tiistai 2. elokuuta 2011

Sohvapöytä ja pensselinheilautus ;)

Hihii! Menitkös lankaan?! En minä sitä sohvapöytää sentään maalannut...tai oisin minä saattanut, mutta arvostan avioliittoani melko suuresti ;D



Eilen kuulkaa ihan pihisin intoa laitella paikkoja kotona, pensseli heilahti useammankin kerran ja kyllä olikin terapeuttista pitkästä aikaa sutia menemään! Ensin sai väriä pintaansa Peipposen pieni pinnatuoli, sitten samaisen neidin pikkuinen korituoli... Mutta jotenkin maalaushimoni ei vaan ottanut laantuakseen... Yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen... ja tapahtui seuraavasti... 

Peipponen kiskoi sohvapöydältä pöytäliinan (siis sen maata viistävän pellavaisen, jonka on ollut tarkoitus peittää tuo ruskea olohuoneen kauhistus ;)) alkaessaan piirtää sen (sohvapöydän) ääressä. Tytön piirreltyä aikansa, päätin laittaa liinan pesuun ja kun myöhemmin korjasimme piirustusvehkeet pois, jäi pöydän suojaksi enää tuo kuvissakin näkyvä kaitaliina. Jotenkin vain aloin tuumia, että eihän tuo pöytä nyt NIIN kamala olekaan, kun kaikki sen ymprillä on vaaleaa ja taustalla on kuitenkin pari pientä pöydän väriä toistavaa väriaksenttia... Mutta jotenkin tuumin kuitenkin, että jospa sinne pöydän alle saisi vielä jotain vaaleaa helpottamaan oloani... Kiersin kotia (ja varastonkin) ja etsin jotain  sopivaa. Peipposen pieni valkoinen jakkara oli liian pieni, lelulaatikko ei sopinut tyyliltään... Lopulta päätin maalata makkarissa palvelleen suurehkon rottinkikorin, johon on aiemmin kasattu päiväpeitto, koristetyynyt ym. Noh, sitten piti tietenkin keksiä, mihin ne edellämainitut sitten tästedes kasataan. Nyt virkaa pääsi toimittamaan ylätasanteen äskettäin hankittu puinen tuoli. Ensin tasanne näytti vähän tyhjältä tuolin lähdettyä, mutta nyt olen taas jo siihenkin tottunut ;) Luulenpa, että tuon tuolin tilalle on kuitenkin hakusessa jotain muuta, kunhan osuu kohdalle se oikea. Mutta tässä kaikessa on jännää se, että musta tuo sohvapöytä ei näytä nyt lainkaan pahalle. Voisiko olla, että mieheni onkin ollut tässä asiassa oikeassa ja onkin ollut ihan hyvä, ettei ole antanut mun pöytää maalata?! Ei kai sentään ;) No, oli niin tai näin, niin nyt olen tuohon ratkaisuun oikein tyytyväinen ja olkkari sai taas haluamaani uutta ilmettä! Ainakin hetkeksi ;)


Rottinkijutskat kaipaavat vielä vähän spraytä viimeistelemään...nyt oli pullo tyhjänä..




Ylätasanne nyt, ilman tuolia.

Tuoli rottinkikorin tilalla.

Asiasta toiseen... Mummun huushollin Pepiltä nappasin idean eräästä Villa Lilla-postauksesta! Kiitos Pepi! Laitetaan hyvä kiertämään, hih ;) Nimittäin meidän portaikon verhot on ollut yksi murheen kryyni. Sinne olen kokeillut ties minkälaista viritystä. Viimeisimpänä tämä Ikean pitsiverho on siellä roikkunut, sivuun vedettynä, mutta en ole ollut tyytyväinen. Nyt olen! Pepiä matkien käänsin verhon väärinpäin. "Heitin" vaan sinne tangolle toistepäin, kaksinkerroin roikkumaan ja voi että tykkään! 


