perjantai 9. joulukuuta 2011

Mailegin pauloissa

Ekaa kertaa tosi pitkään (ikinä??) aikaan mulla on rentoutunut ja jokseenkin levännyt olo Suomessa ollessani. Tein tällä kertaa päätöksen, etten lähde ravailemaan kaveritreffeiltä toisille, vaan keskityn rauhallisempaan oleiluun äitini luona ja tapaan melkeinpä vain lähipiirini, eli siskoni perheineen sekä pikkuveljeni ja hänen äitinsä. Tämä jo senkin takia, ettei lomastamme tule Peipposelle liian hektistä. Tyttö kun alkaa heti reagoida olemalla huonotuulinen ja nukkua huonosti... Niinpä meillä on nyt ollut korkeintaan yksi meno päivässä, mutta tänään tyttö jäikin sitten kotosalle äitini kanssa, kun lähdin tapaamaan blogiystävä Marikaa.

Tapasimme Marikan kanssa sushilounaan ja glögin merkeissä Jumbossa, jossa myös "piipahdimme" Sinellissä täyttämässä askarteluvarastoja... Varsinainen taivas meikäläiselle, jonka lähistöllä ei kotona Saksassa ole kuin melkoisen alkeelliset askarteluostoskaupat. Eli lähiaikoina tiedossa sitten askartelupostauksiakin, hih ;)

Jumbosta suuntasimme ihanaan Country White -myymälään, josta viime aikoina onkin kuultu paljon myös täällä Blogistaniassa. Todellakin ihana kauppa suurine valikoineen kaikkea kaunista pikku tilbehööreistä ja astioista kankaisiin ja muihin sisustustekstiileihin ...ja kaikkea siltä väliltä. Siellä olisi kai kuitenkin pitänyt viettää kokonainen päivä, jotta kaiken sen tavarapaljouden olisi saanut kahlattua läpi ;) Mielestäni hintataso moniin muihin puoteihin nähden oli hieman kalliimman puoleinen... Silti ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ja vaikea sieltä tyhjin käsin on päästä pois. Näin jouluaikaan tarjolla oli myös glögiä ja pipareita :)

Mä olen nyt aivan kertakaikkisen ihastunut Mailegin Nisseihin sun muihin. Tämä ihastus alkoi kai kunnolla siitä, kun juurikin ihana Marika lähetti mulle ensimmäisen Nisseni lahjaksi pari viikkoa sitten. Tällaisia mm. Maileg-ihanuuksia tarttui mukaani tänään Country Whitesta...


Mailegin possutyyny, Nisset, keittiöpyyhe...
Svaneforsin punainen juuttityynynpäällinen sekä sinkkiset adventtinumerokyltit, POP designin tiskirättejä, pari joulukuusen koristetta...

Sinkkisen sydämen sain Marikalta <3 Toivottavasti Marika tykkää edes vähän mun tuliaisistani hänelle...

Tohon Mailegin isoon possuun rakastuin ihan täysin!

Täydensin myös toistaiseksi vielä hyvin pientä Green Gate kokoelmaani parilla lattekupilla, leipäkoriliinalla sekä suloisella tomusokerisirottimella. Lisäksi nättejä sekä kotona jo olemassaoleviin sekä näihin uusiin kuppeihini sopivia servettejä.


Äidilleni toin tuliaiseksi ja kiitokseksi Peipposen hoitamisesta tuon saman sirottimen, Mailegin pienen Nissen, saman Mailegin keittiöpyyhkeen sekä samat sinkkiset adventtinumerot kuin kotiinkin ostin. Myös yksi POP designin God Jul -tiskirätti eksyi äitini "pakettiin". Nämä nyt oikeastaan senkin takia, kun äitikin oli tuonne kauppaan haaveillut pääsevänsä, mutta "joutui" nyt tänään jäämään lapsenvahdiksi kotiin... Kiitos äiti! Peipposella taisi kuitenkïn olla mummin kanssa kiva iltapäivä ulkoillen, lueskellen jne. Harvinaista laatuaikaa molemmille :)

Marikan kanssa meillä synkkasi tosi hyvin, juteltavaa ja yhteisiä juttuja riitti, varmasti tulemme tapaamaan tulevaisuudessakin! Kiitos Marika mukavasta ja hauskasta iltapäivästä ja muutenkin :) On ollut tosi ihana tutustua suhun!

