sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Löytö ja lumiukkoja

Ensin Löytö! Peipponen tarvitsee uuden sängyn. Tämänhetkinen on pienikokoinen pinnis, josta poistettiin toinen pinnalaita ja laitettiin pieni kaide tilalle. Uuden, isomman sängyn hankinta on kolkutellut mielessä jo jonkin aikaa, ei sillä kuitenkaan vielä mikään kiire ole ollut. Nyt kävi kuitenkin niin, että Ebayssä tuli "sattumalta" vastaan lähistöllä sijaitseva talonpoikaissänky, joka kooltaan ja muodoiltaan vastasi juuri sitä, mitä mulla on ollut toiveissa tytölle löytää. Kävi tuuri ja sain huudettua sängyn! Tässä se nyt on, läppärin ruudulla kuvattuna :) Tiistaina haemme sen kotiin ja sitten toivon vaan kuivaa säätä, että saisin samantien vähän hiottua terassilla, ehkä maalattuakin. Maalauksen voi kuitenkin hoitaa neljän seinän sisälläkin, jos sattuu mälsä keli. Väriä ei varmaan ole vaikea arvata ;)


Sängyn muuttaessa Peipposen huoneeseen, muuttavat muutkin huonekalut paikkojaan. Eli postausta tiedossa neidin huoneen muutoksesta toivottavasti pian ;)

Meillä tuli lunta pari päivää sitten, jopa niin paljon, että saimme rakennettua lumiukkoja! Ensin mä raknesin Peipposen kanssa aamukävelyn päätteeksi yhden, joka kuitenkin jo parin tunnin päästä oli kaatunut tuulessa (?). Tytön riemu oli suunnaton, kun ukkomme vihdoin seisoi paikallaan valmiina, lakki päässä, tietenkin!


"Tuletko minun kanssa lentämään?" kysyi Peipponen lumiukolta. On tullut katsottua piirrosfilmi-Lumiukkoa...


Ulkoilun päätteeksi maistui juustovoileipä ja kaakao :)


Ja lumiukkoa piti käydä aina välillä katsomassa ikkunassa ;)


Iltapäivällä rakensi tyttö sitten vielä isänsä kanssa kaatuneen lumiukon tilalle yhden oikein ison.


Nyt on lumi taas muisto vain, samoin lumiukko pihalla... Vettä sataa ja tuuli viumoo.

Pussin nyörit on pidettävä tiukilla näin alkuvuodesta, kun parin kuukauden aikana on läjäpäin isoja laskuja maksettavana...autoveroa, koiraveroa, jätemaksua, auton katsastus (ja uudet jarrut...) jne.
Mutta onneksi on HM:n tili :) Pahimpaan shoppailuhimooni, no ei kai, kun ihan tarpeeseen ;) tein viikko sitten tilauksen. Lähinnä tarhan aloittavalle Peipposelle tarvittiin uutta vaatetta, perusleggaria, paitaa jne. Ja samalla tuli sitten sorruttua myös sinne Homen puolelle... Uutta petivaatetta, joita en ole muuten vuosiin ostanut (!!), pari tyynypällistä ja suihkuverho löysivät ainakin tiensä ostoskoriini ja odottelen pakettia heti alkuviikosta tulevaksi :) Esittelen niitäkin sitten kuvien kera, kun saapuvat. Makkarissa vaaleanpunainen valtaa ennestään ja meidän "kakkoskylppärikin" saa kokea pienen kasvojenkohotuksen... Pari ompeluprojektiakin kummittelee mielen sopukoissa, saa nähdä, miten kaikkeen taas aika riittää.

Tänään olinkin taas pitkästä aikaa töissä. Miehellä on tänään vielä yksi (5.) yövuoro, sitten vapailemmekin muutaman päivän yhdessä... ja toivottavasti tuunaamme Peipposen sänkyä ja huonetta :)

Synttäriarvontaa on muuten tulossa alkavalla viikolla, joten käykäähän kurkkimassa! Kiitos viesteistänne edelliseen postaukseen, niitä on ollut taas iso ilo lueskella :)

Mukavaa alkavaa, tammikuun viimeistä viikkoa kaikille!

