keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vuosimuistelot

Viimeinen vapaapäiväni alkaa olla takana... Huomenna työt kutsuvat jälleen, mutta vain neljäksi päiväksi, jonka jälkeen alkaa taas oikein pitkä vapaa. Tähän mun työpaikan talvirytmiin voisi vaikka tottua ;)
Monissa blogeissa on katsastettu kuvien kera vielä kerran viime vuoteen... Niin ajattelin nyt minäkin tehdä. En ainoastaan sen takia, että vuosi vaihtui, vaan siksikin, että blogini täyttää tässä kuussa vuoden. Oli kiva katsella vuoden varrella näpsittyjä kuvia, sekä sisustusrintamalta että muutenkin, ja muistella vuoden tapahtumia. Oli myös hienoa huomata, miten paljon sitä onkaan saanut juuri sisustuksen suhteen aikaiseksi ja mitä kaikkea sitä tullut tuunailtua ja puuhasteltua ;) Ja ehkäpä uudemmille lukijoillekin voi olla kiva kurkistaa Vaniljaisen alkutaipaleen juttuja. Monet kuvista on kertaalleen nähtyjä, osa kuitenkin ennen julkaisemattomia.
Mulle tuttuun tapaan oli vaan niin kovin vaikea valita vain yksi tai kaksi kuvaa jokaiselle kuukaudelle, joten nyt tulee taas oikein kunnon kuvapläjäys... Lähinnä keräsin tähän sisustusaiheisia kuvia tuunauksistani sekä kotimme muutoksista, mutta joukossa on myös muutamia kuvia lomiltamme yms.

Tammikuussa tapahtui jos jonkinmoista... Peipponen oppi kävelemään ilman tukea, minä aloitin työt äitiysvapaan jälkeen, kävimme tytön kanssa Suomessa ja toteutin haaveeni omasta blogista.
Tuo kuva on yksi ensimmäisistä Vaniljaisessa julkaisemistani kuvista :)


Helmikuussa toteutin monta sisustushaavetta. Tein muutoksia makkarissa, kylppärissä, olkkarissa sekä vierashuoneessa, johon sain oman pienen ompelunurkkani.

Ebaystä helmikuussa huutamani huippulöytö, olkkarin suuri kaappi.

Tuunauksia kylppärissä...

Samoin maaliskuussa pistin sisustusrintamalla tuulemaan oikein kunnolla. Tuunasin yhtä jos toistakin, kävin äidin kanssa antiikkikaupoilla tekemässä ihania löytöjä, löysin anopin vanhasta kellarista upeat miehen isoisän vanhat tikkaat ym. ym. 
Lisäksi rakas ystäväni ja Peipposen kummitäti kyläili meillä ja äidin kanssa katoimme kevään ensimmäiset kahvit ja lounaat terassille auringon helliessä meitä ihanasti :)




Huhtikuussa sisustelinkin sitten enemmän terassia, nikkaroin istutuspöydän ja tuunasin maaliskuussa kaatopaikkakuormasta pelastamani vanhan oven. Huhtikuussa nautimme myös pääsiäistunnelmasta pupusten, narsissien ja tulppaanien kera, unohtamatta pääsiäisnamusia ;)




Toukokuussa sisustelin ainakin Peipposen huoneessa... Siellä vaihtui järjestys, tuli sängyn ylle pitsiverhokatos ja tuunasin tytölle puisesta marketin hedelmälootasta nukensängyn... Loppukuussa lähdimme Suomeen pienelle kesälomalle. Samalla reissulla vietettiin erään rakkaan ystäväni polttareita.



Suomen lomamme jatkui kesäkuun alkuun. Suomessa oli tuolloin ihanan kesäinen sää, aurinkoa ja lämpöä riitti juuri sopivasti. Nautimme tytön kanssa ulkoilusta hiekkiksellä ystävien kanssa, sain tavata taas pitkästä aikaa monia ihania ystäviäni kotosuomessa ja tietenkin vietettyä aikaa myös perheeni kanssa. Lisäksi pääsin piipahtamaan Cafe Latte Spiritin Kartanon kevätmyyjäisissä sekä käymään mm. ihanassa Wanilla Rosessa sisustusostoksilla :) Pari blogiystävääkin tapasin ekaa kertaa kasvotusten.
Reissun jälkeen oli kiva laitella uusia juttuja kotona paikoilleen ja tuli käytyä antiikkikaupoillakin tekemässä ihania ja ennen kaikkea edullisia löytöjä.




Heinäkuussa pidimme miehen kanssa varsinaisen kesälomamme ja matkustimme oman perheen voimin Mexicoon pitkään odotetulle löhölomalle ;) Väli-Amerikan auringon alla vietimme myös sekä miehen että mun syntymäpäiviä.



