lauantai 2. heinäkuuta 2011

Terassin -ja vähän muitakin- kuulumisia...

Pääsinpäs vihdoin tähän koneen ääreen ja laittamaan postausta tulemaan. Päivät sen kun vilistää silmissä! Mutta ei se mitään, sillä sehän tarkoittaa vaan sitä, että reissu on jo ihan nurkan takana!! Juuri sanoin miehelleni, että nyt olisin kyllä jo niin mielelläni Mexicon auringon alla... Jo ihan siitäkin syystä, että täällä meillä on taas vaihteeksi hieman epävakaista...sataa, paistaa, sataa, tuulee, ukostaa, paistaa...mutta ei paista tarpeeksi, lämpöä on ollut viime päivinä vain viitisentoista astetta :(

Lipastoa ei olla vielä päästy laittelemaan, sen sijaan sain uuden maalauskohteen eilen, mutta ei siitä nyt sen enempää... Ollaan hoidettu muita asioita, käytetty Usva-neitiä lekurilla rokotuksessa ja perustarkastuksessa, käyty ostamassa matkaapteekkia kuntoon, vaippoja, aurinkorasvaa, evästä sun muuta Peipposelle matkaa ajatellen, tänään vietettiin kaiken muun keskellä kuitenkin kiva päivä mieheni perheen kanssa. Käytiin syömässä anoppini eläkkeelle pääsyn kunniaksi! 

Äitini pihakirppispäivä oli muuten oikein onnistunut! Mammankammarin Virpi jo postasikin päivän tunnelmista... Kiitos Virpille ihanista kuvista ja jutusta, näin minäkin pääsin "osalliseksi" tapahtumaan :)

Keskiviikkonahan meillä oli kavereita kylässä grillailemassa. Oli ihana ilta, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ;) Nautittiin ja naurettiin... Sade tuli vasta juuri, kun oltiin saatu pihvit grillistä lautasille. Ei muuta kuin markiisi esiin ja meno jatkui sen suojissa  ;) 

Päivällä minä laittelin terassia sieväksi... istuintyynyt ja pöytäliinat esiin, istutin uudet kukkaset, lakaisin laatat... 




Peipposen kanssa kerättiin pari kukkasta aamukävelyllä. Poistin yhdestä kivasta kaljapullosta etiketit ja kietaisin kaulaan pitsinauhan... sitten pullo kukkineen keltaiseen Bloomingvillen rautakoriin... 
Tuli ihan nätti pöytäkoriste mielestäni :)



Näitä valkoisia ja vaaleanpunaisia pelargonioita en voinut vastustaa, vaikka pitikin ostaa uusia kukkasia vasta loman jälkeen... Naapurin rouva lupasi onneksi hoitaa kukkiamme loman aikana. Pelargoniat pääsivät viime viikolla ostamaani wanhaan emaalisiivilään...







Etuovellemme sorruin ostamaan nämä pinkit suloiset "minipetuniat"...


Ja terassille samat sinisenä :) 


Kukkapenkkiin ruusujen juureen laitoin suloisen vaaleanvihreän kastelkannun ja saviruukun...



Jännityksellä odotan ehtivätkö nämä avautua ennen reissuamme... Voi kunpa avautuisivat! Nuppuja on ihan valtava määrä!


Lyhtykin pääsi vieraiden kunniaksi ulkoilmaan, illalla sen sisälle sytytettiin tuikku valaisemaan...



Näihin kuviin ja tunnelmiin (johan noita kuvia riittikin!) lopettelen turinat tällä kertaa. Seuraavat pari päivää menevät todennäköisesti pakkauspuuhissa, mutta vielä en kuitenkaan hyvästele loman ajaksi... 
Sen sijaan toivottelen ihanaa ja helteistä viikonlopun jatkoa!

Terkkusin Liisa

21 kommenttia:

  1. Hienot maisemat teillä on terassiltanne! Kelpaa istuskella.

    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Kas, mihinkähän oli kommentti edelliseen häipynyt??? Tuo singeri oli niin ihana, että muistelisin laitteneeni, että kelpais siihen mökkiin, jota ei vielä(kään) ole!
    Johonkin bittiavaruuteen hävinnyt ...kaikki!

