perjantai 6. toukokuuta 2011

Unelmia... Sammakkoprinssistä?!

No ei nyt sentään! Olen oman prinssini löytänyt ja häneen olen toistaiseksi tyytyväinen ;)
Kuvan sammakkoprinssi tarttui mukaan eiliseltä reissultamme, kun käväisimme matkanvarrelle sattuneessa ihanassa puutarhaliikkeessä, jossa on myös oikein oiva (ja edullinen..) sisustusosasto :) Sammakkoherra asuu siis nyt terassillamme.


Mutta mistäs minä sitten unelmoin...?

Sain muutama päivä sitten kivan haasteen Mialta Willa Oliviasta. Haasteeseen kuuluu kertoa omista unelmista/ haaveista... Siis sellaisista, jotka itse haluaa paljastaa ;)

Unelmoin siitä, että saisin viettää oman prinssini kanssa elämäni loppuun asti. Vanheta yhdessä, pysyä terveenä, nähdä yhteiset lapsenlapset ja juhlia vielä kultahäitäkin... Istua oman talon kuistilla käsikädessä vielä monen kymmenen vuoden päästä ja olla onnellinen :)

Unelmoin omasta puutalosta. Sellaisesta ruotsalaistyylisestä... Lasikuistilla, ruutuikkunoilla, lautalattioilla ja seinäpaneeleilla :) Talo saisi kuitenkin olla suht uutta tekoa, vanhan oloiseksi tehty siis ;) Tuon kuvan puutalosta otin tähän hätään uusimman "Landleben" -lehden sivulta. Se ei nyt ihan vastaa kyllä omaa unelmataloani, mutta en nyt löytänyt parempaakaan... Toinen kuva on vanhempieni vapaa-ajanviettopaikan (siis "meidän mökin") tuvasta ottamani kuva viime kesältä.



Unelmoin Miamista... Olen menettänyt sydämeni tuolle kaupungille ja sen lähiseuduille. Voisin lomailla siellä yhä uudestaan ja uudestaan, tunnen oloni siellä jotenkin hyvin kotoisaksi. Olemmekin suunnitelleet lähtevämme sinne joskus vähän pidemmäksi (siis ihan lomalle kuitenkin vain ;)) aikaa, saa nähdä tuleeko haaveesta koskaan totta ;)


Unelmoin maalaiskeittiöstä! Meillä oli edellisissä kahdessa kodissa Ikean maalaistyylinen keittiö, nykyisessä kodissa keittiö ei valitettavasti vastaa minun makuani :(  vaikka muuten hyvä keittiö onkin. Toivon, että saisimme joskus lähitulevaisuudessa saneerattua nykyistä köökkiä vastaamaan enemmän muuta sisustustyyliämme.
Unelmakeittiöni voisi kuitenkin olla vaikka jotain tällaista (kuvat otettu Country Living -sisustuslehdestä 2/11).



Unelmoin, että saisin kerrankin viettää rauhassa aikaa Suomessa. Saisin tavata kakkia rakkaitani, niin perhettä, sukulaisia kuin ystäviäkin ihan ilman kiirettä ja tiukkoja aikatauluja. Ja aikaa jäisi vielä mökkeilylle, "ihan vaan oleilulle" ja sponttaaneille päähänpistoillekin! Huomautan, että viime kesäinen 4 viikon visiittini ei tähän riittänyt, vaikka olin siitä varma :( 
Kuvan olen ottanut viime kesänä Evijärveltä kummejeni mökiltä, kun siellä kiireaikataulun kanssa piipahdimme päiväseltään... Niin olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksi aikaa...


Suurin unelmani, tai toiveeni, kuitenkin on, että tyttömme saisi viettää turvallisen ja onnellisen elämän ja pysyä terveenä.  Toivon, että osaamme kasvattaa hänestä vastuuntuntoisen, muut huomioivan, kaikkia ihmisiä ja eläimiä kunnioittavan, rehellisen, oikeudenmukaisen, avarakatseisen, positiivisen ihmisen. Toivon, että hän saisi elää elämäänsä ilman suuria murheita ja toteuttaa omia haaveitaan...


