lauantai 3. joulukuuta 2011

3. luukku ja korttitehtailua

Aamu alkoi jälleen uusien luukujen avaamisella. Peipponen sai tänään omastaan namiaskin, jonka hän sai tuhota aamiaisen jälkeen katsoen jakson Muumeja ;) Olihan sentään lauantai!
Mun luukkuni näytti tänä aamuna tältä...


...Paketista löytyi ihana, luulisin, että Minnan itsetekemä kaunis tuutti, jonka taitaa olla kipsillä kovetettu ja koristeena on ihanat ruusukiiltokuvat ja pitsiä :) Tänne sujautan omia lempinamejani joulunajaksi (pah, niin kuin ne siellä koko joulunaikaa säilyisivät!). Kiitos Minna!


Tänään aloitin vihdoin ja viimein joulukorttien teon. Sain aikaiseksi jo aika monta korttia. Mutta tekemättä on vielä reilusti enemmän...

Aineksina mulla oli kartonkia, pitsinauhaa ja muitakin erilaisia nauhoja, kakkupapereita, kiiltokuvia, netistä tulostettuja vintagekuvia ja nuottipaperia sekä vanhaa sanomalehtipaperia. Hakusessa oli pienet leimasinkirjaimet, joilla olisi ollut kiva painella toivotuksia kortin etupuolelle. Mutta kun niitä en ole vielä löytänyt, niin kirjoittelin ihan vaan mustekynällä toivotukset, yleensä kortin takapuolelle.





Mieheni noita vintagekuvia mulle yöllä oli töissä tulostellut, ihana :) Oli kai vaan laittanut googlen kuvahakuun hakusanaksi vintagekuvia ja nuotteja ja sieltä sitten valkkaillut muutamia. Aika kivasti valkkailtu, sanoisin ;) Mutta siis kylläkin pyynnöstäni tuon teki, ei siis entään ihan yllärinä, heh ;D

Päivällä jätin Peipposen anopin hoiviin hetkeksi ja lähdin vähän kaupoille. Sain ostettua loputkin lahjat ja tuliaiset Suomeen vietäväksi. Ne olisi vielä tänä iltana tarkoitus paketoida, joten pitemmittä puheitta toivottelen kaikille tänne kurkkaaville mukavaa loppuiltaa ja hyvää yötä!

Terkuin Liisa

6 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita joulukortteja olet tehnyt!!<3 Minä olen täällä tuskaillut, kun ei meidän printteri toimi, enkä pääse edes niitä tötteröitä tekemään:)

    VastaaPoista
  2. Voi valtava, kuinka kauniita kortteja olet tehnyt. Ja ihanalta kuulostaa tuo yhteistyö miehen kanssa... Kuten myös edellisessä olitte niin kauniit synttärit Peipposelle laittaneet. Lapsi tulee läpi elämän muistamaan synttärijuhlat ja muut rakkaudella laitetut asiat!!

    VastaaPoista
  3. Oi että miten kauniita joulukortteja! Kyllä saajien kelpaa :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tuutti ja niin sopiva teille,hyvin on Minna salapoliisintyötä tehnyt=D Saumatonta yhteistyötä sulla ja miehelläsi;) Ihania nuo kortit,mun korttitehdas on takkuillut pahasti,muutaman hassun olen vasta saanut aikaiseksi,no aikaahan on aina siihen asti kun huomaa ettei sitä enää olekaan=D Minäkin sain tänään kaikki tytön lahjat ja melkein kaikki muutkin ostettua,kolme pakettia enää uupuu joten se homma on varsin hyvällä mallilla...Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniita kortteja olet tehnyt! Miehelläsi on myös silmää kauneudelle..
    Kaunis on myös tuo tötterö. Missä blogissa tämä Minna hääräilee? En ole vielä sitä keksinyt.
    Oikein ihanaa toista adventtia sinne kauas:)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kortteja, Liisa!

    Kuin tauluja, laittaisin kyllä kehyksiin!!

    VastaaPoista