lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeisenä päivänä

Mulle taisi tulla joulukuussa jonkinlainen ähky postaamisesta. Niin ihana kuin Salaisen kirppisystävän joulukalenteri olikin, sitä oli mukava koota ja nautin luukkujen avaamisesta ja lahjojen saamisesta, niin välillä, kaikkien muiden arki- sekä joulutouhujen keskellä tuntui, ettei aika aina olisi riittänyt postauksille ja tietäähän sen, että kaikki on mukavempaa, kun sitä ei joudu paineen alla tekemään... Nyt välipäivinä olenkin nauttinut teidän blogeistanne. En ole läheskään aina edes kommentteja jättänyt, käynyt vain lukemassa teidän kuulumisianne kaikessa rauhassa...

Kuva vieras-/ ompeluhuoneesta.

Muillakin täällä blogimaailmassa on jo ollut mielessä keväisiä ajatuksia... Niin mullakin. Heti Joulun jälkeen postilaatikkoon kolahti H&M:n kevätkuvasto Home liitteineen. Alkoi tehdä mieli pastelleja, uusia pellavaisia ja puuvillasia tekstiileitä, uutta ilmettä ainakin makuhuoneeseen haaveilen... Makkarissamme on pitkään ollut säväys siniharmaata, nyt tekisi mieli jotain ihan muuta, mutta se tietää ainakin uuden päiväpeiton hankintaa. Noh, hiljaa hyvää tulee ja kevääseen on vielä aikaa :)
Uuden vuoden yli kotimme saa vielä olla jouluasussaan.

Tänään olen ollut muutenkin mietteliäällä päällä... Mielessä ovat olleet taas rakkaat ihmiset ja hyvät ystävät kauempaa. Erään tärkeän ystävän antama joulukortti ilahduttaa eteisen hyllyn päällä kynttilän kera. En tiedä miksi, mutta tuo enkelikortti saa mut jotenkin haikealle ja kuitenkin samalla onnelliselle mielelle...


Samaisen ystävän Peipposelle antama joulupaketti sisälsi mm. ihanan kankaisen viirinauhan, jonka laitoin tytön ikkunaan roikkumaan. Tykkään kovasti tuosta ruskeasta vaaleanpunaisen rinnalla :)


Mieheltä saamaani lusikkalaatikkoon laitoin tunnearvokkaimmat pikkulusikkani säilöön...



Myös joululahjaksi saamaani ompelutilbehöörilaatikkoonkin olen jo nauhoja ym. järjestellyt. Joulunauhat saavat nyt mennä muualle säilöön ensi syksyyn asti ;)



Vaarin vanha pastillirasia kätkee sisälleen nappeja.


Mietteissäni päädyin ottamaan taas pari kuvaa vierashuoneesta... Tänä vuonna huone oli melko vähän ystävien ja rakkaiden ihmisten käytössä. Toivonkin, että tulevana vuonna saisin pedata useammin sänkyyn vieraslakanat...




Mies lähti juuri viemään Peipposta anopille hoitoon. Isoäidin ja isoisoäidin luona tytöllä tulee varmasti olemaan hauska vuodenvaihde, leikkien, laulaen, herkutellen... 
Me juhlimme miehen kanssa uutta vuotta naapuri-ystävien kanssa täällä meillä. Usva-neidin takia olemme jo vuosia viettäneet aina uuden vuoden kotona. Välillä keskenämme, välillä ystävien kanssa. Tuo koiraneitimme kun ei vain pelkää raketteja, vaan kärsii paniikinomaisesti pienimmistäkin paukutteluista. Raasulla on taas kovat ajat edessä, kun ei uskalla seuraavaan pariin päivään silmiään ummistaa. Tärisee ja läähättää pahimman ajan eli koko aattoillan meidän jalkoja vasten. Homeopaattisista globulipillereistä on sentään vähän apua, joten lähdenkin antamaan ekan annoksen niitä. Koiruus pälyilee jo sen verran epävarman näköisenä ympärilleen, oijoi...