Loppuun vielä tunnustuksia! Tuon ihanan Cup caken sain Pämin lisäksi Sadulta Aseman laidalta, SisustusUnelmien Johannalta ja nyt vielä Marialta, Siirtolaisrouvana (kesäisessä) Baijerissa -blogista. Kiitos teille kaikille ihan tajuttomasti! Nämä ovat todella lämmittäneet mieltäni kovasti! Olette ihania :)
Tähän kuuluviin kysymyksiinhän aiemmin jo vastailinkin ja pariin blogiin jaoin eteenpäin, joten en nyt uudestaan ryhdy... Jokainen blogilistani blogeista olisi sen ansainnut, eli ottaa mukaan ken tahtoo :)


Sen sijaan sain Marialta toisenkin tunnustuksen, KIITOS, Maria! Tulin tästäkin tosi iloiseksi! Tähän kuuluu kiittää tunnustuksesta, vastata 10 kysymykseen, jakaa 10 ihanaan blogiin eteenpäin ja tiedottaa ko. blogeja asiasta. Ja tehdä  tunnustuksesta postaus ;)



Kysymykset:

1. Suosikkiväri: Sisustuksessa lempipäävärit valkoinen ja beige
2. Suosikkieläin: koira
3. Suosikkinumero: 7
4. Suosikki alkoholiton juoma: maito
5. Facebook vai Twitter? Facebook
6. Intohimosi: sisustus
7. Saada vai antaa lahja? Antaa, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten nauti myös lahjojen saamisesta, hih ;)
8. Suosikki kuvio: ranskanlilja
9. Suosikki viikonpäivä: vapaapäivä :)
10. Suosikki kukka: tällä hetkellä ihan tosi hempeän vaalea vaaleanpunainen pelargonia

Nyt tulee taas se vaikein osuus. Näitä tunnustuksia on niin mielettömän ihana saada, mutta on aina yhtä kamalaa valita vain tietty määrä blogeja, joihin sen laittaa eteenpäin... Nytkin ajattelin, että jes, 10 blogia, juhuu, mutta ei sekään riitä! Niinpä pyydän anteeksi kaikilta niiltä ihanilta myös lempiblogeiltani, joihin tämä nyt ei lähde. Ja myöskään nämä alla olevat blogit eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.. Olkaa hyvät, ihanat


Hups, siinä taisi nyt kyllä olla jo 11 (vahinko, hih ;)), mutta en ala kyllä nyt ketään tuolta poistamaan, päinvastoin, voisin jatkaa listaa vielä vaikka kuinka!

Ihanan paljon tullut arvontaan osallistumisia jo parissa päivässä! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte matkassa jatkossakin :) Ja kiitos kaikille tähän mennessä kommentin jättäneille, viestejänne on tosi iso ilo lukea ja jokaisesta on tullut hyvä mieli! Kiva, kun olette jaksaneet kertoilla kesäkuulumisistanne niin ahkerasti :) Ja te, jotka ette vielä ole osallistuneet, niin TÄÄLTÄ äkkiä mukaan! 

Nyt hyvää yötä ja onnelliset terveiset!

Liisa

27 kommenttia:

  1. Minusta toi pöytä näyttää tosiaan hyvälle! Kyllä tummanruskea (antiikki..tai ainakin sen näköinen) sopii hyvin hempeiden sävyjen kanssa.
    Kiitos ihan tosi paljon tunnustuksesta!
    Tartun haasteseen, kuinkas muutenkaan! :)

    VastaaPoista
  2. Olitpa kekseliäs! Näyttää hyvältä, eikä pöytä mun mielestä muutenkaan näytä pahalta,mut ymmärrän kyl et sun värimaailma näkee toisin :)
    Pienet tuunailut saa kyllä ihmeitä aikaan ja mukavaa et miehet antaa meille haasteita sisustukseen "jääräpäisyydellään"
    ;D

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut ahkera ja pöytä tosiaankin on kiva, tykkään!

    Kiitos kovasti tunnustuksesta :) Kivaa tiistaipäivää!

    VastaaPoista
  4. Uskotko jos sanon, että pöytä on parempi tummana ☺ -pieni kontrasti siellä täällä antaa ryhtiä sisustukseen....

    Ja olepa hyvä vaan!
    Eiks ole helppoa, ei nipsuja eikä ommeltavia saumoja -ja tosi helppo ottaa pois kun kyllästyy!
    *sopivasti laiska*

    Onnea tunnustuksista ♥

    VastaaPoista
  5. Hei vaan Liisa pitkään aikaan.Otin tässä kahvikupposen ja ajattelin että nyt Liisan kuulumisia kurkkaamaan.

    Ihanan kuvan olet laittanut teidän perheestä lomalla tuonne aiempaan postaukseen.

    Sohvapöytä näyttää oikein hyvältä tummana.Kyllä nuo vaaleat yksityiskohdat pehmentävät sen tummuutta.Pöytä on muuten samaa sarjaa kuin meidän tytön koulupöytä,jonka maalasin itselleni työpöydäksi tytön muutettua omaan kotiin.Nyt huomasin että samanlaiset jalat on tässä pöydässä.

