tiistai 22. maaliskuuta 2011

Keväinen kuvapläjäys :)

Kävin tänään pitkästä aikaa yksin kunnon kävelylenkillä Usva-neidin kanssa! Ihanaa...
Peipposen opittua kävelemään, ei ole neitiä huvittanut juuri rattaissa istua, eli hänen kanssaan ei ole voinut kummemmin enää lenkkeillä. Koiran ulkoilutukset yhdessä Peipposen kanssa olleet vähän siis heikohkoja koiran kannalta katsottuna... Niinpä toinen meistä "isoista" on käynyt vähintään kerran päivässä kunnon lenkin yksin koiran kanssa, jotta sekin saisi kunnon ulkoilua ja liikuntaa. Ja viime aikoina se on jostain kumman syystä ollut mieheni...

Innostuin ottamaan kuvia kännykällä, jotta saisin jaettua tämän kevättunnelman myös teidän kanssanne :) Ja ihmeen hyviä niistä kuvista tulikin!


Usva-neitimme täyttää ensi syksynä jo 8 vuotta! Se on syntynyt Suomessa, Pohjanmaalla, ja toin sen siis kohta seitsemän vuotta sitten mukanani tänne Saksaan. Nykyään Usva-neitikin puhuu sujuvasti molempia kieliä, lapset ne oppivat niin kovin helposti ja nopeasti uuden kielen ;)


Tänään oli parhaimmillaan +15 lämmintä ja muutenkin ihana, aurinkoinen sää :)
Aamusta putsailin, ja vähän hioinkin, terassilla säleikkunaluukkujani ja päivällä käytiin kaupoilla ja sain ostettua lisää valkoista maaliakin, jee! Toivottavasti pääsen pian sutimaan...

Käytiin samalla reissulla myös mieheni kotikaupungissa markkinoilla, herkuteltiin nutellaletuilla ja jotain pientä tarttui mukaankin, nimittäin tämä suloinen "Dream catcher" Peipposen sängyn yläpuolelle. Ainakin tähän mennessä tuntuu tehoavan, tyttö nukkunut kuin tukki tämän illan ;)



Takaisin ulkoiluuni Usva-neidin kanssa... Koska niin monet ovat ihastelleet aiempia terassiltamme otettuja maisemakuviani, ajattelin laittaa nyt muutaman lisää... Nämä allaolevat kuvat siis tuolta lenkkimme varrelta tänään iltapäivällä otettu, olkaas hyvät :)





Aidan toiselta puuttuvat enää ystävämme lehmät, mutta eivätköhän nekin sinne ihan pian ilmesty taas :)




Näissä tunnelmissa hyvää yötä kaikille!

Terkuin Liisa

21 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, kyllä minäkin lenkkeilisin noissa maisemissa! Sehr schön!!!

    VastaaPoista
  3. Voi mitkä kauniit ulkoilumaastot siellä! Kevätkin näyttää olevan hyväällä mallilla meillä satelee parhaillaan räntää, on harmaata ja tuulee kovasti,no kai sekin on jonkinlainen kevään merkki ;)

    VastaaPoista
  4. Vilken vacker by du bor i... Och våren ser ut att vara långt redan !
    Ha det bra !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  5. ❤¸.•*""*•.¸❤ Upeat maisemat! Kyllä olis ihana koiruuksien kans lenkkeillä tuolla❤¸.•*""*•.¸❤
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanat lenkkeilymaastot! Siellä silmää lepää ja sielu virkistyy:)

    VastaaPoista
  7. Huomenta ja kiitos teille kaikille! Kiva, jos silmä lepää meidän arkisissa lenkkeilymaastoissa ;) Toivottavasti saitte samalla vähän lisää kevättä rintaan :)

    Tänään on luvassa vähintään yhtä kaunis sää kuin eilen,, ja lisäksi iloitsen, että Känkkäränkkä on mennyt matkoihinsa ja olen saanut Peipposeni takaisin :)

    Ihanaa päivää teillekin kaikille, voikaa hyvin och ha det bra ;)

    Danke, Kiitos, Tack o Adjö!

    VastaaPoista
  8. On sulla ihanat maisemat siellä :)
    Huomasin jo yöllä postauksesi, mutta nuyt painuin (mulle) ajoissa pehkuihin kun meinaa TAAS flunssa pukata päälle :/ Mä olen tänä talvena saanut kaikki...

    Noi unisiepparit on hauskoja, meinasin joskus aikoinaan ostaa, mutta silloin oli vielä kissa...

    VastaaPoista
  9. on teillä UPEAT maisemat siellä.Olisin varmaan aina ulkoilemassa tai ainakin hyvin usein,jos näkymät olisivat noinkin postikorttimaiset.
    Ja kevätkin on jo niin pitkällä siellä.
    Mahtavat nuo puut tuossa tien varrella.Komeasti kaartuvat tien päälle:))
    Mukavaa keskiviikko päivää:))

    VastaaPoista
  10. Voi ei Pepi, toivottavasti ei nyt tuu kunnolla funssa päälle...me kans sairasteltu tänä talvena vuosien edestä :(
    Hih, näen kissan roikkumassa unisiepparin kimpussa... ;D

    Pitsienkeli, kyllä tulee huono omatunto heti, jos hyvällä säällä istuu sisällä, joten nyt terassille luukkuja tuunaamaan niin kauan kuin Peipponen nukkuu!!!

