perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu on jo ovella...

Meillä on oikeastaan kaikki jouluvalmistelut tehty. Koti on siivottu huolella, sängyissä on puhtaat lakanat, lahjat on paketoitu, laatikot on tehty... Kinkku menee yöksi uuniin. Kuusi otettiin sisälle iltapäivällä ja nyt on koristeltukin. Yhdessä sitä koristelimme kaikki kolme, päävastuu tänä vuonna oli kuitenkin miehellä.


Kuusta koristavat tänä vuonna valojen ja hopeanauhan lisäksi karkkikepit, puiset "lelukoristeet", köyhänhopeakoristeet sekä jokunen kristallikoriste... Myös sinkkiset adventtinumerot roikkuvat juuttinarussa oksilla.









Kuusen juurelle sopi mielestäni ihanasti sinkkinen tuikkumökki, jonka olen saanut Marikalta (Dehanna's Home). Voi että, miten ihana tuoksu kuusesta lähtee...



Olkkarin ruokapöydälle vaihdoin koristeluita myös.



Joulukalenterista sain tänään kauniit kynttilänjalat myös. Sopivat ihanasti entisten joukkoon, kiitos Minna!


Tämä ajatus lähti Peipposesta. Hän nimittäin kuusenkoristelupuuhissa alkoi irrotella siipiä kristallienkeleiltä, jotka olin saanut aiemmin joulunkalenteristani. Meinasin tuohtua, kunnes keksin, että se olikin hyvä idea, sillä kaipailinkin roikkuvia kristalleja olkkarin kynttelikköön (edellinen postaus). Siivet otin tietty askarteluja varten talteen ;) Muutama siivellinenkin enkeli löytyy vielä ja ne pääsivät kuusen oksille lentelemään.


Vihreätkuulat ovat mariskoolissa valmiina. Mies ei tykkää mäistä, eli saan itse herkutella kaikki ;)


Tässä kuvia eilisten lahjavalvojaisten aikaansaannoksista. Suurin osa paketeista on paketoitu ruskeaan paperiin, koristeina kiiltokuvat ja käsintehtypaperi. Naruina kangasnarut ja juuttinaru.





Huomenna aloitamme päivän joulupuurolla ja Lumiukolla (dvd:ltä). Sitten kylvemme ja käymme läheisen munkkiluostarin katolisessa kirkossa ihastelemassa seimirakennelmaa sekä sytyttämässä kynttilät muistolehtoon. Meille tulee Joulupukki jo kolmelta, joten siihen mennessä rauhoitumme kotiin joulunviettoon.

Onnellista ja rauhallista Joulua kaikille vakkarilukijoille sekä satunnaisille kurkistelijoille!

Terkuin Liisa

21 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua teillekin! Upeita kuvia taas :)

    VastaaPoista
  2. Rauhallista ja rentouttavaa joulua myös tätä kautta :)

    VastaaPoista
  3. Onnellista ja tunnelmallista joulua Liisalle ja koko perheellenne <3 Niin kauniita paketteja!!

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunista!

    Oikein ihanaa joulua teidän perheelle!

    VastaaPoista
  5. Hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Rauhallista ja Onnellista Joulua Sinulle!!

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihanaa. Kyllä kannatti avat aattoaamuna netti ja tulla tänne katselemaan kuviasi. Oikein ihanaa joulua sinne.

    VastaaPoista
  8. Suloisia nuo teidän joulupaketit. Meillä menee taas toisin päin noiden vihreiden kuulien kanssa, kun mies niitä syö, mutta minä en oikein niistä piittaa :)
    Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
  9. Rakkauden täyteistä joulun aikaa Teille sinne maille vierahille<3

    VastaaPoista
  10. Rauhallista joulua Liisalle <3

    VastaaPoista
  11. Ihanaa ja rauhallista joulua teille sinne Saksaan!

    VastaaPoista
  12. Suloista joulun aikaa koko perheellesi
    ystäväni<3

    lämmin halaus
    Päivi

    VastaaPoista
  13. Hienostihan miehelläsi on koristelu "lapasessa" ;) Ihanaa ja leppoisaa joulunaikaa koko perheellesi<3

    VastaaPoista
  14. Kaunista ja onnellista joulunaikaa, ystäväiseni ♥

    Nautitaan, levätään ja iloitaan.

    VastaaPoista
  15. Liebe Liisa. lieben Dank erstmal für die schöne Weihnachtspost!Miriam und ich haben uns sehr über die tollen Karten gefreut!Ich wünsche dir, Leeni und Timo frohe Weihanchtsfeiertage, gutes Essen und natürlich eine reiche Bescherung für Leeni :-)Tolle Weinachtliche Bilder und schöner Weihnachtsbaum!
    Liebe Grüße und Küsse

    Chirin

    VastaaPoista
  16. Oikein hyvää joulua! Terveisin Riitta Sinikka

    VastaaPoista
  17. Oi, kuinka kauniita ja jouluisia kuvia!
    Rauhallista joulunjatkoa teille!

    VastaaPoista
  18. Tulipa siitä kaunis kuusi!<3 Aivan ihania koristeita! Oikein ihanaa joulun jatkoa teille kaikille<3

    VastaaPoista
  19. Jouluinen tervehdys Pilvenhattaralta!

    Ihania joulun tunnelmia teiltä <3 Ja leppoisia pyhien jatkoja!

    VastaaPoista