keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Reissukuulumiset!

Täällä ollaan reissusta selvinneenä, vielä vähän jet lagistä väsyneenä ;)
Kiitos teille kaikille ihanille lomatoivotuksissa edellisessä postauksessani!!!
Meidän päivärytmit on tosiaan vielä aika sekaisin, mutta paranemaan päin... Maanantaina saavuttiin iltapäivällä kotiin haettuamme suoraan ensin Usva-neitikin kotiin. Sen jälkeen on siivoiltu kotia, pesty lähes taukoamatta pyykkiä, kyläilty miehen perheen luona ja vietetty iltaa naapureiden kanssa, jotka huolehtivat kukista ja posteista loman aikana.
Tänään sain vihdoin vähän kuvia järkkäiltyä koneella ja noukin monen sadan kuvan joukosta onnistuneimmat otokset, "muutamat" parhaat hetket, kauneimmat tunnelmat ja muistot haluan jakaa teidänkin kanssanne. Ja vaikka yritin karsia kovalla kädellä kuvia, jäi niitä silti nelisenkymmentä, hih :)
Ensin ajattelin tehdä pari erillistä lomapostausta, mutta nyt päätin kuitenkin pläjäyttää kaikki kuvat samaan syssyyn. Yritän jättää näin ollen höpinät vähemmälle ;)
Loman alusta lyhykäisesti sen verran, että menolennot eivät menneet ihan putkeen, vaan lopulta lennettiin Detroitin kautta Atlantaan ja sieltä seuraavana päivänä Cancuniin... Laukut tulivat vasta kaksi päivää meidän jälkeen Cancuniin, eli pari ekaa päivää meni niitä odotellessa, tärkeimmät tarvikkeet käytiin ostamassa hotellin kaupasta ja läheiseltä kylältä.. Onneksi maailmassa on ihania ihmisiä, kuten eräs kanadalainen perhe, joiden loma oli jo lopuillaan ja kuultuaan meidän laukkuepisodista he lahjoittivat kestouimavaipan sekä pari kivaa vesilelua Peipposelle. Sekä eräs amerikkalaispariskunta, joka lahjoitti meille tuubin aurinkorasvaa, jotta edes pikkuinen olisi auringon säteiltä turvassa. Meinasin itkuun pillahtaa näiden ystävällisten ihmisten teoista :)
Onneksi Peipponen ei joutunut kärsimään noista kaikista sekoiluista yhtään, vaan sai nauttia lomasta alusta asti täysin rinnoin!
Muuten meidän loma olikin kaikenkaikkiaan ihana, nautimme perheen kesken oleislusta, ihanasta lämmöstä ja auringosta, vesileikeistä, hyvästä ruuasta ja muista herkuista...

Viikottainen Mexicolainen teemailta hotellin buffetravintolassa.

 Näkymät meidän parvekkeelta kantoivat puutarhaan ja merelle.



Parina ekana aamuna olimme jo kukonlaulun aikaan liikkeellä ja aamupalalle menossa.


 Silloin oli vielä aamiaisen jälkeenkin melkoisen tyhjää altaalla.



Välistä kävimme toki meri-ilmaakin haistelemassa... ja suolavettä maistelemassa ;)


Mutta altaalla Peipponen nautti olosta eniten, olisi ollut vedessä ihan koko päivän!





Jätski sentään houkutteli välillä pois vedestä taukoa pitämään ;)



Kerran ajelimme julkisilla kulkuneuvoilla Playa del Carmeniin.

Kirkko Playa del Carmenin keskustassa


Rantamaisema aivan Playa del Carmenin sataman tuntumassa

Tästä hyvin karibialaistyylisestä hotellista oli pakko räpsäistä kuva :)

Myös Cancunin reissulla silmiini pisti pastellin väriset talot :)



Eräässä Cancunin ostoskeskuksessa saimme ihailla kauniita seinämaalauksia...



...ja paluumatkalla tällaisia rantamaisemia :)


Syömään lähdössä illansuussa, pientä väsymyshepulia havaittavissa...


Hotellin yhdellä sisäpihalla otettiin vielä pari kuvaa ennen nukkumaanmenoa.



Aamupalallakin tyttö oli päivittäin hymyssäsuin :)


Lähes päivittäin Peipponen sai hotellin työntekijöiltä ilmapallon :)




Parina iltana tyttö jaksoi vielä lobbybaarissakin kukkua ruuan jälkeen.


