sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Sittenkin valkoinen Joulu..?

Ainakin saimme valkoisen neljännen adventin. Eilen jo sateli vähän lunta, tänään sitä on tullut lisää. Terassilta näkymä oli tänä aamuna tällainen, nyt se on vielä vähän valkoisempi.



Aamulla haimme Peipposen reen kellarista ja ulkoilimme ekaa kertaa tänä talvena reen kanssa. Ja ekaa kerta tyttö pääsi myös laskemaan mäen reellä.


Meidän joka-aamuiseksi rituaaliksi Peipposen kanssa (jos en ole aamuvuorossa) on muodostunut joulukalentereiden avaaninen. Tyttö aina innoissaan auttaa mua avaamaan oman pakettini. Tänään sain kalenterista ihanat, paksut villasukat! Rakastan villasukkia, nukun kesät, talvet villasukat jalassa ja päiväsaikaankin kotona mulla on aina villasukat jalassa (no ei kyllä ihan kesähelteillä ;)) Eli kiitos Minna tuhannesti, villasukkia ei ole koskaan liikaa, etenkään tällä kulutuksella ;)


Siitä hyvästä että sain tänään vapailla, napsahti nakki huomiseksi. Soittivat juuri, että aamuvuoro olisi tarjolla. No, onneksi tosi lyhyt sellainen ja olen hyvissä ajoin ennen puolta päivää kotona, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Herätys toki taas neljältä, mutta mitä siitä, kun tietää, että siitä alkaakin sitten odotettu jouluvapaa, kaikkiaan kuusi päivää!

En ole saanut tänään tehtyä kaikkea sitä, mitä eilen illalla suunnittelin, mutta päivä on ollut mukava ja leppoisa ja sain kuitenkin yhtä jos toistakin aikaiseksi. Yhteisen aamupäiväulkoilun jälkeen tein viimeisetkin joulukortit valmiiksi, imuroin ja pesin vessan, pesin pari koneellista pyykkiä, äsken leivoin hanna-tädin kakkuja... Ne on sitten hyviä! Ja niiiin helppoja tehdä, että onnistuu multakin ;)
Nyt pitäisi vielä käydä suihkussa ja sitten alkaakin iltapuuhat meillä, kokkaillaan ja syödään, sitten tytön iltapesut ja nukkumaanlaitto.


Mua on painanut 10 päivää yksi juttu, joka tapahtui Suomessa. Oon ollut aika allapäin ja paljon pahalla tuulella sen takia, joulufiiliksetkin olivat kateissa :(
Tänään sain tuon asian selvitettyä ja iso kivi vierähti harteilta ja etenkin sydämeltä... Huomaan ihan selkeästi, miten on nyt taas iloisempi mieli ja Jouluakin odotan nyt taas entisellä innolla, ehkä enemmänkin :)
Ehkä meillä kiukkuiltiin senkin takia viime päivinä niin paljon, kun kyllähän tyttökin on varmaan musta vaistonnut, että kaikki ei ole kohdillaan ja äitillä on pinna kireämmällä kuin normaalisti. Tänään meillä on naurettu ja halittu, leikitty ja pusittu taas yllin kyllin :) Peipponen nauttii, kun isikin on kotona koko ajan.


Mukavaa joulunalusviikkoa kaikille tänne kurkistaville, olkaahan kiltisti, tontut ovat liikkeellä entistäkin vilkkaammin!

Terkuin Liisa

13 kommenttia:

  1. Oih mitkä maisemat! <3
    Meillä on avattu jo koko kalenteri,jeps unohtui pöydälle ja tiesihän sen miten siinä käy!:D

    Kiva että sait selvitettyä mieltä painaneen jutun,kurjaa jos joku painaa koko ajan mieltä :P

    Vähän oon kade sun pitkistä vapaista!
    Mukavaa joulunalus viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
  2. Teillä on niiiin kauniit näkymät! voiko noihin ikinä kyllästyä?! Hyvää joulua teille koko porukalle.

    VastaaPoista
  3. On teillä tosiaan ihanat maisemat, kerrassaan mahtavat. Kiva kun sait mieltä painavan asian selvitettyä, kummasti se helpottaa.

    Meillä oli ihana sunnuntai konsertissa ja syömässä, ihanaa omistaa rakkaat naapurit.

    Nyt saunaan ja sitten peiton alle keräämään voimia huomiselle...josko palautuisi tämä ääni.

    VastaaPoista
  4. Ihanat maisemat ja mukavaa, kun teillä on lunta!
    Tänne taitaa tulla musta joulu taas vaihteeksi.
    Joulumielei on kuitenkin korkealla.

    Rauhaisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  5. Hauska tuo Peippsen rekikelkkakuva :)
    Mukavia päiviä, en nyt lätise enempää....on vähän muita juttuja :)

    VastaaPoista
  6. No onpa teillä huikeat ja vieläpä talvisetkin näkymät!

    VastaaPoista
  7. Onpa siellä kauniit maisemat! Täällä lotisee tälläkin hetkellä vettä, lumesta ei enää kuin pienenpieni muisto vain, harmittaa. Turha kai toivoa valkeaa joulua :( Ihana reki ja niin suloinen Peipponen!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat maisemat, kuten aina!! Ja tuo rekikelkka ja Peipponen....hauskaa näkyy olevan ;D

    Hienoa, että mielipaha on ohi. Mikään ei ole ikävämpää, jos jokin asia vaivaa mieltä painaen ajatukset "matalalle".

    Valkoista joulunalusviikkoa, ystäväiseni!

    VastaaPoista
  9. Voi, miten ihanaa, että saitte lunta!:) Meiltä suli maa melkein kokonaan mustaksi eilisen vesisateen myötä. Ihana tuo kelkkakuva, Peipponen nauttii täydestä sydämestään<3 Kiva, että saitte tuon puvunkin, on tosi nätti!:)

    Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa teille kaikille!<3 Halauksia ja terveisiä sinne<3

    VastaaPoista
  10. Täytyypäs liittyä lukijaksi, kaunis ja mielenkiintoinen blogi. Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  11. so schöne Fotos von der kleinen Maus sind das! Sie ist zuckersüß!
    Ich wünsche Dir und deiner Familie ein frohes Weihnachtsfest und einen guten Rutsch
    liebe Grüße
    Astrid

    VastaaPoista
  12. Ihanat maisemat tottatosiaan! Mukavaa joulunodottelua sinne.

    VastaaPoista