Kiitos tästä haasteesta, Mia! Tämä sai taas hetkeksi pysähtymään ja miettimään elämän tärkeimpiä... ja myös niitä vähemmän tärkeitä ;) asioita... Tavastani tämän kerran poiketen en nimeäkään ketään, vaan jokainen, joka haluaa voi ottaa haasteen tästä mukaan ja tehdä postauksen omista unelmistaan. Toivon saavani lukea oikein monta postausta teidän haaveistanne :)

Minulla on edessä työviikonloppu...samoin miehelläni, eli Peipponen pääsee "Omansa" (Saksan mummonsa) luokse molempina päivinä.  Herätyskello (ihan oikea sellainen...tai noh, kännykän sellainen..) pirahtaa huomenna kello 03:10 paikallista aikaa, joten ehkä pitäisi ainakin yrittää lähteä ajoissa nukkumaan... Sunnuntaina onkin sitten iltavuoro, eli saan viettää edes puolet elämäni tokasta Äitienpäivästä rakkaideni kanssa :)

Kiitos vielä viesteistänne edellisiin postauksiin, ne saavat aina niin hyvälle mielelle :)
Ja hei, viime aikojen uudet lukijat, jos ette ole vielä minua omissa blogeissanne nähneet, niin laittakaahan ihmeessä kommenttia, niin tulen ilomielin kyläilemään! Tuolta lukijalistasta klikatessani ei useinkaan nää, onko ko. henkilöllä omaa blogia... Jos kommentoitte, niin sitä kautta pääsen varmuudella visiitille!

Jos ei nyt törmätä ennen sunnuntaita, niin toivotan nyt jo kaikille tänne kurkistaville oikein ihanaa ja aurinkoista, ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!!! Ja tietenkin mukavaa viikonloppua!
Meille muuten luvattu huomiseksi +27! Tänään oli jo +23 ja aurinko porotti siniseltä taivaalta! Arvaatkapa huvittaako lähteä sorvin ääreen....

Halauksin Liisa

18 kommenttia:

  1. Ihania haaveita!!
    Luulen, että me kaikki yhdemme ainakin muutamaan niistä:)

    Mikin isän suku on muuten Evijärveltä kotoisin. Ja samoin pikkuserkkujani asuun siellä muutama. Meidän mökiltä ajaa Evijärvelle puolessa tunnissa ;) Ilmoita ihmeessä, jos olet sinne tulossa ensi kesänä!! Niin pieni on tämä maailma ;)

    Oikein ihanaa äitienpäivä viikonloppua sinulle ja perheellesi!! Säät teitä ainakin suosivat:)

    VastaaPoista
  2. Oi hyvänen aika, minä aloin täällä itkeä, kun luin tuon viimeisen unelmasi:') Niin kauniisti kirjoitit. Kunhan tokenen tästä tunnemyrskystä, teen omaan blogiinikin postauksen omista unelmistani joku päivä.

    Oikein ihanaa Äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniisti kirjoitettu postaus, lämmin ja ihana ♥

    Oikein mukavaa ja suloista äitienpäivää♥♥♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanat :)

    Mia, tänä kesänä mulla on taas kerran ihan minimaalisesti aikaa Suomessa, enkä pääse mm. kummejani tapaamaan sinne Pohjanmaalle :( Elokuussa ollaan tulossa ystävien häihin Kauhajoelle kyllä ;)

    Syysunelma, kiva tietää, etten ole ainoa, joka tirauttelee kyyneleitä toisten postauksia lukiessani ;) Vuoroin vieraissa siis, erästäkin sinun postausta lukiessani tullut tippa linssiin... Samoin muuten Mian, heh, eli itkupilli pahimmasta päästä olen!
    Olisi tosi ihana lukea sun unelmistasi!!!

    Oikein ihanaa äitienpäivää myös teille molemmille!