Illanhämärissä hotellin alueelta...


Viikottaiset markkinat hotellin pihalla.

Tukka hulmuten altaan reunalla vikana päivänä...


...ja syömään menossa vikana iltana.


Vikana iltana kuunneltiin musiikkia lobbybaarissa, Peipponen taputti ja huusi "bravo" kappaleiden välissä ;)


Minä poseeraan inkkareiden keskellä, hih ;D

Kuva: hotellin valokuvaaja

Lomatuliaisina Peipponen sanoo nyt kiitoksen tai "danken" sijaan useimmiten "thanks" ja tervehtii "hola" ;D Täytyy sanoa, että aivan mielettömän hienosti tyttö käyttäytyi koko reissun ajan, nautti suunnattomasti lomailusta ja etenkin uimisesta, hih ;) ja muutenkin jaksoi pitkät lennot, aikaerot, ravintolasyömiset ja kaikien muun hulinan ja touhun tosi reippaasti. Toivottavasti pääsemme ensikin vuonna edes jollekin pienemmälle reissulle koko perheen voimin :)

Kuva: hotellin valokuvaaja


Sata lukijaa täynnä, vau! Tervetuloa uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte matkassa! Kiitos kaikille, jotka jaksoivat tämänkin postauksen lukea (lue: kuvat katsella) loppuun asti, lupaan, että seuraava postaus on taas sisustus tai edes terassipainotteinen ;) Terassista puheenollen...kukkapenkki muistuttaa viidakkkoa, mutta täällä vaan sataa, sataa, sataa, etten pääse ilmeisesti ihan heti lähipäivinä sinne touhuilemaan. Sen verran kävin kurkistamassa, että ruusut kukkivat, ja ne kertaalleen nuupahtaneet pelargoniatkin tuottavat uutta nuppua, jee! Kunpa edes hetken paistaisi aurinkokin, niin napsaisin viidakosta pari kuvaa, hih..

Nyt oikein mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille tänne kurkistavilla, minä olen jo vähän yrittänyt kurkistella teidänkin kuulumisianne, mutta kaikkia en ole vielä millään ehtinyt... en kuitenkaan ketään ole unohtanut loman aikana, hih :)

Terkuin Liisa

16 kommenttia:

  1. Mukavaa saada sut ns. takasin!!! :) Ihania kuvia, Peipponen on niin suloinen, reipas tyttö!

    VastaaPoista
  2. Voi mikä loma teillä ollut!!!
    Ja tuo Peipponen on vallan suloinen - ja näkee, että reissusta on nautittu ☺

    Kiva kun olet taas "maisemissa"!

    VastaaPoista
  3. Upean väriset rantamaisemat!!!
    Ja muutenkin..näytti olevan kiva loma, kuinkas muutenkaan!
    Kiva et olet back! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla susta taas :) Voi, kuinka suloinen tyttönen! Mahtava reissu teillä on selkeästi ollut, ihania kuvia ja upeita maisemia. Pääsispä ;)

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia,tuo taivaan ja veden sinisyys näyttää ihan epätodelliselta=D Peipponen kyllä kilpailee kovasti säteileväisyydestä auringon kanssa,suloinen pikku lomalainen!Kiva,kun olet "täällä" taas=D

    VastaaPoista
  6. Ihana kuvakavalkadi lomastanne - ja tuo Peipponen ♥

    Olen ollut viime aikoina todella vähän koneen ääressä ja vilkaisin samalla edellisetkin postauksesi, ja täytyy sanoa, että mielettömän upeat maisemat teidän terassilta - vaan tuonhan jo tiesitkin :)

    Minä ainakin olen sitä mieltä, että sillä mitä ihmisen ympärillä on (värit, maisemat, ihmiset, arkkitehtuuri yms.), on suuri vaikutus siihen miten ihminen voi ja jaksaa.

    Mukavaa lomanjälkeistä "arkielämää"!

    VastaaPoista
  7. Oi, mikä ihana loma teillä on ollut!!
    Maisemat ja hiekkarannat on aivan upeita, ja se että lapset -tällä kertaa Peipponen :) jaksaa lomalla, tekee meidän vanhempien lomasta täydellisen. Monesti tuo aikaero tekee lapsista kiukkuisia. Peipposen kuvista kyllä näkee, että neiti on nauttinut :)

    Jotenkin "huvitti", kun kirkkoonkin meni tuollainen väriviiri, vaikka väreistä tykkäänkin:) Taitaisi Suomessa tulla syyte, jos sellaista kirkon seinään alkaisi ripustamaan ;)

    Mikä tuo paikka on "virallisesti", vai löytyykö se ihan vain googlettamalla Mexico?