    Täällä paistaa aurinko mutta viileä yö oli.Nyt aamullakin vain 14 astetta lämmintä ulkona.Oikeastaan ihan mukava kun ei ole niin hiostavaa koko ajan,

    Nytpäs käyn osallistumassa arvontaan,hyvä kun vinkkasit siitä.

    Ihanaa alkanutta elokuuta sinne kauas.

    VastaaPoista
  6. Kivalta teillä näyttää! :))

    Kiitos tunnustuksesta, taidankin palata siihen heti!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut, Sunshine!

    Pöytä on hyvä juuri noin, kontrastia pitää olla ! Kaunista ja korien maalaus raikas idea, sopii täysin!

    Tuo Pepin idea pitää panna talteen, ihailin sitä hänen huushollissaan.

    VIELEN, VIELEN Dank für Sunshine Award ♥ Tartun siihen ja palaan siihen postauksen merkeissä!

    VastaaPoista
  8. Olen samaa mieltä monen muun kanssa, että pöytä näyttää tosi hyvältä tuossa, antaa kontrastia vaaleaan sisustukseen. Itselläni on myös tummia ja vaaleita( wanhoja) huonekaluja sikinsokin..en välitä ihan vaaleasta/valkoisesta sisustuksesta, eikä se meillä onnistuisikaan. Koira nääs..ei ole mitenkään hyvin kasvatettu...:)

    VastaaPoista
  9. Harvoinhan ne miehet on oikeassa,mutta nyt taisi semmonen ihme tapahtua;)Korostaa vaan sinun kaunista vaaleaa sisustustasi tuo tumma pöytä,ihanalta näyttää!Mieskin varmaan tyytyväinen,kun pöytä paljastui liinan alta=D Touhukasta tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kiitos tunnustuksesta! <3 Näitä on aina niin mukava saada, tietää että joku ajattelee! :)
    Ihanan näköinen olkkari onkin nyt teillä, mä oon kyllä sun miehen kanssa samaa mieltä ettei tuota pöytää saa mennä maalaamaan! ;D

    VastaaPoista
  11. Kauniita duunailuja! Näyttää niin raikkaalta. Siitäpä innostuneena aion tänään alkaa maalailemaan :)

    Vastasin muuten blogiini synttärikyssäristä :)

    Jeps, mutta nyt tela heilumaan! ;D

    Muksaa päivää!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Liisa! Tuo pöytähän on ihana, anna vain suosista miehen pitää päänsä :)

    VastaaPoista
  13. Tuo pöytä pitääkin olla ruskea! ja vaalean ja ruskean kontrasti on kaunis. Maalaile sinä vaan kaikkea muuta, jookos?;)

    Oikein ihanaa elokuun alkua sinulle Kaimaseni!

    VastaaPoista
  14. Mä oon samaa mieltä kuin aika moni muukin, pöytä on hyvä juuri noin. Vaikka valkoisen ystävä olenkin niin kyllä vähän kontrastia pitää olla :)

    Sä oot oikein laittanu tuulemaan siellä. Saisinkohan minäkin inspiraation... olohuone on muutosten kourissa, ollut jo viikon ja voitko uskoa, miehen aloitteesta ;)

    Ihananaista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Pöytähän juuri tuollaisenaan juuri oikeanlainen. Kivasti olet taas pyöritellyt kalusteita =D

    Onnea tunnustuksista ja mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  16. Heippa Liisa!

    Ihania kuvia Blogissasi taas...ja lämmin kuppi kuumaa sekä lelukori Peipposelle odottavat perjantaina teitä visiitille Sisustajantaivaaseen Espooseen. Eräs ihana Blogituttusi on myös jättänyt sinulle tänne jotain kivaa! Terkuin, PIA

    VastaaPoista
  17. Hei taas!
    Äh, olen siis paikalla pe klo 12-17puodissani. Tervetuloa!

    VastaaPoista
  18. Oi että, toi pöytähän on ihan huippu! Kivasti antaa särmää vaaleaan sisustukseen <3

    Kauniita on kuvasikin.