    Eli en ole vieläkään hullua hurskaampi, mutta toivoisin nyt viikonlopun aikana asian selviävän suuntaan tai toiseen!

    Täällä jo alkaa huokaista helpotuksesta kun luvattiin, että helteet on ohi!!!!! jeee!! eihän näitä jaksa erkkikään!
    Melkein tekis mieli sanoa, että onneks ei tarvi lähteä mihinkään kuumaan -mutta siitä huolimatta toivotan teille oikein, oikein kivaa ja sopivan kuumaa ☼lomaa ♥

    VastaaPoista
  3. Henkeäsalpaavat maisemat teillä siellä :)

    Ihanaa lomaa...voi hitsi Mexicoon, mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. Upeat satumaisemat tosiaan!!
    Täällä on ollut just sellainen aavikko-keli, et mä viihdyn ulkona vasta iltaisin klo.22 alkaen. Juuri raahasin patjan parvekkeelle ja meinaan nukkua yön täällä. :
    )) Saas nähdä, miten onnistun.

    VastaaPoista
  5. Moi!
    Siis aivan mieletön tuo maisema teillä...oon kade,snif...!!
    Joo,kuumaa taas vaihteex riittää..me nukutaan nyt patjoilla kellarikerroksessa,kun herra puupää ei ymmärrä,et tarvitaan ilma,-tai maalämpö pumppu tähän saunaan!!!!
    No,mut se mököttää taas jostain,ja nukkuu saunamökissä..en tiedä olix hautajaisiin lähtö sille liikaa,ja nyt yrittää tuolla tavoin,ettei tarviis tulla mukaan...????
    En kyllä ymmärrä noita miehiä yhtään...onnex sul on sentään ihana mies,ja teette juttuja yhessä....
    toivottavasti teijän matka menee loistavasti..oot niin paljo odottanu sitä...
    Mukavia pakkailuhetkiä sinne!!
    Halauksin,Marika

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Minulla tulee aina mieleen noista maisemista sellainen ohjelma kuin vuoristosairaala, hih :)

    Kerrothan äitillesi vielä kiitokset eilisestä! Oli tosi kiva poiketa :)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Ihan selvää telepatiaa :) Taas tulin käväiemään, että mitähän teille kuuluu, ja olitkin päivittänyt (tosin yksi päivitys on mennyt kiireessä ohi).

    Ihania kuvia taas. Teillä on kyllä niin kauniit maisemat terassilta, että en ihmettele kun viihdyt ulkona:)

    Mietinkin, että oletteko lähteneet jo Mexicoon. Meillä lähtö on maanantaina, heti juhlien jälkeisenä päivänä. Matkaa odotellaan tosissaan, vaikka mitään en kertaikaikkiaan ole ehtinyt tekemäänmatkan eteen. Täällä on muuten ollut myös aika epävakaista, ja nyt tulee tosi lujaa. Etelä Suomessa on ilmeisesti ollut lämmintä.

    Mullakin on muuten tuollainen kaljapullo (säästin sen, koska oli niin hieno) -jäänteitä siitä, kun tilattiin Saksasta alkomaholia johonkin juhliin ;)

    Olipa taas sekava kommentti. Yritän kiireessä kirjoitella, kun muut jo touhuaa ulkona sisäänkäynnin kivetyksen kanssa.

    Jos jostain syystä lomapäivityksesi menee ohi, niin toivotan jo nyt teille kaikille aivan ihanaa, lämminta ja aurinkoista lomaa <3 ! Nauttikaahan nyt ja loman jälkeen TAHTOO KUVIA :) Olen aina halunnut nähdä Mexicon :)

    VastaaPoista
  8. Voi, että nuo maisemat ovat sitten ihanat! Kyllä kelpaa tuolla terassilla nauttia seurasta ystävien ja perheen kanssa!!!