Meillä alkaa tänään juhlamenot iltapäivällä sushin teolla alkuruuaksi. Yhdessä niitä teemme naapureiden kanssa siis. Saa nähdä mitä niistä tulee, kukaan meistä ei ole niitä aiemmin itse tehnyt, hih :) Myöhemmin illalla syömme racletteja, eli paistamme "kaikkea mahdollista" pienillä pannuilla pöydän keskelle asetettavan sähkögrillin päällä. Raketit ja paukuttelut eivät kuulu juurikin Usvan takia meidän uuteen vuoteen. Vuoden vaihtuessa ihailemme ilotulitusta ikkunasta, mutta se rittää meille oikein hyvin :)

Oikein hauskaa Uuden Vuoden juhlaa kaikille! Ja Kiitos kaikille lukijoilleni, julkisille ja anonyymeille, tutuille ja tuntemattomille, satunnaisille ja aktiivisille, kuluneesta vuodesta ja kaikkea hyvää Teidän Uudelle Vuodelle, 2012! Terveyttä, onnea ja paljon rakkautta!

Terveisin Liisa

26 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja ihania tavaroita kuvissasi!
    Minullakin keväiset sisustusjutut pyörivät mielessä ja ensimmäisenä uudistusta makkariin:)
    Ystäväin sinulle ja kaikille teille sinne oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää Uutta Vuotta! toivottelee Riitta Sinikka

    VastaaPoista
  3. Ihania tavaroita<3 ja todella, pastilleja ja kevään kukkia alkaa jo kaipaamaan! tänään varsinkin kun täällä paistoi aurinko <3

    Kivalta kuulostaa suunitelmanne, meilläkin pikkunen meni juuri mummolaan yöksi, me suunnataan sisareni ja hänen miehensä luo lahteen, teemme hyvää ruokaa yhdessä ja yritämme saada nana-koiraamme pelkäämästä raketteja. toinen koiramme ei ikinä ole pelännyt. no hyvin se menee :)

    Ihanaa uutta vuotta 2012 teille<3 onnea, iloa ja menestystä<3

    VastaaPoista
  4. Ihania asioita kuvissa ! Kyllä tuo teidän vierashuone on niin kutsuva että luulen sinne vieraiden mielellään tulevan :)
    Lämpimästi onnea uudelle vuodelle toivottelen ♥

    VastaaPoista
  5. Ihaninta ja antoisaa uutta vuotta Vaniljaiseen! Treffataan taas ensi vuonna :)

    VastaaPoista
  6. Iloa ja onnea uuteen vuoteesi! Voi hyvin ja terveisiä suloiselle Peipposelle :)

    VastaaPoista
  7. Samaa kuvastoa ihailin minäkin ja pastellinsävyjä. Taitaa vain meillä olla, ettei pastellit sovi tänne ;D Saahan sitä ihailla ja haaveilla *huokaus*

    Ihanasti olet vierashuoneen sisustanut, siellä maittaa vieraille unet.

    Me vietämme vuoden viimeistä iltaa siskon perheen luona, lapset mukana tottakait.

    Oikein onnellista ja ennenkaikkea hyvää uutta vuotta 2012 teille koko perheelle!

    VastaaPoista
  8. Hyvää ja ilontäyteistä uutta vuotta=)

    VastaaPoista
  9. Tuossa vierashuoneessa olisi ilo yöpyä :) Ihanaista ja onnellista uutta vuotta 2012 Liisalle ja koko perheellenne!