Terkuin Liisa

21 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana sänky!! Siitä tulee varmasti kaunis (vaikka on se tuollaisenakin syötävä).

    Lumiukon kaveri on niiiiin suloinen ja selvästi onnellinen lumiukosta. Tottakait pitää tarkistaa, onko kaikki pihalla ok ;D

    Kivoja projekteja teillä on tiedossa, odotan innolla postauksia!

    Täällä jännätään, lähdetäänkö pressanvaaleissa toiselle kierrokselle (todennäköistä on, että mennään...kuinkas muuten, ei tehdä historiaa vieläkään ;)

    Oikein ihanaa tammikuun viimeistä viikkoa sinnekin päin!

    VastaaPoista
  2. Onhan hieno sänky, kelpaa siinä pikkuisen köllötellä.

    Nyt vaalivalvojaisiin!

    VastaaPoista
  3. Apua miten ihana sänky...ja odotan todellakin sitä Peipposen huoneen postaustasi. Saako kysyä paljonko tuo maksoi?

    Ihana tuo Peipposen ilme, kun virnistää lumiukot vieressä :)

    Nyt jännäämme täällä vaalien tuloksia...hui, kun jänskättää!

    VastaaPoista
  4. Mä kans tykästyin tuohon Peipposen virnistyskuvaan :))
    lasten riemu on niin sydäntälämmittävää!

    Ja sänky on ihana!

    VastaaPoista
  5. Wau miten hieno sänky! Innolla odotellaan kuvia Peipposen uudistuneesta huoneesta :) Mukavia vapaita!

    VastaaPoista
  6. Upea ostos ja tuunauksen jälkeen varmasti vielä upeampi =D

    VastaaPoista
  7. Suloinen tytär :) Mahtava vanha sänky..siinä kyllä passaa köllötellä! Saa nähdä kauan lumiukko kelit kestää:)

    VastaaPoista
  8. Upea löytö!!! Jos värisävy on luonnossa hyvä / miellyttää / sopii Peipposen huoneeseen, lupaathan vielä miettiä, ennen kuin maalaat sängyn, jooko pliide... ;D

    Ihana on kyllä tuo peipposen virnistys ja komea on lumiukkokin. Kiva, kun saitte hetken nauttia lumesta.

    Nyt menen pakkailemaan loput kamat ja aamusta sitten kohti Dusselia. Toivon, että siellä on 10 astetta plussaa... ainakin sinne päin on ennustettu. Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat nuo kaksi ensimmäistä ulkokuvaa. Ja sänky on ihan huippu!

    VastaaPoista
  10. ps. tuota samaa meinasin ehdottaa kuin Voikukkapelto: voisiko väri kenties pysyä ennallaan... ehkäpä vain vahaus pintaa kiillottamaan :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis sänky ja vielä kauniimpi siitä on tulossa, tiedän :)

    Mul alkoi tekee mieli kaakaota :)

    VastaaPoista
  12. Sänky on upea, tuossa kelpaa Peipposen nukkua :)

    Iloa alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
  13. ihana sänky!!
    en malta odottaa miltä se pian näyttää :)

    kaakao on kyllä parasta ulkoilun jälkeen :)

    VastaaPoista
  14. Ihana sänky=)
    no,munkin rupes tekemään mieli lämmintä kaakaota...

    VastaaPoista
  15. Oi minkä sängyn olet peipposelle löytänyt, ihana! :) mullakin odottelee kellarissa vanha sänky pikku neidille - tuunausta vailla:)

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  16. Ihan älyttömän kaunis sänky.! Wau...eiks ole mukavaa kun löytää näitä wanhoja aarteita vielä.
    Meillä on täällä talvi oikein isolla T:llä ja lunta satelee melkein joka päivä. Noooh..vielä en ole ihan kauhuissan, onhan tätä talvea vielä tässä jäljellä, parempi tämäkin kuin se ainainen vesisade mikä oli silloin ennen joulua monta viikkoa.Luonto on kaunis ja ladut ovat hyvässä kunnossa, eli siis oivat hiihtosäät.
    Sisustusrintamalla on hiljaista ja pussin nyörit on mullakin olleet tiukemmalla, pitää ihan alkaa miettimään mitä sitä oikeasti haluaa ostaa. Onneksi kohta pääsee(no varmaan parin kuukauden kuluttua) pihalle ja sitten pihahommiin, sitä odotan. Viime viikolla kävin varastossa kukkia hoitamssa, poistin kuivia lehtiä ja kastelin. Pari pelargoniaa oli näemmä kupsahtanut...noh..niitä saa uusia.
    Teillä se alkaa kohta olemaan varmaan jo lämpöisempää ja aurinkoisempaa.?Lumiukkoparka...se niin tykkäis vähän vilpoisemmasta kelistä.
    Mukavaa viikon jatkoa sulle Liisa.