    Mehiko, oi mehiko, milloinkahan sitä itse saisi aikaiseksi tuossa maassa visiteerata ;D Teillä tulee varmasti olemaan ihana loma siellä!

    Kuvia odotellessa,

    Satu

    VastaaPoista
  9. Sie olet ollut ahkerana :)
    Mie en saa mitään aikaiseksi, paitsi tänään on pakko pestä pyykkiä. Huomenna alkaa nimittäin työt ja pitää olla puhdasta päällepantavaa :)
    Kivoja ja kauniita tunnelmia kuvissa :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille kaikille kommenteistanne!!! Meillä yhä epävakaista, eli lasken jo kohta tunteja reissuun lähtöön ;) Tosin siellä on sadekausi, mutta ainakin kuuma!

    Villa Haikara, niin kelpaa, hih ;)

    Pepi, minä jatkan peukuttamista ja ootan malttamattomana uutisia! Kyllä mulle kelpaa nyt kuumuus, oon NIIN kypsä tähän kesään täällä, tänäänkin noin 10 astetta lämmintä...mä kun luulin, että nyt on heinäkuu..
    Singeristä, että on yhä kaupan, oiskohan 40€ äitin hintapyyntö...jos saat mökkisi ja sulla on kyyti hakemaan konetta Kärkölästä, niin laitahan viestiä :)
    ps. muistan lukeneeni sen viestisi kyllä, mihin lie kadonnut :(

    Päm :D

    Maanvaiva, nukuitko tosiaan ulkosalla? Siis onnistuiko? hihiiii :D

    Marika, oon pahoillani, että ukko möksänä taas :( Onhan noilla kaikilla oikkunsa (niin kuin meilläkin, hih), mutta pääasiassa on tuo omani aika jees ;) Kyllä minä oon meillä se, joka mököttää ;D Toivotan teille kaikesta huolimatta mukavaa sunnuntaita...jaksuja hautajaisiin! Varmasti rankka päivä edessä..

    Virpi, välitän terkut :) Yritetään järkätä ensi kesänä äitin kanssa yhdessä vastaava päivä mökillä, toivottavasti pääset sittenkin käymään, niin tavataan :)
    Vuoristosairaala oli mun lempiohjelma lapsena, ihana, ihana Udo...huoh ;) Nauhotin jaksoja ja katsoin yhä uudelleen ja uudelleen...
    Eivät ole muuten ne Schwarzwald-maisemat kovin kaukana täältä meiltä ;)

    Mia, mäkin kävin juuri eilen iltamyöhällä jo lukaisemassa teidän kuulumiset, mutta vielä en ehtinyt kommentoimaan, kun halusin rauhassa viestiä, enkä vain äkkiä parilla sanalla...
    Maisemat on meillä kivat joo, kun vaan antais vähän ilmoja, että vois niistä ulkona nauttia ;)
    Vielä kun noi kaljapullot olis kirkkaita, niin säästäisin kaikki, hih ;) Mutta hieno on noinkin, korkki ym.
    Meillä 2 yötä reissuun, tänään oon silittänyt tuntitolkulla kaikkien vaatteita...huh.

    Satu, kuvia seuraa ihan varmasti parin viikon päästä :) Ootan kyllä matkaa kuin lapsi joulua, ei koiranulkoilutusta, kotitöitä tai muitakaan velvotteita, vain 2 vkoa all inclusivea puuterihiekalla, turkoosin veden äärellä..

    Sirutuuli, nauti vaan oloneuvoksena olosta vika lomapäiväsi! Kyllä ne kotityöt ehtii myöhemminkin! Minä hulluna silittänyt ja pyykännyt tänään(kin)...

    Nyt lähden hakemaan yhtä matkalaukkua ja etsimään yhtä rantakassia kellarista...Sitten taidan istahtaa tähän koneelle ja piipahtaa teillä kylässä hetkisen aikaa :)
    Mukavaa sunnuntaita kaikille!