    VastaaPoista
  10. Todella kauniita kuvia taas, Liisa<3 Oi miten kivasti saatkin kaikki kauniit nauhat ja helmet tuohon ompelurasiaan laitettua. Toivon kovasti, että ensi vuonnakin saat pedata vieraslakanat minua varten tuohon kauniiseen huoneeseen:)
    Mekin alamme kohta paistelemaan ragletteruokaa lasten kanssa, se on meistä kaikista maailman ihaninta sapuskaa:)

    Kiitos Liisa tästä vuodesta. Kiitos, että löysin kaltaisesi ihanan ystävän<3 Olet minulle tavattoman tärkeä<3

    Oikein ihanaa uutta vuotta teille kaikille!<3 Tuokoon se ihania muistoja tullessaan!

    VastaaPoista
  11. Kauniita lahjoja ja tuo enkelikortti on ihana.

    Toivotan sinulle oikein hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  12. Kevääseen ei ole edes vaikea sukeltaa näillä keleillä..
    Tämä purkkimaakari ihastui oitis tuohon vanhaan pastillirasiaasi:) Ihana!
    Oikein mahtavaa vuoden vaihdetta ja toivon, että Usva pääsee mahdollisimman vähällä.

    VastaaPoista
  13. Kyllä ne keväiset jutut alkaa viimeistään loppiaisesta täälläkin kummitella mielessä:)

    Hyvää uutta vuotta Liisa-kaimalle!

    VastaaPoista
  14. Itsellenikin tuli postausähky joulun alla. Nyt alkaa piristyä...

    Hyvää uutta vuotta!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  15. Oikein ihania hetkiä vuodelle 2012 sinulle Liisa !
    ei oteta paineita tästä bloggailusta , niin se on mukavampaa :) Ilo katsella sun kauniita kuvia !

    VastaaPoista
  16. Kiitokset Liisa menneestä vuodesta.Kiitokset kivoista kommenteista.

    Toivotan teille oikein hyvää uutta vuotta.Kitokset kivasta blogista.

    VastaaPoista
  17. Oikein ihanaa vuoden vaihdetta ja onnellista alkavaa vuotta!

    Täällä sauna lämpiämässä, ihana päästä omaan saunaan reilun kolmen vuoden paussin jälkeen :)

    VastaaPoista
  18. Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi!!

    VastaaPoista
  19. Iloa, valoa, lämpöä ja kaikenlaista hyvää toivotan minäkin sinulle ja perheellesi Uuteen Vuoteen 2012! ♥

    VastaaPoista
  20. Kuin myös sinulle oikein ihanaa uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia! Toivottavasti iltanne oli onnistunut :)

    Onnea uuteen vuoteen perheellenne!

    VastaaPoista
  22. Kauniita kuvia jälleen <3 Meillä lähti punaiset väripilkut kaappiin, ihana palata taas vanhaan tuttuun "värittömyyteen" ;)

    Mukavalta kuulosti uudenvuoden juhlintanne! Toivottavasti koiraressu selvisi hyvin paukkeesta <3 Meilläkin juhlittiin naapureiden kesken. Lapsetkin jaksoivat valvoa yli puolen yön :)

    Oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta teidän perheellenne! Tavataan taas uusien sisustushömpsäysten merkeissä ;)

    VastaaPoista
  23. Onnellista Vuotta 2012!
    Hauskaa näissä blogien seuraamisessa on se, että löytää kivoja ideoita itselleen."Löysin" nyt tuon tavan säilyttää lusikoita, kiitos. Sain lahjaksi pikkuleipiä kivassa rasiassa, pikkuleivät ovat kadonneet mutta rasia jäänyt, nyt tiedän sillekin käytön:)

    VastaaPoista
  24. Kiitos Liisa ihanasta blogistasi ja onnellista vuotta 2012 sinulle ja perheellesi.

    Kevät...... mikä ihana tekosyy! Mutta täytyy kärvistellä vielä pari kuukautta, sitte voi jo odotella riemulla uutta kasvukautta! jeeee....miii laik...

    VastaaPoista
  25. Oikein ihanaa uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  26. Oikein Onnellista uutta vuotta <3

    VastaaPoista