Elokuussa tapahtui taas enemmän kotonakin... Sen jälkeen, kun ensin kävimme pikavisiitillä Suomessa juhlimassa rakkaiden ystäviemme häitä ;)
Käsimatkatavaroissa kuljetin vanhempieni mökiltä tuliaisena ihanan vanhan ikkunanpokan, josta olin jo kauan haaveillut. Myös noin kahden vuoden jahkailu erään piirongin suhteen päättyi elokuussa, kun miehen kanssa yhteistuumin kävimme sen kimppuun eräänä kauniina kesäpäivänä ja hioimme sekä maalasimme sen ;)  




Syyskuussakin toteutin erään kauan suunnittelemani projektin... Pikkuruinen kodinhoitohuoneemme koki vihdoin ja viimein kauan haaveilemani kasvojenkohotuksen... Perusteellinen kaappejen siivous, verhot vitriinioviin, pieniä kivoja sisustuselementtejä, verhoa työtasoon jne. Ja uskokaa tai älkää, mutta sen jälkeen huone on pysynyt suurimman osan aikaa siistinä! Jos ei lasketa sitä, että yleensä jollain tasolla on aina pinossa jotain silitettävää ;) Kodarin muutokseen löytyi kaikki tykötarpeet jokseenkin omasta takaa. 
Syyskuussa tein myös taas kivoja pikku löytöjä vanhojentavaroiden kaupoilla...



Lokakuussa riitti taas tapahtumaa vaikka kuinka! Alkukuusta kävimme miehen kanssa pienellä hääpäivämatkalla autoillen Ranskassa. Tuolla reissulla poikkesimme myös Strassbourgissa, jossa tiellemme sattui mm. ihana pieni kaupunkikirppis.
Lisäksi vietimme ystäviemme luona hauskan viikonlopun, johon kuului hyvän ruuan, viinin ja ihanan yhdessäolon lisäksi kerran vuodessa järjestettävä jättikirppistapahtuma. Sieltä kannoin kotiin läjäpäin ihanuuksia, kuten upean vanhan matkalaukun.
Peipposelle tuunasin omasta (ja anopin) takaa löytyneistä tarvikkeista pienen leikkikeittiön apupöydän.
Rakkaille ystävillemme Suomesta, jotka lähtivät puoleksi vuodeksi maailmalle reissaamaan, ompelin lokakuussa reissukaveriksi pienen pehmopingviinin, joka muuten sai sittemmin nimekseen Niilo ja on tätä nykyä jossain päin Uutta-Seelantia ;)
Lokakuussa sain myös vieraan Suomesta. Oman kodin onnea -blogin Heidi tuli meille muutamaksi päiväksi kyläilemään ja vietimme hänen kanssaan monta kivaa hetkeä shoppaillen, herkutellen, askarrellen, jutellen ja nauraen vatsat kipeiksi ;)






Marraskuussa juhlittiin parin ystävän syntymäpäivien lisäksi meidän Peipposen 2-vuotispäivää :) Synttärit olivat Muumi-teemalla ja oikein onnistuneet kaukkuja myöten, vaikka mulla olikin niiden (leipomusteni) suhteen omat epäilykseni ;) 
Kuun loppua kohden pääsi joulukin pikkuhiljaa hiipimään kotiimme mm. itse väkerreltyjen kranssejen myötä.



Joulukuussa availtiin paaaaljon joulukalenterin luukkuja ;) Herkuteltiin masut pullolleen ja vaa'an lukemat pyllylleen, saatiin ja annettiin paljon ihania lahjoja...
Itsenäisyyspäivänä lensin Peipposen kanssa Suomeen, jossa mm. sisustelin vanhempieni uutta kotia äidin kanssa sekä tapasin Valkoista rustiikkia -blogin Marikan sisustusshoppailun, sushin ja glögin merkeissä. Meillä riitti juttua ja naurua Marikan kanssa myös ;) Innolla odotan jo seuraavaa kertaa!




Itse Joulun ja Uudenvuoden kuulumiset ovat vielä niin tuoreessa muistissa, että ei niistä enää sen enempää ;)

En olisi vuosi sitten uskonut, että blogiani ryhtyy näin moni seurailemaan. Enkä varsinkaan, että saisin blogin myötä uusia, ihania ystäviä :) Viimeksi tänään sain yhdeltä heistä postin mukana kirjeen :) Kiitos Krista, se ilahdutti tosi paljon! 
Kiitos siis teille kaikille blogiani lukeville ja erityiskiitos teille, jotka jaksatte ilahduttaa viesteillänne! Ilman teitä kaikkia tämä olisi varmaan melko tylsää puuhaa... Olette ihania ja kullanarvoisia jokainen :)

Tällä hetkellä kotimme pikku hiljaa pukeutuu keväisempään asuun, vielä kun ylihuomenna luovutaan lopuistakin joulujutuista ja heitetään kuusi pihalle... Ripaus vaaleanpunaista siellä täällä tuntuu miellyttävän silmää nyt.