    Ja onnea tunnustuksistasi :)

    VastaaPoista
  19. Hei vaan kaikille teille ja KIITOS valtavasti IIIIIHANISTA viesteistänne!!! Niitä on ollut tosi kiva saada ja lukea :)

    Nyt on taas jo puoliyö, joten en jaksa alkaa vastailemaan yksitellen, sorry, mun piti tulla itseasiassa ihan jotain muuta tekemään tähän koneelle hetkeksi, mutta kuinkas ollakaan huomaan löytäväni itseni bloggerista ;D

    Kiitos zempistä tuon sohvapöydän suhteen, se taitaa tosiaan olla ihan mukava noin. Ei munkaan mielestä ole paha jättää joitain juttuja puunväriseksi, päinvastoin, se tosiaan tuo mukavaa rustiikkia ja kontrastia muuten vaaleaan sisustukseen. MUTTA puolustukseni mun onkin sanottava, että pöytä ei luonnossa ole niin kiva kuin noissa kuvissa ;) Kiitos kuvankäsittelyn, hih.. Luonnossa se on kiiltävämpipintainen ja tasaisemman tummanvärinen... Ja kun se ei tosiaan ole oikeasti vanha.. Mutta ei paha, joten olkoon noin, kunnes löydämme joskus jonkun ihanan, oikeasti vanhan pöydän, johon molemmat olemme täysin tyytyväisiä :)

    Maria, kiitos, kävin lukemassa ja zekkaamassa linkkisi :)

    Pia nyt mua rupesi jännitäämään!!! Kiitos vastauksesta, me tulemme varmaan sitten koko perheen ja suomimummin voimin heti puoliltapäivin sua moikkaamaan :)) Odotan jo innolla!

    Heippa ja hyviä öitä kaikille!

    VastaaPoista
  20. Kiva esimerkki siitä,ettei aina tarvii maalata.Vaikka mulla on kanssa se vika,että se ryöstäytyy ikään kuin käsistä.Kivoja muutoksia siellä:)
    Onnea kermaisesta tunnustuksesta.
    JA MUKAVAA PÄIVÄÄ:))

    VastaaPoista
  21. Ihanalle näyttää. Pöytä käy tosi hyvin muuhun sisustukseen.
    Minun tekisi mieli maalata melkein kaikki huonekalut valkoiseksi, mutta mies toppuuttelee. Ehkä noita miehiä kannattaa sitten välillä kuunnella:)

    Onnea tunnustuksista! Kiva oli lukea vastauksiasi.

    VastaaPoista
  22. Minä ainakin menin lankaan=)

    Ihanan näköistä teillä! Ja pöytä on just hyvä noin.

    VastaaPoista
  23. En ymmärrä mihin minun aika menee nykyään. Ehkä siihen, että yritän kaikin mahdollisin keinoin nauttia viimeisistä kesäpäivistä. Huomasin TAAS, että olen jättänyt blogisi ikkunana auki, että muistan kommentoida tänne, ja kuitenkin se on jäänyt:(

    Olohuone on tosi kivannäköinen, ja pöytäkin näyttää ihan toiselta, kun siinä on muita kivoja juttuja ympärillä.

    Oikein paljon onnea molemmista tunnustuksista, sinä todellakin olet ne ansainnut!!! Ja kiitos, että annoit sellaisen minullekkin:)

    Täällä on nyt ensimmäinen syyspäivä :( Pihalle ei ole asiaa kylmän tuulen vuoksi, joten taidan lähteä tyhjentämään pyykkikoreja;) Oikein ihanaa ja toivottavasti lämmintä loppuviikkoa sinulle Ystäväin <3

    VastaaPoista
  24. Vielä sellainen juttu...
    En jostain syystä saa liitettyä kuvaa tuohon arvontajuttuun. Kone valittaa, että kuvakiintiö on täynnä... (en muista miten se oli tarkkaan), mutta saan kuitenkin ladattua kuvia tekstiin...
    Onko sinulla ollut sellaista??

    VastaaPoista
  25. Tuo sohvapöytähän on tosi upea just noin!!! <3 <3
    Ihastuin ikihyviksi!!:)

    VastaaPoista
  26. Hyvä tuo verho-kaksinkerroin kekkasu <3 Ihana <3

    Blogissani ARVOTAAN, joten mukaan vaan! Onko sinulla avain onneen?

    Mukavaa viikonloppua toivoopi Pivikki

    VastaaPoista
  27. Kaunis kiitos tunnustuksesta ja onnea omistasi, olet ne ansainnut!
    Hyvältä näyttää maalisudin jäljet!

    VastaaPoista