Tyttö on muuten nukkunut täällä vanhempieni luona ihan älyttömän hyvin! Yöt oikeastaan täysin heräilemättä ja sellaista jopa 11 tuntia. Tänään tyttö simahti seiskan aikaan sängyllä pötkötellessämme, mun lukiessa hänelle muumikirjaa, kun porukat oli ruokakaupassa ja muilla asioilla. Heräsi puoli yhdeksältä, mutta halusi itse takaisin nukkumaan, kun oltiin käyty pissillä ja juomassa vettä. Ei halunnut enää iltapalaakaan. Vaihdettiin sitten vaan yökkäri päälle ja luettiin keskenjäänyt satu loppuun. Joi pullosta maidon sängyssä ja sinne jäi jatkamaan unia :) Ihana ollut itsekin nukkua hyvin, vielä kun pääsisin ajoissa joskus sänkyyn minäkin...

Tämän päivän joulukalenterin paketin olin avannut jo kotona tiistaina, sillä paketti oli vähän painavahko ja vaikutti siltä, että voisi mennä rikkikin, joten en viitsinyt alkaa Suomeen roudaamaan eestaas... Tällainen "lasiamppeli" vaikkapa kynttilälle sieltä paljastuikin, kiitos Minna, tykkään! Jännittää jo, mitä huomenna taas luukusta paljastuu ;)


Nyt taidan tehdä pikakierroksen teidän blogeissa ja lähteä sitten nukkumaan tuonne tuhisevan Peipposen viereen :) En ole kovasti kommentoimaan kerennyt, vaikka kurkkimassa olenkin yrittänyt iltaisin käydä.

Hyvää viikonloppua kaikille tänne kurkistaville!

Terkuin Liisa

ps. Edelleen pahoittelen kuvien huonoa laatua ja pimeyttä :(

17 kommenttia:

  1. Olipa teillä mukava päivä ja ostosreissu!:) Minäkin olen hurahtanut Mailegin nisseihin kovin, samoin kuin pupuihin:) Mukavaa viikonloppua sinulle, Liisa!<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heidi!
    Mä hiplasin niitä pupuja kans siellä tänään, mutta jotenkin ne oli musta aika ylihinnoiteltuja, vaikkapa Pentikin pupuihin nähden. Pikkuruinen pupu olisi myös maksanut saman kuin toi iso possutyyny... Joten possu lähti matkaan :)
    Samoin teillekin hyvää viikonloppua Heidi-ystäväin!

    VastaaPoista
  3. Voi että nuo mailegin tontut ja kaikku muut pehmot on niin ihania!!
    kaupassa niitä aina ihastelen. Tahtoisin niin meidän pikku nisse-tontuille kavereita :)
    Taidankin ottaa tavaksi ostaa joka joulu yhden lisää :D

    pst, olen vaihtanut osoitetta, hypääthän sinäkin mukaan uuteen osoitteeseen :)
    terv. ent. satsuma, hetki uneksien-blogista

    VastaaPoista
  4. Kiva että olet osannut ottaa rentoutumisen kannalta,eikös se vähän niinkuin olis loman tarkoitus;)Mahtavalta kuulostaa päivänne ja ihanaisia tuliaisia olet löytänyt,possu on niin suloinen että väkisin hymyilyttää=D Toivottelen mukavia ja rentoja tunnelmia viikonloppuun<3

    VastaaPoista
  5. Mikä noissa mailegin jutuissa liekään, mutta ne on niin haluttavia ! Itselläni vasta yksi xs-kokoinen tyttö,mutta täytyy yrittää joulun jälkeen katsella ale myyntejä sillä silmällä ;)
    Iloista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut ihana shoppailukierros, pitäisi itsekin tehdä pitkästä aikaa tuollainen reissu :) Ja kivoja löytöjä!

    Nautinnollista Suomi-viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Hei Liisa,pitkästä aikaa.Nää mun vierailut blogeissa tapahtuu nykyisin harvakseltaan,aika vaan rientää niin nopeaan ja kun on paljon blogeja joissa vierailla,niin pitää vähän yrittää käydä jokaisen luona vuorotellen.

    Mahtava päivä teillä ollut.Ihan mahtavia ostoksia olet tehnyt.Mailegin nisset on kyllä suloisia,meilläkin niitä on kaksi.Ehkä vielä pari ostan jouluksi.

    Oikein mukavaa suomen lomaa.Saatiinkin valkoinen maa jouluista tunnelmaa tuomaan.

    VastaaPoista
  8. Ai miten mukavalta Suomen matkasi kuulostaa ja onnittelut, että olet tehnyt ratkaisun rauhoittaa kylästäkylään juokseminen. Se oli suurin syy siihen, ettemme enää vietä jouluja sukulaisten luona. Minä ja mieheni oikeasti väsyimme siihen, eikä joulu ollutkaan enää rauhoittumisen aikaa.