Mitään suurempia muutoskohteita ei juuri nyt ole mielessä, mutta monta pienempää kyllä. Eikähän sitä koskaan tiedä, mitä sitä tässä taas vuoden mittaan saa päähänsä ;)
Kevään myötä hankintalistalla ovat ainakin uudet terassituolit, sillä vanhoista on jo luovuttu. Muutenkin odotan taas jo innolla terassin laittelua kesäteloilleen, lounastelua ja puuhastelua ulkosalla... Joten pysykäähän kuulolla, mitä seuraava vuosi Vaniljaisessa tuo tullessaan! Nyt pehkuihin, sillä kello soi neljältä! Voikaa hyvin!

Terkuin Liisa

22 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta kuva pläjäyksestä, oli hauska aikamatkata alkuun saakka. :)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Mukavan tutulta kuulosti, mutta olenkin tainnut seurailla sun touhuja melkein alusta sti :)

    VastaaPoista
  3. Mua alkoi hymyillyttämä heti, koska ekat muistot mul onkin Sun blogista siitä kun kävit äidis kans antiikkiliikkeilla pyörimässä :) Onpas siitäkin jo aikaa :O
    Mutta siis mä olen edelleen sitä mieltä, että Sun ansiosta mun blogi-ura lähti aika mukavasti käyntiin :)
    Ja siitä olen kyllä niin iloinen ja kiitollinen. Koska tosiaan.. Mitä isompi porukka, sitä hauskempaa. Kukapa se yksin jaksais kovin pitkään tilittää mistään. :)

    VastaaPoista
  4. Niin se vuosikin nopeasti pyörähtää:) tykkään sun blogista ihan hirmusti, siitä asti kun sitä kävin lukemaan! :) ja odotan innolla mitä kaikkea ihanaa taas tänä vuonna keksit :) <3

    VastaaPoista
  5. Niin se on vuosi vierähtänyt ja uskallan jopa luvata seuraavan menevän vieläkin nopeammin ;) Niilo on jo tosiaan sukulaisten alueella ja ihan lähipäivinä kasvotusten yhden jos toisenkin näköisensä kanssa! Kiitos vielä suloisesta matkakumppanista ja onnittelut kokonaisesta vuodesta Vaniljaiselle.

    VastaaPoista
  6. Oleppas hyvä! :)

    Ihana postaus, meiltä tuo postaus tulisikin kahdesta paikasta, juuri kesken vuotta kun oli tämä muutto. Empäs voi sitä tehdä, sillä kaikki vanhat kuvat on koneella joka on korjauksessa...

    Mukavia työvuoroja :) Mulla nyt kaks yötä putkeen...

    VastaaPoista
  7. Kiitokset kivasta vuosimuistelosta ihanine kuvineen - kotinne on tavattoman kaunis!
    Itse hyppäsin mukaan menoosi keväällä...ja innolla odotan tulevaakin vuotta ja kivoja juttujasi. ;)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana muistelo viime vuodesta:) Minä tutustuin blogiisi helmikuussa ja se olikin ensimmäinen blogi, joka jäi hyvin tarkasti mieleeni ihanine kuvineen:)
    Minun viime vuoden kohokohdat ovat ehdottomasti olleet kirjani ilmestyminen ja Saksan vierailu!<3 En ole koskaan niin ihanaa lomaa saanut viettää, kuin sinun kanssasi, Liisa!:) Toivottavasti tänäkin vuonna loma toteutuisi:)

    Oikein ihanaa tätä vuotta sinulle, Liisa ja kiitos viime vuodesta<3

    VastaaPoista
  9. Tutunkuuloisia tarinoita mutta osa kuvista tosiaan ennennäkemättömiä=D Melkein alusta asti minäkin olen blogiasi lukenut,aina on yhtä ihana täällä "vierailla"=D Monenmoista olet saanut vuodessa aikaiseksi,mielenkiinnolla odottelen tulevia juttuja;)

    VastaaPoista
  10. Olipas mukava lukea myös alkuvuoden tapahtumia, kauniit kuvasi olen kyllä varmaan kaikki katsonut, mutta alkuvuoden tekstit on jäänyt vähemmälle lukemiselle.

    Vieläkin vain ihastelen noita upeita maisemia. Peipponen tuntuu niin isolta tytöltä, joten tuntuu hassulta, että on oppinut kävelemään vasta vuosi sitten :)

    Paljon on vuoteen mahtunut!

    VastaaPoista
  11. Kotomon Taina: ajattelinkin, että uudemmille lukijoille voi pieni aikamatka olla kiva ;) Hyvä jos tykkäsit!

