todella ilahduttivat ja lämmittivät mieltäni kovasti! Olette ihania!

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille tänne kurkistaville! Toivon, että teillä kaikilla oli ihana äitienpäivä!
Meillä ainakin lämpöä ja aurinkoa riittänyt vielä tänäänkin, toivottavasti jatketaan näissä merkeissä viikkoa eteenpäin!

Terkuin Liisa

15 kommenttia:

  1. Meillä on myös käsitaulu,tosin vain yhdestä kätösestä ,ihana muisto !
    Aurinkoista viikkoa sinulle,meillä pikkuinen on nyt kuumeessa...

    VastaaPoista
  2. Ihania askarteluhetkiä on teillä ollut! Lasten kanssa on mahtava puuhastella :D Pikkuäänet, paperin rahina, iloisia kiljahduksia onnistumisesta...sydän iloitsee !

    Rypsipelto on kauniin keltainen! Me vielä odotellaan noita näkymiä ;D

    Ihanan aurinkoista tiistaita, Liisa! Täällä jatkuu myös aurinkokelit ;D

    VastaaPoista
  3. Hieno taulu, ja voi miten ihana , kun saa vuosien päästä ihastella pieniä kätösiä!!

    Oikein ihanaa viikkoa sinulle sinne ja Peipposelle!!

    VastaaPoista
  4. Ihanan pitkät vapaat!
    Mukavasti ne on myös alkaneet, mukava muisto tytön lapsuudesta tulevaisuutta ajatellen (se taulu) :) Olipas vaikeesti sanottu :)
    Rypsipeltoja mie olen aina ihaillut, kun jonnekin etemmäs ollaan ajeltu täälläpäin. Mukavia vapaita sinnepäin!

    VastaaPoista
  5. Mä tiedänmätiedän! Sää alat sisustuskauppiaaksi? :))

    VastaaPoista
  6. Nina, voi ei, pikaista paranemista pikkuiselle :) Voimahali sinulle!

    Satu, ihana kuulla, että sielläkin jaksaa nyt aurinko paistaa! Ja oikeassa olet, lasten kanssa tollaset touhut niin kivaa :)

    Sirutuuli, kiitos, niin se vaan jo kaks päivää vierähtänyt viidestä...liian nopeesti menee aina nää vapaat....

    Maanvaiva, voi kunpa alkasinkin!!! Ehkä sekin haave vielä joskus toteutuu ;)

    VastaaPoista
  7. Kutkuttavan jännä tuo sinun puheluun liittyvä asia. Mielenkiinnolla odotan mitä oikein on edessä =D
    Hauskaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  8. Hei kamuseni! Hyvä kun karsit vaihtoehtoja, juurikin nuo kävi mielessä. Arvaa vaan pähkäilenkö nyt, että mitä kummaa sielä kaukana tapahtuu.. No, jään oottamaan uutisia. Jos et malta pitää salaisuutta vain itelläs, ni tiiät kelle ainaski voit kertoa =) Terkkuja!

    VastaaPoista
  9. Seija siis lähetti edellisen, en näköjään osannutkaan käyttää vielä tätä juttua =)

    VastaaPoista
  10. Seija, arvasin kyllä, kuka lähetti ;) Arvaapa tekiskö mieli just nyt jutella sun kanssa!!

    Hanni, itteäkin kutkuttaa jo niin ettei meinaa housuissa pysyä! maltti on valttia ;)

    Molemmille tiedoksi, että ei tämän piinan pitäisi kovin kauaa kestää :D

    VastaaPoista
  11. ihan onnistunut sekametelisoppa:))
    ihanat nuo peipposen käden jäljet..
    piti tulla kiittämään sinua viime kommentista,kun oli niin ihana ja herkkä,KIITOS...
    mukavia vapaita Peipposen kanssa sinne kaukaisuuteen...
    T:Marika

    VastaaPoista
  12. Ihana keltainen pelto! Olen peukut pystyssä.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Marika! Ja olepas hyvä vain...
    Aurinkoisia päiviä sinne teillekin :)

    Pepi...en osaa noita ihanaisia, oikeita sydämiä täällä blogistaniassa tehdä, joten <3 <3 <3 sullekin!

    Tanjus, hih ;) kiits...

    VastaaPoista
  14. Ihana taulu ja kiva muisto myöhemmin, kun saa verrata kädenjälkiä:)

    Mietin tuota terassikivetystä. En tiedä myydäänkö teillä Roundup:ia, mutta se on tosi tehokas noille vihreille kasveille. Saman tekee puuöljy, mutta ei varmastikkaan niin kiva kiven päällä, kun se jää liukkaaksi. Meillä vain kävi muutama vuosi sitten vanhinko kun öljysimme puutarhakalusteita ja öljyä meni maahan. Siinä kohtaa ei kasvanut mikään muutamaan vuoteen.

    Toivottavasti puhelusi tuotti haluamasi!! Peukut pystyssä täällä olen ollut, vaikka en ole ehtinyt aiemmin kommentoimaan.
    Odottelen innolla, katsotaan meneekö arvaus pieleen;)

    VastaaPoista