    Aurinkoista päivää sinnekin :)

    VastaaPoista
  11. Ihan mielettömiä kuvia, todella kaunista. Lisää tällaisia kuvia meidän iloksi :) Halauksia sinne <3

    VastaaPoista
  12. Kiva oli nähdä kuvia lenkkisi varrelta! Siellä on todella kaunista! Pääsisinpä minäkin tuollaisiin maisemiin lenkkeilemään.

    Usva-neiti on suloinen!:)

    VastaaPoista
  13. Kiva, että kuvat miellyttänet :) Kiitos ihanista kommenteistanne!!
    Mukavaa keskiviikkoiltaa ja halauksia :)

    VastaaPoista
  14. Heips! Minäkin uskaltaudun vihdoin kommentoimaan, tämä blogi-juttu kun ei oo meikäläiselle vielä kovin tuttu. Ihania juttuja ja kuvia sulla ja kiva seurata mitä kaikkea keksitkään, itelläkin jatkuva sisustushuuma!
    Peipponen ja Usva-neiti saa hymyn huulille!

    Eipä muuta kun lisää juttuja kehiin!! Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  15. Miten kaunista!
    ja kadehdittavat lenkkeilymaastot sinulla!
    me täällä leevin kaa rämmitään lumessa ja pakkasessa:(
    nytkin satelee taas lisää uutta lunta...

    lämpöiset iltaterkut sinulle
    ja suloiselle
    peipposelle<3

    päivi

    VastaaPoista
  16. Kiitos Skilla ja Päivi!

    Skilla, kiva, kun rohkaisit mielesi jättämään puumerkin käynniytäsi, ilahdutti kovasti :) Yleensä nuo mun tytöt saa hymyn munkin huulille... ;)
    Ihanaa loppuviikkoa sinnekin!

    Päivi, kyllä kai sen lumentulon on sielläkin joskus loputtava...ja kaiken lumen sulettava... Lähetän teille muutaman auringonsäteen :)
    Iltaterkkusia Sullekin, ja suukkosia Leeville :)

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia, siis maisemia. Juuri tuollaisissa maisemissa on ihana lenkkeillä; näkee kauas, ajatukset vain lentävät. Sinulla on terapaeuttiset maisemat.

    Ihana nähdä teidän jo melkein kesä :)

    Onnellista kevättä!

    Ps. Tuo "Dream catcher" on ihana. Minä uskon kyllä sen tuomaan hyvään uneen. Paha uni siepataa pois ja onnellinen, levollinen uni voi jatkua! Joitakin vuosia sitten siellä Saksan maalla asuessamme askartelimme niitä Spielgruppessa :) Oli kivaa!

    VastaaPoista
  18. Liisa, liityin lukijaksesikin, kiva seurata elämäänne siellä "tutuissa" paikoissa:)

    Kaunis on blogisi ja kotinne!

    VastaaPoista
  19. Hei Liisa,

    kiitos, että olit käynyt jättämässä kommenttia blogiini! Oli ilo nähdä, että blogissani käy muitakin Saksassa asuvia!

    Taidatte asua enemmän vuorillapäin kuin me. Todella kauniita maisemia! Välillä on pakko päästä vuorille katselemaan kauniita maisemia... Ihana, kun kevät on jo niin pitkällä, saas nähdä, joko tällä viikolla 20 astetta rikotaan :)

    Tervetuloa uudemmankin kerran vierailulle blogiini! Liityin lukijaksesi, kiva seurata muidenkin ulkosuomalaisten elämää!

    Kaunista viikonloppua ja paljon auringon säteitä!

    VastaaPoista
  20. Hei Vaahtera-Maria ja Maria Baijerista :) Tervetuloa joukkoon!
    Missä päin Saksaa olet asustellut Vaahtera-Maria? Kiva, kun löysit Vaniljaiseen ja liityit lukijaksi!

    Maria, minäkin liityin lukijaksesi :) Sanos muuta, tosi kiva vaihdella joskus kuulumisia toisen ulkosuomalaisen kanssa! Toivotaan parasta, että säät pysyisivät nyt tällaisina...tosin eilen radiosta kuulin, että viikonlopuksi luvata pilvistä ja viileämpää...hrrr..
    Niin, me asumme Baden-Württembergissä, lähin isompi kaupunki Ulm.

    Aurinkoista ja ihnaa loppuviikkoa sinnekin!!!

    VastaaPoista
  21. Heips,
    asuimme Düsseldorfissa tai oikeastaan Ratingenissa siinä D:n vieressä. Ulmissa kävimme joitakin kertoja. Yleensä Italiaan (ja etelämmäs) ajaessamme hurauttelimme BW:n ja Baijerin alueiden kautta, vähän vaihdellen :)

    Teillä on todellakin IHANAT maisemat. Aivan kylmät väreet tulevat, kun muistelen niitä eteläisen Saksan maisemia. Jossakin vaiheessa suunnittelimme muuttaa sinne, mutta työkuviot muuttuivat ja palasimme Suomeen takaisin. Mieli halajaa takaisin sinne...katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ;)

    VastaaPoista