    Pepi, niin sä olet kyllä varmaan ollut mun ekoja lukijoitani, kiitos siitä, että uskollisesti jaksat kyläillä ja viestiäkin :)

    Maanvaiva, kiitos, kun säkin jaksat aina vaan viestiä ja seurailla mun juttuja :) Joukossa tyhmyys tiivistyy...ei kun siis... ;D
    Hih, kiva kuulla, et pidät mua sun ponnahduslautana :))

    Jasmiina, kiitos kauniista sanoistasi :) Mäkin tykkään ihan hirmusti sun blogista, hih ;)

    Milla, ihan uskomatonta, että JUSTHAN me vasta suunniteltiin omia blogejamme... Mietin nimeä omallni jne. Ja nyt siitä on VUOSI! Ihanaa, että Niilo voi hyvin ja pääsee pian tapaamaan lajitovereitaan :) PUS <3

    Kiitos Marika <3

    Krista, toivottavasti saat kuitenkin sen koneesi kuntoon, että säästyy kaikki kuvat!!! Kiitos vielä, olet ihana <3

    Kiitos Mari ja kiva, kun olet pysynyt kelkassa ja tykännyt menosta :) toivottavasti jatkossakin ;)

    Heidi, olet lämpimästi tervetullut tänäkin vuonna! Mullakin oli tosi ihana miniloma kotona sun kanssa! Peipponenkin toisinaan muistaa vieläkin mainita Heidi-tädin ;) Oletkin ollut blogini matkassa melekin alusta asti, kiitos siitä ja kauniista sanoistasi :)

    Kirsi, kiitos sullekin ihanainen, kun aina jaksat käydä ja kommentoida...suorastaan tarinoida ;) Viestejäsi on aina iso ilo lukea! Toivottavasti jaksat roikkua mukana jatkossakin!

    Ansku, sanos muuta, ihan itsekin hämmästyin, kun katselin vuoden takaisia kuvia, että tyttö oli vielä niin "vauva" vuosi sitten ja nyt jotenkin niin iso tyttö jo! Puhua pälpättää tukka ponnarilla ja on niin kovin omatoiminen jo :)
    Kiitos ihanista viesteistä sullekin ja että uskollisesti jaksat seurailla turinoitani :) Toiv. tulevaisuudessakin :)

    Kiitos viesteistänne! Mä yritän nyt alkaa taas paremmin kommentoimaan niitä tänne kommenttilootaan. On ollut se puoli tosi hunningolla ajanpuutteen vuoksi... Mutta aina yhtä suurella ilolla luen kaikki viestit huolella!

    Ihanaa pitkää viikonloppua teille kaikille!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  12. Ihana kuvapläjäys:-))
    Kiitos kuluneesta vuodesta, on ollut ihana seurata blogiasi!

    Oikein hyvää Loppiaista♥

    VastaaPoista
  13. Eihän näitä kylläänny koskaan katsomaan. Ihania kuvia! Tuo pikkuinen seinäkaappi on aivan mahtava, juuri tuon kaltaista olen metsästellyt eripari kahvikupeilleni;) Ehkäpä se löytyy tänä vuonna,,,

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus!
    Olen seurannut blogiasi melkein alusta asti ja tunnutkin niin tutulle vaikkemme ole tavanneet. Kiva oli muistella postauksesi myötä mennyttä vuotta:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Kiva oli lukea viime vuodestanne pähkinänkuoressa :) Vuosi hujahti kyllä ihan liian nopeasti.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Uutena lukijana kiva tällainen kooste :) Ihania sisusteluja olet laittanut.

    VastaaPoista
  17. Kiva postaus!! <3 Miten mulla on ihan mennyt ohi tuo teidän Mexikon matka!Sinne ois ihana joskus päästä kans..!

    VastaaPoista
  18. Olipa mukava palata alkuun, vaikka aika tutuilta kaikki näytti. Muutama ennenjulkaisematon kuva oli ilmeiseti mukana, koska eräs ihminen sain ainakin minun mielestäni kasvot.
    Tuota teidän Mexicon matkakuvaa ihastelen uudelleen ja uudelleen:)

    Oikein ihanaa talvista viikkoa teille (tosin en tiedän onko teillä lunta) <3

    VastaaPoista
  19. Voi, miten mukava kooste vuoden tapahtumista <3!!
    Oikein hyvää vuotta 2012 koko perheellenne !
    -Tiina-

    VastaaPoista
  20. Paljon ihanaa olet saanut aikaan ja mukavaa on ollut tekemisiäsi seurata! Varmasti uusi vuosi tuo tullessaan vielä paljon uutta ja ihanaa. Jännityksellä jäädään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  21. Voi kuinka kiva postaus :) Mukava kuulla alkuvaiheistakin, kun en sillon vielä seuraillut :) Toivottavasti jatkat vielä pitkään <3

    VastaaPoista