    VastaaPoista
  8. Ihania lomakuvia ja ne seinämaalaukset oli upeita kanssa..
    Mie en matkustele kuin laivalla ja meillä onkin suunnitelmissa lähteä joko tallinnaan tai viroon..tietty minua kiinnostaa viro enemmän kun siellä ei ole tullut käytyä..saas nähdä sitten..lentokoneeseen en kyllä uskalla mennä, mulla on lentopelko..
    Mukavaa torstaita sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Sä oot back, jeee! =)

    Ihana kuvapläjäys ja voi tuota Peipposta... on se semmoinen söpöläinen, että hurmasi varmasti kaikki hotellin työntekijät ja missä ikinä liikkuikin ♥ Kiva oli nähdä sinustakin kuvia --> Liisa = kaunis :)

    Mä vähän odotan marraskuista Venezuelan matkaamme. Reilu pari viikkoa pelkkää löhöilyä, hyvää ruokaa, juomaa ja sukeltelua (jos sukellusmahdollisuuksia on) Isla Margaritalla. En ole Venezuelassa aiemmin ollut, mutta ei se ainakaan huonompi voi olla kuin marraskuinen Suomi...hih ;)

    Toivottavasti saat pian aurinkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  10. Ihanat lomakuvat ja rannat varsinkin niin upeat!Kiva kun ootte saaneet nauttia lomasta ja auringosta:)
    Kotiin paluu on niin kivaa,kun lomalta palaa.Toivotaan aurinkoa sinnekkin.
    P.s täällä ukkostaa ja sataa vettä taas vaihteeksi.Eilen oli helle päivä ja huomenna taas pitäisi paistaa. Torstai iloa:))

    VastaaPoista
  11. Helposti jaksoin katsella loppuun, loppuivat hieman lyhyeenkin ;D

    Ihanat lomakuvat ja maisemat!! Onko tuo rantahiekka tosiaan noin valkoista??? Mun varpaat tahtoo sinneeee...

    Joo ja jos minäkin olisin ollut tuolla, Peipponen olisi saanut minusta allaskaverin ;D Kyllä noissa vesissä olisin viihtynyt täysillä *hih*

    Ihanaa saada teidät taas "takaisin"♥

    Nukkukaa jet lagit pois ja nauttikaa sateesta, kyllä se aurinko sieltä vielä tulee!

    Satu

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihanaa, että teillä oli onnistunut matka ja olette ehjin nahoin kotona!<3 Mukavaa, että alkuhämminkien jälkeen kaikki meni hyvin ja nautitte reissusta koko perhe:) Kylläpä teillä olikin aivan ihanat maisemat ja ympäristö, noista väreistä ja tunnelmista sai varmasti varastoitua voimia tulevan syksyn varalle!:)

    VastaaPoista
  13. Upea loma teillä, mielettömät kuvat!!! Mukavaa kun taas tulit postailemaan!!

    VastaaPoista
  14. Kiitos teille kaikille ihanille kommenteistanne :)
    Nyt on entistäkin mukavempi tunne olla taas täällä blogin parissa!

    Mia: googleta mexico, riviera maya tai meidän hotellinkin voit googlettaa "ocean coral y turquesa riviera maya"

    Iso halaus kaikille teille kommentin jättäneille blogiystäväisille :)

    VastaaPoista
  15. Upeita kuvia, Peipponen on niin söpö varsinkin noissa jätskinsyönti kuvissa ja sinä olet saanut kauniin rusketuksen :) Tuo seuraavan postauksen rantakuva teistä kolmesta on kyllä taulun arvoinen, on se niin herkkis :)

    Ja mukava kuulla sinusta muutenkin :) Olen itsekin ollut lomalla nyt viikon ja on vähän jäänyt tämä blogimaailma vähemmälle, mutta eiköhän se taas tästä :)

    VastaaPoista
  16. Voi miten ihania kuvia Peipposesta ! On hän niin suloinen. Muutenkin ihania lomakuvia, olet sie vaan kaunis Liisa!

    VastaaPoista