    VastaaPoista
  5. Kauniita sanoja! Äitienpäivä menee täällä samoissa kuvoissa, eli iltavuorossa töissä. Mukavaa äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania haaveiden haaveiluja :) Hih...mun omituisten keräilyjuttujen jatkoksi voin paljastaa, että suihkulähteen reunalle olen keräillyt just monenmoisia sammakkoprinssejä :DD

    Kivaa äitienpäivä viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  7. Kauniista ja elämänmyönteisiä haaveita Sinulla, kiva postaus kokonaisuudessaan. Kaunista keliä on onneksi meillekin luvassa viikonloppuana, pihahommissa lämpö tekee hyvää niin kasveille kuin itsellekin :) Kaunista äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa Äitienpäivää! Kauniita haaveita sinulla!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa äitienpäivää myös sinulle. Nauttikaa ihanasta auringon paisteesta ja lämmöstä ...kyllä se kesä varmaan tänne meillekin tulee :)!
    -Tiina-

    VastaaPoista
  10. Liebe Liisa,
    soo schöne Fotos!! Nach Finnland würde ich auch mitfahren! Ich liebe die nordischen Länder. Vor vielen Jahren war ich mit Freunden bis zum Nordkap, eine Tour mit Auto und ich träume heute noch davon!!!
    Ich wünsche Dir einen schönen Muttertag
    liebe Grüße
    Astrid

    VastaaPoista
  11. ...Ihana postaus...voi mitä haaveita...älä lakkaa uskomasta niihin...
    Ihanaa Äitienpäivää sinulle Peipposen kanssa!!
    t.Marika

    VastaaPoista
  12. Sinulla on ihania haaveita, että ne varmasti toteutuu, uskon sen.

    Ihanaa äitienpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  13. Ihanat ja niin kauniit unelmat! Varsinkin viimeinen *piip*. Toivon todella sydämestäni, että ne toteutuvat sinulle! Kukapa sitä muuta toivookaan, kun juuri noita elämän tärkeimpiä asioita toteutuvaksi.

    Ihanaa äitienpäivää, Liisa, sinulle!

    VastaaPoista
  14. Ompas teillä jo lämmintä! On täälläkin aurinko paistanut koko päivän pilvettömältä taivaalta, mutten oo mittariin vilkassu koko päivänä :o

    Aurinkoista ja lämmintä Äitienpäivää! <3

    VastaaPoista
  15. Kiitos mielettömän ihanista, mieltä lämmittävistä viesteistänne!

    Pepi, kiitos :)

    Virpi, kiitos! Hauskaa työiltaa sinullekin!

    Päm, hih, on nuo sammakot kyllä suloisia ;) tämä prinssi on minun ensimmäiseni :)

    Kiitos Pakkasakka! Mukavaa, lämpöistä viikonlopun jatkoa sinullekin pihapuuhissa, nauti kevätsäästä! Aurinko todella antaa energiaa!

    Kiitos Hanni!

    Tiina, ihan varmasti tulee :)

    Danke liebe Astrid! Ich wünsche dir auch ein tolles Wochenende, hoffentlich mit deinen Liebsten! Ja, du musst unbedingt mal nach Finnland, es ist wunderschön dort!

    Marika, kiitos, en lakkaa ;) Unelmia pitää olla ja jos niihin oiken tosissaan uskoo, ne saattavat vaikka toteutua!

    Kiitos Liisa!

    Satu, näin on :) Kiitos!

    Senni, no niin on! Tänään kohosi 27 asteeseen...noh, olin töissä ja sen jälkeen 2 tuntia ruuhkassa kotimatkalla :( Huomenna on onneksi aamupäivä vapaana! Aion istua pihalla kuin tatti ;)

    Oikein aurinkoista ja ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille!

    VastaaPoista
  16. Kaikkihan on jo sanottu tuolla edellisissä kommenteissa - joten toivottelen vain ihanaa Äitienpäivää :)

    VastaaPoista
  17. Kiva kun löysit minut niin minäkin löysin sinut :)
    äitienpäivä tervehdyksen täältä myös lähettelen!

    VastaaPoista
  18. Kauniita ajatuksia, ihania unelmia <3

    OIkein mukavaa äitienpäivää sinulle! Ja työniloa samalla :) Täälläkin on taas ihanan lämmintä.

    VastaaPoista