    VastaaPoista
  17. Mahtava sänky! Siitä tulee kyllä varmasti kiva kun vielä maalaat sen.

    Muutenkin sulla on siellä aika tarmokkaita suunnitelmia: miten oikein ehdit tehdä kaikkea? Minä kun en mukamas ehdi taas tekemään mitään muutakuin aloittelemaan montaa ri projektia ja mikään ei oikein tule valmiiksi :)

    Tuo ensimmäinen kuva Peipposesta ja lumiukosta on kyllä oikein päivän piristys. Pitäisi printata se tuohon työkoneen viereen: katse vain ja hymy nousee huulille :)

    VastaaPoista
  18. Wau, mikä sänky!!! Tuo ottaisin minäkin ;) Ja tottaikai se taikamaali tekee siitä vielä upeamman :)
    Kateellisena lueskelin, että hion terassilla... Täälläkin olisi hiottavaa, mutta sisällä en millään viitisi alkaa pölyttämään ja pihalle ei ole toivettakaan mennä. Vaikka nytkun pakkasetkin ovat olleet kohtuulliset, niin olen todella nauttinut lasten kanssa ulkona olemisesta :)

    Peipposella on hiuksetkin kasvaneet aivan mahdottomasti:) Neitihän on jo iso tyttö :) Ja tottakai sitä pitää uusia tarhavaatteita olla ;) On se jännä, kun tuo ostaminen tuottaa tuollaista mielihyvää :O Taitaaa sama tauti vaivata meitä kaikki naisia ;)

    Ihanaa viikkoa teille!!

    P.S Ystäväni oli saanut lahjaksi sen sarjan :( Harmi, sillä ne oli tosi edulliset! Siitä toisesta asiasta yritän laittaa sinulle illalla viestiä :)

    VastaaPoista
  19. Voi miten kauniin sängyn löysit! Siitä tulee aivan täydellinen, kun saat sen vielä maalattua. Kylläpä kuulostaa ihanalta ajatukselta päästä hiomaan terassille:) Täällä nimittäin on pakkasta 10 astetta ja hanget korkeat nietokset. Jään innolla odottamaan uusia kuvia Peipposen uusiutuneesta huoneesta:) Ehkä pikku kylppäristäkin?;)

    Ihania kuvia myös Peipposesta lumiukon kera! Eiköhän tuo ukko Peipposen unissa seuraavana yönä lennellyt:)

    Suuri kiitos myös alla olevasta haasteesta<3 Kunhan tässä kunnolla paranen, niin ryhdyn ilolla sen kimppuun:)

    Oikein ihanaa viikon jatkoa sinulle, Liisa-ystäväni!<3

    VastaaPoista
  20. Kiitos IHANISTA viesteistänne <3 Olette kyllä niin kullan arvoisia kaikki ihan oikeasti, kun aina jaksatte käydä kylässä ja viestiäkin :) KIITOS!

    Sänky haettiin tosiaan tänään, Anskulle, ja ehkä muillekin tiedoksi, että sain sen 55€:lla. Se oli kai mut hävinneen huutajan korkein tarjous, koska mun huuto oli 60€. Mutta sängystä ja sen tuunauksesta lisää sitten kuvien kera, kunhan valmista ;)

    Peipposen riemu lumiukkoja rakennettaessa oli tosiaan mahtava! Ihanaa kuulla, että tuo riemuhymy sinne ruudun toisellekin puolelle välittyi :)

    Nyt kurkistelemaan mitä TEILLE kuuluu!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  21. Mahtavaakin mahtavampi sänkylöytö!!

    VastaaPoista