    VastaaPoista
  11. Täytyypäs käydä Mammankammarissa, se onkin uusi blogituttavuus, kahtomassa mitä siellä on ollut ja tapahtunut! :)

    Ihania kukkakuvia!!!

    VastaaPoista
  12. Kyllä vaan on niin upeat maisemat teidän terassilla!Mistäköhän olet hommannut tuon paperisen? kukkaisen lyhdyn?Kaunis:)
    Mukavaa alkavaa viikkoa ja reissun odottelua:))

    VastaaPoista
  13. Kiitos viesteistä Pitsienkeni ja Senni :)
    Mammankammaria voinkin suositella lämpimästi, itse olen viihtynyt ;)
    Pitsienkeli, lyhty on itseasiassa hyvin kangasmaista matskua, en ole itsekään ihan varma, onko paperia vai kangasta...hih ;) Olen saanut sen lahjaksi ystävältä, enkä siis tiedä mistä se on hankittu. Kaunis se on minustakin, ihanan tunnelmallinen iltahämärässä tuikun kanssa..
    Mukavaa sunnuntai-iltaa teillekin!

    VastaaPoista
  14. Aivan mielettömät maisemat kyllä, voi että :) Ja ihania kukkia, minäkin pian hurahdan noihin pelargonioihin uudelleen kun ovat niin kauniita, vaikka niihin joskus jo hiukan tympäännyinkin. Saksalaista olutta tulee niin ikävä kun tuota pulloasetelmaasi katselee :) Mukavaa "lomanvalmistelua"!

    VastaaPoista
  15. Aivan upeat maisemat teidän terassilta, vau:)
    Minusta pelargonit ovat kauniita kukkia, nythän ne ovat jälleen muodissa:)
    Oikein ihanaa lomareissua sinne kauas!

    VastaaPoista
  16. Vilken otroligt fin utsikt ni har på er terass ! Man blir helt mållös( sanaton ).. Ha det bra!
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  17. Ei vitsi mikä maisema teillä siellä terassilla! Itse olen suuri Saksa ja Itävalta fani. Molemmissa maissa on tullut vierailtua useaan otteeseen ja Itävallassa olen viettänyt myös vaihto-oppilasaikani. Nyt vain katselen päivittäin Lemmen viemää telenovelaa telkkarista ja haaveilen pääsystä sarjan maisemiin. On siellä vaan niin kaunista. Huoh...

    Kaikkea hyvää teille alkaneeseen viikkoon!

    VastaaPoista
  18. Liebe Liisa
    Einfach wunderschön! Man spürt den Sommer durch den PC...
    Eine wunderschöne Woche wünscht Dir Yvonne

    VastaaPoista
  19. Voi että millaiset maisemat teillä siellä on! :)
    Mukavia kesäpäiviä sinnepäin!

    VastaaPoista
  20. Kiitos teille kaikille ihanista viesteistänne, kaiken kiireen keskellä olen kyllä aina lukenut viestit huolella, ne ilahduttavat aina yhtä kovasti!

    Salla, kiva kuulla, että olet Saksa ja Itävalta fani :) Missä päin Itävaltaa olit vaihto-oppilaana? Sitten varmasti puhut saksaakin aika sujuvasti!? Itse olen Itävallassa vieraillut ainakin Wienissä ja Tirolissa...muuten ajellut pari kertaa läpi mm. Italiaan suuntautuneella reissulla.

    Vielen lieben Dank Yvonne! Schön dass Du immer wieder "mich" besuchst und eine Nachricht hinterlässt, es macht mich immer sehr glücklich :)
    Wünsche Dir und Deiner Familie sehr schöne Sommertage! Wir fliegen morgen in Urlaub nach Mexico, juhuu!

    Ihania kesäpäiviä teille kaikille ihanaisille!

    VastaaPoista
  21. Heissan!
    Halusin tulla toivottamaan OIKEIN IHANAA matkaa koko perheelle...toivottavasti viihdytte ja säät suosivat..ja toivottavasti Peipponen nauttii oikein olan takaa♥♥♥
    Palataan,
    Halauksin,
    Marika

    VastaaPoista