    Oletkin ollut ihan meidän naapurissa ostoksilla...Jumbo ja CountryWhite ovat tuossa ihan lähellä. Ai miten hassua, jos olisimme törmänneet.

    Mailegit ja muukin CountryWhiten valikoima on aika hintavaa. On varmaan itsensä huijaamista käydä siellä usein ja ostaa vain ihan vähän...yhteen kun laskee, niin summa taatusti ei ole painokelpoista :/. Mutta pientä kivaa sieltä saa itsensä ja kodin iloksi.

    Itse olen aloittanut Mailegin keräämisen n. 4 vuotta sitten ja niistä pienistä se alkoi. Viime vuonna sain kanta-asiakas alennuksella sen kauan haaveilemani kalenteritontun. Tänä vuonna sitten olen muutaman keskikokoisen ostanut ja kyllähän se aina kirpaisee siinä kassalla, myönnettävä on. Itse en odota niin paljon joululahjoja, joten pidän näitä tonttuja lahjoja itselleni. Ne ovat minulle totaalisia aarteita!

    Ihanalta kuulostaa myös tuo Peipposen nauttiminen mummolassa olemisesta...pitkät yöunet, satuja, leikkejä...aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  9. Hej ! Du har ju varit i våra knutar... Ja Country White är ju ett härligt ställe...Var du till Mosa Interiors i Tapanila..
    Det är oxå ett allldeles underbart ställe...
    Ha ett skönt veckoslut här i Finland !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  10. Kivaa shoppailua.Ja nyt on sitten sullakin Mailekki=)Possu on kans kiva.Oon aatellut ite ommellla tuommoisen.Kuhan kerkiän.

    Kivaa lauantai päivää=)

    VastaaPoista
  11. Kivalta kuulostaa shoppailukierros (ja se kauppa, ehkä onneni että on musta kaukana)ja hyvä, että myös saatte rauhassa olla vaan ravaamatta tapaamisista toisiin. Puolisoni kun on unkarista, on niin tuttua tuo visiittien täyteen buukkaaminen.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Tuo possu on kyllä niin sulonen! :) Mukavaa viikonlopun jatkoa teille!

    VastaaPoista
  13. röh röh <3 varmasti mukava shoppailu ja rupattelu reissu teillä on ollut :)) kiva lueskella lomastasi suomessa!
    Nautinnollisia päiviä, ja rentoja sellaisia <3

    VastaaPoista
  14. Ihana kuulla, että olet rentoutunut! Kyllä se vaan lapsiinkin vaikuttaa, kun paikasta toiseen hiihdetään koko loma. Tuttua hommaa, vaikkakin koto-Suomessa reissaisi ;d

    Oi, minä uskon tuon Sinellin tarjonnan (onneksi meille lähin on tosiii kaukana ;D

    Oikein ihanaa 3.adventtia teille kaikille ja mukavaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
  15. Oi, empä ihmettele rakastumistasi tuohon possuun, se ON ihana!!
    Niin kuin kaikki muukin.
    Teillä taisi olla varsin onnistunut tapaaminen, se on mukavaa.
    Oikein mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  16. Ihania ostoksia:-))
    Rentouttavaa lomaa teille ja mukavaa 3 adventtia<3

    VastaaPoista
  17. Kiitos ihanista viesteistänne sekä toivotteluistanne!
    On tosiaan ollut kiva vaan shoppailla ja sisustella täällä ja huomenna on ihanaa päästä kotiin laittelemaan uusia ihanuuksia paikoilleen ;) Tosin huomenna mulla on vielä iltavuoro hoidettavana, onneksi vain lyhyt sellainen...
    Sanne, en kyllä ole tuolla Tapanilan putiikissa käynyt, pitääkin ottaa ensi kerralla ohjelmistoon ;) Tack på tipset!
    Ja Ansku, oiskin tosiaan ollut jännä törmätä sattumalta. Kyllä rehellisesti sanottuna pidinkin katseen avarana kaupoilla mahdollisten blogituttavuuksien varalta, hih ;) Mulla sama juttu, että pidän näitä shoppailuitani omana joululahjanani, en muuten suuria toivokaan pukilta. Näistä on hyvä mieli pitkän aikaa!
    Satsuma, tulen kyllä uuteen osoitteeni kyläilemäänb, kiva, kun vinkkasit!
    Ja ihan samaa ajattelin minäkin, että taidan ottaa tavaksi kasvattaa Nisse-/ Mailegkokoelmaa pikkuhiljaa, vuosi vuodelta.
    Nyt pehkuihin, kiitos vielä ja hyvää yötä!
    Halauksin Liisa

    VastaaPoista